Erämiehen aatoksia

Olen metsästänyt tai kulkenut erällä siitä lähtien kun isä ei enää pystynyt jättämään kotiin sorsajahtiin mukaansa kinunnutta pikkumiestä. Yli kuusi vuosikymmentä olen tallannut kotikylän metsäpolkuja ja lammen rantoja, isän kanssa, yksin, milloin hyvä ystävä seurana tai koira kaverina. Uusi, oma ase olalla vuosikymmenet sitten lähes joka päivä jahdin alettua askeleeni veivät eräpoluille alkaen oman saunan nurkalta, myöhemmin joinakin syksyinä reissut jäivät muutamaan. Tuskin ensimmäistäkään kautta on jäänyt kokonaan ilman eräreissua, vaikka monenlaista sairautta, toisaalla asumista ja pitkää työkeikkaa on vuosien varrelle syksyihin ja alkutalviin sattunut?

Isän alkuperäinen Tikan kantolupa

Tänä kesänä luovuin isän v. -50 itselleen ostamasta Tikka-haulikosta ja sitä ennen häntä palvelleesta amerikkalaisesta, hanallisesta Harrington & Richardson aseesta. Virkapukuiset poliisi-pojat nostelivat nostalgiset, isältä jo kauan sitten perinnöksi jääneet aseet kyytiinsä. Jäljelle jäivät vuonna -67 isän minulle ostama päällekkäispiippuinen Baikal ja iänikuinen piekkarista porattu hornet-kaliberinen lintukivääri.

Moniko tämän päivän metsästäjä lähtee enää moisilla aseilla riistan perään? ”Oikealla” metsästäjällä pitää olla haulikossaan magnum-patruunapesää ja itselatausta, pitkää putkea kiväärin rosteripiipun päällä. Patruunoita täysi vyöllinen ja reppussa lisää, etteivät vaan kesken jahdin loppuisi, ammutaan sitten riistaa tai muuta mielenkiintoista maalia.

Kun maksat vuosittain metsästyskortin eli virallisemmin riistanhoitomaksun ja kuulut Metsästäjäliiton alaiseen metsästysseuraan, sinulle tulee ainakin kaksi alan lehteä, Metsästäjä ja Jahti. Valveutuneelle erämiehelle posti kantaa myöskin Erä ja Metsästys- ja kalastus-lehdet ja on kai niitä muitakin tosi metsämiesten ja -naisten erikoislehtiä ja julkaisuja. Näitä ja niiden mukana tulevia mainoksia selatessasi tulet ehkä kanssani samaan johtopäätökseen: Olenko ”huono” tai vähintäin vanhanaikainen metsästäjä, muutenkin kuin vain aseistuksen puolesta? En ruoki ja houkuttele riistaa seudulle pesimään, laumoittumaan ja eteeni helposti ammuttaviksi. En harjoittele koko kesää kiekko- ja kivääriradalla saadakseni alas ja hengiltä mahdollisesti hollille sattuvia, toisten ruokkimia sorsia tai muita riistaksi luokiteltavia eläimiä. Tuhoeläimiksi kai ennen sanottiin, ne muut maamme luonnossa tihujaan tekevät, sekä vieras- ja tulokaslajit saavat kuljeksia puolestani rauhassa jos nuoremmat eivät niiden metsästämiseen ja poistamiseen puutu. Miksei supin tai minkin uidessa vahingossa suoraan päiksi iltalennolla istuskellessani, kuten jokunen vuosi sitten parillekin tällaiselle otukselle kävi, poistan sen kyllä elävien kirjoista. En pukeudu gamo-väreihin ja luonnolle epäterveellisiin mikromuovi-kuiduista valmistettuihin, erikoisesti metsästykseen suunniteltuihin ja halvan työn maissa tehtyihin kalvotamineisiin ja -jalkineisiin yms.

Kaikesta marinastani huolimatta ja vaikka en muistuta millään muotoa nykyajan metsästäjää, aseistukseni on aataminaikuinen ja ampumataitoni on perua vuosikymmenien takaa alkuvuosien kiekkoradoilta ja jo 30 vuotta sitten lopettamaltani hirvijahdin ajoilta, silti rakastan metsästämistä ja olen mielestäni ihan kunnon erämies. Kaksi tai kolme laukausta kaudessa jotka keskimäärin ammun, joko osuvat kunnolla, ovat pummeja tai voivat joskus valitettavasti saada aikaiseksi haavakonkin.

Mietin männä viikolla ensi tiistaina alkavaa sorsajahtia, josko jättäisin väliin koko sorsahomman, kun minun haulikkooni sopivien lyijyttömien paukkujen hintakin on melkoisen korkea, jos niitä edes jostakin löytää. Suorittaessani siivous- ja järjestelytoimia myös suuresti rakastamieni vanhojen kaksipyöräisten tallissa, satuin löytämään kuusi kappaletta SK-merkinnällä (sallittuja sinkki-hauleja) merkittyjä haulikon patruunoita. Päätin saman tien lähteä metsästysseuramme majalle perinteiseen sorsajahtiin.

Meitä on kokoontunut majalle 20. elokuuta muutama seurakaveri, osa vain muutamaksi tunniksi puolilta päivin ja me jotkut vanhat sissit varustaudumme perinteisesti ihan yökuntiin tarkoituksen mukaisin eväin ja ehkä juominkin. Metsästyksen etiikasta ja moraalista haastelkoot ja väitelkööt niistä paremmin ja enemmän tietävät tahot, juuri ne, jotka tuskin ovat sorsa- kuin muussa jahdissa koskaan edes käyneetkään. t. Metsästävä ariukki,

Kommentit

  • Kirjoittava metsämies

    Niinhän se on, että metsästykseenkin (kuten kaikkiin harrastuksiin) saisi upotettua loputtomasti rahaa, jos joku pystyy/haluaa. Mielestäni ei ole oikeaa tai väärää tapaa nauttia luonnosta, kunhan lakia noudattaa. Metsästys on hieno harrastus, jokainen tavallaan. Minunkin paras aseeni on isältä jäänyt 60-luvun alun rinnakkaispiippuinen Baikkali. Sillä on eniten tunnearvoa. Mukavia hetkiä luonnon parissa!

  • Ari Niemeläinen

    Luonnosta voi nauttia tosiaankin monin eri tavoin ja “saaliiksi” kiireettömän olon lisäksi saa levollisen mielen, kuvia, marjoja, sieniä, harvemmin riistaa ja se ei ole ainakaan itselleni lainkaan tärkeää. Tarinat hyvän kaverin tai porukan kanssa nuotiotulilla ja majalla, onko niiden voittanutta? Parempi ainut pyy oksalla kuin pivossa!

  • Arja Hakala

    Mainio asenne metsästäjän näkökulmasta, että linnut suapi jiähä vappaasti lentämmään.

Jätä kommentti

*