Eteenpäin, sanoi mummo lumessa

Ei tullut Ari-pojasta koskaan Jukka Toloseen lähimainkaan verrattavaa kitaristia. On kuitenkin pari asiaa kitaran soiton lisäksi mitkä meitä Jukan kanssa yhdistää, arvaatko mitkä? Huumeisiin en ole sotkeutunut, en linnassakaan istunut, nämäkin Tasavallan Presidentissä ja monessa muussakin kokoonpanossa kitaraansa taidolla soittanut Tolonen on kokenut. Jukalla on sormissaan nivelrikko ja kitaran soitto on ollut pakko lopettaa. Hän säveltää ja soittaa nykyään hengellistä musiikkia, kosketinsoittimet instrumenttinaan tänään. Jukka tuli uskoon linnareissullaan, näin hän kertoi meille muutama vuosi sitten Gospel riders moottoripyöräkerhon tapaamisessa Asikkalassa, jossa  oli yhtyeineen musisoimassa, minä prätkineni kuuntelemassa. Siis yhteistä meillä on musiikin lisäksi nivelrikko ja Ilosanoman eteenpäin vieminen.

Nivelrikkoonko tyssää tämän eläkeläismiehen mieluinen vanhuuden päiville uudelleen elvytetty harrastus, kitaran rämpyttäminen laulamisen ohessa ja pienimuotoinen keikkailu? Kyse on kivusta niinkin mitättömän tuntuisessa paikassa kuin vasemman käden peukalossa. Toki on myönnettävä vähäistä oireilua saman käden muissakin sormissa, esimerkiksi puiden pilkkomisen, mopolla ajelun tai kylmettymisen, vaikkapa pikku aamupakkasessa teeripassissa istumisen jäljiltä. Pahimmillaan jomotus tuntuu soitettaessa, harjoitusten ja keikan jälkeen seuraavana yönä. Ei kolotus kummoista ole, mutta herättää useasti, varsinkin jos satut nukkumaan jotenkin käden päällä tai näpit ovat jääneet muuten ahdinkoon tirsoja vedellessä.

Jos kyseinen harmi olisi oikeassa kädessä, eli niissä sormissa joilla mikkien tai reijän päältä kitaraa rämpytetään, riippuen kulloinkin soitettavana olevan ”työkalun” mallista, vikaa nivelissä tuskin huomaisikaan rikon tässä vaiheessa ja tämän harrastuksen puitteissa, mutta että juuri vasemman peukalon tyvessä. Osasi tulla pahaan paikkaan tuo pikkuruinen harmi. Juuri siihen, joka joutuu kovimman rasituksen kohteeksi soittaessa, lieneekö tämä osasyynä kyseisen nivelrikon syntyynkin?

Kertoessani innostuksen hiipumisen merkeistä soittokavereilleni, sattuneesta syystä, alkoi poikien mielissä ja keskinäisessä viestinnässä huolestunut spekulointi bändihommien jatkosta. Olemme kaikki eläköidyttyämme innolla elvytelleet yhteistä vanhaa harrastustamme. Ehdottelin puolihuolettomasti uuden kitaristin ja ehkä samalla laulusolistinkin etsimistä entisen raakin tilalle, jonka soittaminen ei ole alunperinkään kummoista ollut. Kuinka ollakaan, ei kuulemma (ainakaan tässä vaiheessa) tule korvaajan hankkiminen kuuloonkaan, näin olin tulkitsevinani kavereiden tuntoja. Se kommenteissa oli positiivista, että tunsin kerrankin itseni jopa tärkeäksi, hyödylliseksi uusvanhaan ”työyhteisöön” kuuluvaksi osaseksi.

Keikkailtuamme aikanaan useamman vuoden, pistimme bändin pillit pussiin vuonna -72, silloin tuntui että lopullisesti. Joitakin vuosia sitten löysimme uudelleen vanhan harrastuksemme hurjista asuinpaikkojemme välimatkoista huolimatta ja on ollut lysti kaivaa vanhat soittimet ja nuotit esiin pölyn peitosta, hommata vähän uusiakin ja alkaa opettelemaan uudelleen jo unohtuneita taitoja ja sitä 60-luvun entistä soundia ja tunnetta – ollaan me sentään aika poikia.

Kuinka harvoin keskustelemmekaan jokaisen jäsenen tärkeydestä porukassa, olipa kyseessä mikä harrastus tai toiminnan alue hyvänsä. Soitto- ja lauluryhmässä jokaisella yhtyeen jäsenellä on oma rooli. Itse kullakin ovat omat vahvuutensa yhteisessä pelissä ja niitä ei välttämättä edes touhutessa huomaa ja  miten tärkeää pelipaikkaa kukin pelaa. Sitten tapahtuu jotakin odottamatonta?

Oli kyse soittamisesta, laulamisesta tai vaikka yhteishengen luomisesta, ilon ja rennon meiningin kaivamisesta joskus rasittavillakin keikoilla, voi juuri sinun tai minun osuuteni olla ratkaisevan tärkeä jaksamiseen ja soittamisen ilon löytymiseen.

Kiitos pojat kannustavista kannanotoista ja osanotosta yhteiseen pikku ongelmaamme! En haluaisi olla ilonpilaaja tälläkään kertaa. On vaikea hyväksyä tämäkin rajoite muiden teidän tietämienne lisäksi, mutta ei auta, eteenpäin, sanoi mummo lumessa!

Jätä kommentti

*