Tarinoistani voisi joskus päätellä että olisin jo vanhakin. Ei sentään, muutaman päivän päästä mittariin pyörähtää 69 vuotta. Haikeana muistelen aikoja taaksepäin metsästyksen parissa reilun puolen vuosisadan verran. Kaikki erästykseen liittyvä alkoi jo paljon ennenkuin isä minulle päällekkäispiippuisen Baikalin, Balalaikkani osti. Isän perässä kuljin jo 50-luvulla erällä heti kun saapas nousi sen verran etten aivan risukkoon sotkeutunut. Parhaat päivänsä taakseen jättänyt ase on edelleen kaapissani monet kolhut kokeneena ihan kuin kuin isäntänsäkin, mutta jos tarve tulee metsään lähteä, molemmat siihen vielä juuri ja juuri kykenevät. Nykyään enää harvemmin ovat yhteiset pitemmät eräretket toteutuneet. Haulinheittokoneeni on tullut lähes tarpeettomaksi.

Kuva Suonteen selälle ”punaisen maton paikalta”

Tänä aamuna, 10. syyskuuta herään täällä Suonenjoella mökillä sankkaan sumuun. Uistelemaankaan Suonteen selälle ei tuollaiseen hernerokkamyteröön kannata lähteä. Vielä viime vuosinakin, Naarajärveltä käsin tänä syyskuun päivän varhaisena aamuna, suuntasin eräpolkuni suon laitaan teeriä odottelemaan. Eläkeläisenä aikaa harrastuksillekin olisi, kun vaan kuntoa riittäisi. Verkkaiseksi on askel käynyt ja pidempään matkaan ei yksin uskalla lähteä, eipä ole tarviskaan.

Nyt on kanalintujahdin aloituspäivä. Yhä useammin noilla retkillä, lähivuosina varhaissyksyn aamuina, siellä ovat seurana olleet varsin ikävät ystävät, hirvikärpäset. Näistä turkasista ei tiedetty muutama vuosikymmen sitten mitään. Toki riistalintujakin olen metsiin piipahtaessani nähnyt, mutta vuosia on viimeisestä lintupaistista vierähtänyt. Vähäisiksi ovat lintukannat käyneet, liekö syynä metsästäjät vai muu ihmisen toiminta metsissä ja riistan asumisalueilla?

Aiemmin kirjoitin vesilintujen ruokkimisesta ja metsästyksestä näiden syöttöpaikkojen liepeillä, se on väärin, pirskatin väärin, minun mielestäni. Vähintäin rauhoitusalue näiden ruokintapaikkojen ympärille, jos joku tällaista sorsien kesyttämistä harrastaa.

Sellaista sotaa vesilintujen ruokintapaikalla en enää halua kuulla kuin nyt elokuun 20. päivä. Saattoi olla minun viimeinen sorsastusreissuni. Itse näin viisi sorsaa kaukaa niiden lentäessä etelää kohti tulituksen alettua pullasorsasyöttämön kulmilla, se ei ollut metsästystä, lahtaamiseksi sanoisin. Perusteellinen pettymys koko sorsajahti, edes seurakavereita ei majallemme ilmestynyt.

Ymmärrän metsästyksen vastustajien kannatkin joten kuten, mutta itse erästämiseen liittyy paljon muutakin kuin vain ampuminen ja eläinten tappaminen. Toki ne ovat osa metsästystä ja jopa välttämättömyys muunmuassa hirvi- ja peurajahdeissa. Tiettyjä eläinkantoja on pakko harventaa, samoin monia petoeläimiä ja ”haittalajeja”. Maltti ja kohtuus metsissä luuraamisessa aseen kanssa on paikallaan. Eri riistalajeille asetetut kiintiöt, joita metsästäjille seuroissa ja valtion maillakin on asetettu, on syytä pitää mielessä.

On vapautta kuunnella metsän huminoita, laulaa Irwin Maailma on kaunis-laulussaan. Istuiko Vexi Salmi teeripassissa laulun sanoja värkätessään, tuskin, mutta hyvin sanat sopivat eräihmisenkin pirtaan, samoin tämä Kassu Halosen upea sävellys, hieno laulu, kannattaa kuunnella.

Metsästyksen kuin monen muunkin asian ja harrastuksen merkitys ajan myötä voi muuttua ja tilalle tulee jokin uusi, jopa tärkeämpi tekeminen. Olosuhteet muuttuvat, terveys voi pettää ja niin edespäin, mutta olisi hyvä jos meillä olisi paikka ja aikaa unelmille ja mielen vapaus, jatkaa Irwin vielä laulussaan.

Eräterveisin ariukki