Eläkeläisten kerho

Tämä kerhomme on epävirallinen luontokerho, kokoontumispaikkamme on useimmin lintutorni kaupunkimme upean ruovikkoisen Vehkalammen rannalla. Kerho kerää joka päivä epämääräisen joukon, pääasiassa eläkeläisiä lavallensa, ketkä muutkaan normaaliin työ- ja virka-aikaan arkena joutaisivat sinne löpisemään ja havaintojaan tekemään. Pääsymaksua kerhoomme ei kerätä, juttuseuraa sensijaan riittää. Kahvitarjoilu puuttuu, jos ei ole oma termospullo mukana. Kotimatkalla voi poiketa kahvikupille huoltikselle.

Lintutornille usein kävellään, poljetaan pyörällä, mopoillaan ja huonokuntoisimmat, uskaltaisinko sanoa – laiskimmat tulevat autolla. Toki syynä autoiluun voi myöskin olla pitkä, hieno ja kallis kaukoputki jalustoineen tai kamera metrin mittaisine linsseineen. Minun varustukseni mahtuu pappa-moponi tarakalle virvoitusjuomakoriin armeijan vanhaan leipälaukkuun. Pieni kiikari, kamerani vaatimattomine optiikoineen ja pisteenä i:n päälle aiemmin mainitsemani termospullo.

Joukkoomme mahtuu oikeita bongareitakin, ainakin minun näkökulmastani katsoen ja kuulostellen. Joku erottaa pelkän äänen perusteella ruovikossa laulavan kerttusen, minä juuri ja juuri variksen lahnan parkkia pyydystävästä kalasääksestä. Exel-taulukkoon tuntuu eräs rouvas-ihminen tallentavan havaintonsa, yritettäessään tavoittaa vähintäin 150 linnun tunnistusta kesän aikana, kuulinkohan oikein, yli 50 lajia oli jo nyt plakkarissa.

Tämän kuvaamiseen luontoretkelläni riittivät optiikkani millimetrit

Olisi se hienoa ottaa lähikuva vaikka viime viikolla lammella nähdystä kotkasta, tai nokikanasta, joka ei suostu tulemaan sataa metriä lähemmäs, jotta oman kamerani optiikan millimetrit riittäisivät edes jonkinlaiseen potrettiin tuosta viehättävästä mustasta rantakanoihin kuuluvasta piilottelijasta.

Oikeaan lintukaukoputkeenkaan ei olisi varaa investoida. Joskus olen saanut vilkaista semmoisen läpi lammen takarannalla uiskennellutta uiveloa, olipa se upea näky. Oman kiikarini läpi kyseinen harvinaisuus vaikutti vaan joltakin värivikaiselta sorsan sukulaiselta.

Parasta “kerhossamme” on kuitenkin yhteinen kokemus upeasta luonnosta ja vielä melko keskellä kaupunkiamme. Kun joku moittii Pieksämäkeä tylsäksi paikaksi asua, olen maininnut urputtajan mielenkiinnon ehkä kohdistuvan vääränlaisiin asioihin. Täällä on joka paikkaan lyhyt matka, jopa auton saa parkkiin, jos sellaisella ajaa, alle viidenkymmenen metrin päähän ilmaiseksi kaikista mahdollisista kohteista, ellei halua ihan korpeen saapastella.

Kevät on hienoa aikaa, Pieksämäelläkin, ja nimenomaan täällä!

 

Jätä kommentti

*