Boomeriukon pakinaa

Itkuvirteni saa tälläkin kertaa jatkoa. Jotakin itsen viihdyttämiseksi ja ajankuluksi on tehtävä. Kirjoittamisella on selvästi jokin helpottava vaikutus oloon ja eloon, vaikkei tämä lukijasta niin mieltäylentävää tekstiä olisikaan. Muu toimintakyky lukemisen lisäksi on nyt lähes kokonaan poissuljettu, kuoron harjoituksiin sentään kykenin ja sielläpä kipuni hetkeksi unohdinkin. Laululla on ihmeellinen vaikutus kehoon ja mieleen.

Kenenkään ei ole pakko näitä minun sepustuksiani lukea, mutta jos joku näistä jotakin lohtua saa vaikka myötäelämisen kautta omaan oloonsa, olen saavuttanut tarkoituperäni.

Eihän se sairastaminen niin vaan ohi mennyt. Päivystykseen tuli lähtö ja kortisoonilääkityksen akuuttiin niveltulehdukseen sain. Onneksi lauluääni säilyi vaikka kitaransoitto katkesi kuin kananlento.Yösäryt onneksi loppuivat ensimäiseen kortisoonipillerikouralliseen. Molempiin jalkoihin ja vasemman käden pikkurilliin se aluksi iski. Olen nyt potenut viikon verran tätä murhetta, joka sai alkunsa ilmeisesti vatsataudista. Loppua liike- ja kosketuskivuille ei toistaiseksi näy. Jatkotutkimukset ovat vireillä. Ikävintä kannaltani on se, että liikkuminen on tuskaista. Sandaalit ja lähimarketista ostamani kolme numeroa liian isot aamutohvelit saan ujutettua jalkaani hädin tuskin. Onneksi autolla ajo sujuu, kun muistan kytkintä ja kaasua polkea jalkapohjalla eikä päkiällä. No, jo ensimmäinen bedaalin polkaisu kyllä muistuttaa miten jalan asento pitikään olla. Hanskat pitää käteen laittaa varovasti ja niiden poisotto onkin jo melkoinen suoritus.

Aamu- ja päivälenkit yksin kuin vaimon kanssa on poissuljettu vaihtoehto liikunnan suhteen. Toisen kerroksen asunnostamme en ole ennen hissiä tarvinnut ulos lähtiessä ja kaupasta palatessa raskaiden kassienkaan kanssa, nyt hissi on kullan arvoinen väline, jota en ole ennen osannut arvostaa, oppia ikä kaikki.

Jos tekemättömyyden puute ja turhautumisen tunne on vaivannut minua jo pidemmän aikaa, niin koronan, kuin asumismuodon muuttumisenkin myötä, lenkille ja ulkoilemaan lähtö on ollut pelastus lähes varmasti pikaiseen mielen hallintaan saattamiseen. Tämä sairaus on pannut nämäkin asiat taas kerran uuteen valoon.

Asiat voisivat olla monin verroin huonommin. Tiedän monen ihmisen olevan paljon sairaampi ja onnettomammassa asemassa kuin pienten jalka-, käsi-, sydän- ja lonkkavaivojen kanssa tuskaileva boomeri-ukko. Se kai minä olen? Juuri ikänaissarjan iän saavuttanut päämisterimme julkisuuteen möläyttämä ja kuulemma meitä vanhuksia ja eläkeläisiä loukkaavaa termi on nostanut melkoisen äläkän herkempihipiäisten, ennen ja 50-luvulla syntyneiden keskuudessa. Minua saa sanoa lähes miksi hyvänsä, ei hetkauta, mutta turhakkeeksi ja sohvaperunaksi en heittäydy ennenkuin on pakko. Yritän vääntää asiaa vaikka ratakiskosta tai rautakangesta, jos ähinäni ei toisia kiinnosta, helpottaa se ainakin minun oloani, miksei perhon sidontakin, mutta sidontalaukku jäi pirskatti mökille ja sinne on matkaa lähes 300 kilometriä.

t. (plokk)ariukki

Kommentit

  • Arja Hakala

    Miksi ei otsikkona ole syntymävuosi?

    Boomer on ’kotoisin’ Yhdysvalloista ja viittaa tiettyihin syntymävuosiin.

    Miksime Suomessa herkästi käytetään englanninkielisiä nimiä?

Kommentointi on suljettu.