Eläkeläis julkkis

Olen pohtinut pikkupöljässä päässäni kovasti, miksi ihminen ryhtyy some- ja keltaisen lehdistön julkkikseksi, miksi yleensä tyrkyttää itseään erilaisiin medioihin; moniko sellaiseksi tahtomattaan joutuu?

Somekaunottaren kohdalla ymmärrän hänen markkina-arvonsa. Itsensä ohessa hän kaupittelee erilaisia tuotteita ja kai niistä lehti- ja somejutuista tuotesijoitteluineen jotain hyötyy rahallisestikin vai maksavatko mainostajat tavaroidensa esilläolon ”luonnossa” erilaisina pikku tarvikkeina? Mikä on esitetellessä kauniita kasvojaan ja vartaloaan lukijoille ja tuhansille some-seuraajilleen kun on mitä esitellä. Toisin on meikäläisellä. Ei ole (ulko)näköä eikä oikein muutakaan näytettävää.

Tasan eivät käy onnen lahjat. Harrastukset ovat vähän mitä sattuu, ei edes golfia, marliinin kalastuksesta puhumattakaan. Olen kokeillut sitä ja tätä, kesäisestä mato-onginnasta talviseen potkukelkkailuun, eivät vaan eri mediat ole juuri niistä kiinnostuneet. Tällaisen tuiki tavallisen eläkeläisen mahdollisuudet päästä julkisuuden valokeilaan ovat perin minimaaliset.

Tänä kesänä olisi paikallislehden kuviin, jopa haastatteluun saattanut olla pieni sauma parissakin eri kylätapahtumassa kotikylällä. Lupasivat järjestäjät meidät sinne bändin poikain kanssa soittelemaan kun oikein kovasti halusimme ja vielä ihan ilmaiseksi. Viime kesän juhlista oli oikein nimen kanssa kuva paikallislehden sivulla, olin minä hiukkasen ylypee ja kai pojatkin? Menivät sitten koronan takia perumaan tältä kesältä koko homman. Sinne meni sekin mahdollisuus päästä lehteen – julkkikseksi.

En ole toistaiseksi onnistunut tyrimään elämäänikään kovin pahasti, ainakaan omasta mielestäni. Siitä syytän tai ansion luen kyllä vaimolle, joka pitää omansa ja minunkin jalkani tiukasti maassa. Kunnon pöljäilyllä saattaisin päästä julkisuuteen, jopa lööppeihin kun oikein isosti ryssisin hommani. Myisin kelvotonta tavaraa isolla rahalla vaikka valtion varmuusvarastoon tai vuotaisin valtiosalaisuuksia keltaiselle lehdistölle, on nimittäin kokemusta pikku bisneksistä ja olen tehnyt pari vaitiolovelvollisuuslupaustakin. Eivät riitä eväät meikäläisellä edes tuollaisiin vilunkitouhuihin, saati että liian aikaisin karanteenista karkaisin lobbariksi jollekin lentokonefirmalle. Viina ja huumeetkaan eivät ex-suntiolle, kirkonmiehelle maistu, saati välitykseeni tai laukun pohjalle vahingossakaan eksy, tuollaisista hairahduksista saattaisi jonkun jutun kuvien kera myydä vaikka Seiskalle tai julkaistavaksi kerran viikkoon ilmestyvään paikalliseen ilmaisjakelulehteen.

Moni halajaa julkisuuteen lähes hinnalla millä hyvänsä. Elämä julkisuudessa ei aina kuitenkaan vaikuta kovin ruusuiselta. Jos julkisuudessa esiintyminen ja siellä pysyminen on ainut keino ansaita elantonsa ja elämänsä tarkoitus, ei käy kateeksi ainakaan kaikkia lähiviikkojen aikanakin siellä riepoteltuja ihmis poloja. Omat riskinsä julkkisten elämään tuo nämä pandemiatkin. Minne ovat kadonneet ne julmetut tulot keikoilta ja muista puuhasteluista, kun nyt tuntuu muutaman kuukauden tauolla tulevan hätä käteen, kovin on eletty kädestä suuhun.

Miten on, kiinnostaisiko valtiovarainministerin homma tänään tai juuri parisuhteen päättymisen takia itkevän, melkein missiksi päässeen somekaunottaren elämän malli? Ei minua ainakaan, ennen kirjoitan näitä pöljiä juttujani, lukipa näitä sitten kuka tahansa tai oli lukematta, saanpahan kulkea raitilla rauhassa. Eläkesäästöt riittäisivät toistaiseksi joksikin aikaa vaikka niiden maksuun tulisi pieni taukokin. Koskahan muuten aletaan keskustelemaan eläkeläisten lomauttamisesta ja palkanmaksun leikkauksista?

Jätä kommentti

*