Fanit, viina ja vapaus

Jalkapallo ja jääkiekko ovat aiheuttaneet eniten tunteita urheilun saralla minun mielessäni lähiaikoina ja niissäkin lähinnä fanit, ei itse pelaajat ja pelit. Harvoin kyseisiin lajeihin otan minkäänlaista kantaa, mutta nyt tekee mieli sanoa asiaan painava mielipiteeni. Onko urheilu ja vaikkapa jalkapallo niin tärkeä juttu kuin siitä medioissa ja fanittaessa nyt on tehty ja näillä aiheutettu haitta koskee tällä hetkellä meitä aika montaa? Edellä mainituista peleistä kummastakaan en ymmärrä höykösen pöläystä, fanittamisesta en sitä vähääkään.

Olen sielultani pieksämäkeläinen ja pelasin lentopalloa useamman illan viikossa silloin aikanaan terveenä ollessani. Ehkä muistat Pieksämäen Namikan voittaneen lentopallon Suomen mestaruuden peräti seitsemän kertaa, taisipa olla jopa peräkkäin 70 – 80-luvulla. Käytännössä lähes koko Pieksämäki fanitti ja kävi katsomassa pelejä urheilutalolla ja fanit kiersivät linja-autolasteittain vieraspeleissäkin mukana. Minä kävin katsomassa siellä nyt purku-uhan alla olevassa urheilupyhätössä kokonaista yhden Namikan pelin saatuani Nenosen Ollilta, työkaveriltani ilmaisen lipun matsiin. Olli pelasi Namikassa ja taisipa pelata jonkun maaottelunkin. Tunsin koko Namikan peliporukan, tutustuin heihin heidän istuessa lähes koko porukalla tuntitolkulla työmaallani häiriten työntekoani suunsoitollaan ja haaliessaan koteihinsa ilmaisia ”luontoisetuja” firmastamme. Osalle peliporukkaa lähes kaikki tykötarpeet joutoajalle ennen ja jälkeen peliajan piti langeta kuin Manulle illallinen, olivathan he koko pieksämäkeläisen urheilukansan ihailun ja ylpeyden aihe, ehkä syystäkin.

Fania eikä pelimiestä minusta tullut. Moni muu asia elämässäni oli tärkeämmällä sijalla arvostuksissani kuin lentopallo, vaikka urheillut ja pelannut lentopalloakin olin lähes koko ikäni.

Katson joskus mielelläni telkkarista jonkin matsin ja voin siinä alkuun valita jopa suosikkini voittajaksi. En ole kansallisintoilija Huuhkajien kuin Leijonienkaan perään muista seuroista ja maajoukkueista puhumattakaan, pelissä parempi voittakoon. Pelillisyys, taito ja taktiset asiat kiinnostavat minua urheilussa, tunne pitää olla pelissä mukana ja voitontahto, ne ovat osa ratkaisun avaimia itse pelaajilla. Välttämättä se, minkä maan kansalaiset tai mikä seura on mukana pelissä ei ole minulle tärkeää. Suomen voitto esimerkiksi Tanskasta EM-jalkapallokisoissa oli mielestäni epäoikeudenmukainen. Siitä pelistä jäi mieleen sydänpysähdys ja suomalaisten yksi potku kohti Tanskan maalia, ja pallohan livahti aina maaliin asti tuoden Suomelle voiton.

Fanien meno Pietariin jalkapallon EM-kisoihin viranomaisten varoituksista huolimatta oli pöljyyden huippu. Kuka maksaa viulut näiden örveltäjien aiheuttamasta ”laskusta” maallemme? Terveydenhuoltojärjestelmämme ajetaan tällaisilla joukkotyhmyyksillä tiukille ihan tahallaan ja tavallisten ihmisten elämäkin vaikeutuu entisestään välinpitämättömien urheiluhullujen takia. Urheiluko oli motiivi lähteä kisoihin vai jokin ihan muu, kysyn vaan? Fanit, viina ja vapaus, jumprahuiti!

Suomessa on kohta kuin itäisessä naapurissa, viranomaisiin ja esivaltaan ja heidän ohjeisiin ja määräyksiin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Oma tahto ja etu asetetaan ensi sijalle, välittämättä tippaakaan yhteisestä edusta tai mahdollisesti aiheuttamastani haitasta toisille. Samalla tavalla näen innon etelään ja yleensä ulkomaille suuntautuviin lomiin maihin, joissa tautitilanne on huono.

Nyt jäädessämme lomailemaan ja reissatessamme ympäri maata, mualimatakin, vietetään vapaa-aikaa erilaisissa tapahtumissa festareista huvipuistoihin, pidetään mielessä tolkku ja otetaan huomioon toisetkin. Pidemmällä juoksulla joskus ehkä päästään normaaliin elämään, mikäli sellaista enää on ja mikä on sitten tuleva normaali, tiedätkö sinä? t. turhautunut ariukki

Jätä kommentti

*