Finlandia-tervehdys

Olen luonteeltani ja olemukseltani kaikkea muuta kuin sotilaallinen tyyppi. Itsenäisyyspäivä saa minussa kuitenkin jos ei sotilaallisuuden, niin ainakin isänmaallisuuden nostamaan päätään. Itsenäisyyspäivän tapoihini on kuulunut muunmuassa aamulla ensimmäisenä sotilasarvojen ylennysten lukeminen aamun Savon Sanomista. Joku kertausharjoituksissa tai Yk-reissulla kanssani ollut kaveri on saanut usein ylennyksen, itsekin pari kertaa heidän joukossaan. Kunniamerkkien saajatkin olen käynyt pikaisesti läpi, mutta heidän joukostaan ei omien tuttujen tai sukulaisten nimiä ole juuri löytynyt.

Työssä ollessani seurakuntamestarina oli aamulla lippujen nostot ja itsenäisyyspäivän jumalanpalvelukseen valmistautuminen mm. lippuseremonioita ja valmistellen.

Eläköidyttyä edelleen jumalanpalvelus Pieksämäen Vanhassa kirkossa kuului ohjelmaan. Parina viimeisenä vuonna lauloin mieskuorossa sekä jmp:ssa että sankarihaudoilla puhe- ja seppeleenlaskutilaisuudessa. Seuraavana oli vuorossa itsenäisyyspäivän juhla Poleenissa, jossa mieskuorolla oli tärkeä osuus ohjelmassa. Tuntematon sotilas-elokuva piti telkkarista katsoa olipa niistä vuorossa mikä versio tahansa. Sen kummempia manööverejä ei ole itsenäisyyspäivän viettooni kuulunut.

Vuoden 2020 itsenäisyyspäivä ei ole entisten vuosien mukainen. Olohuoneen ikkunasta näkyy toki Nokian terveyskeskuksen väliaikaisen sairaalan lippu. Jmp jää käymättä sankarihautaseremonioineen, Poleeni juhlineen ja täytekakkukahveineen. Tytär kutsui meidät iltapäivällä heidän pihalleen visiitille. Leikitään pihalla ukin ja mummin pirpanoitten kanssa turvavälein, rillit huurussa, välillä itsenäisyyspäivän kahvit ja glögit mukista ryypäten.

Voi olla että illalla katson telkusta hetken virtuaalista linnanjuhlaa, mutta veikkaan etsiväni jostakin taltioituna katsottavakseni jonkin Tuntemattoman sotilaan version. Ainut mitalini, jonka olen saanut 32 vuotta sitten YK-palveluksestani Lähi-Idässä lepää alkuperäiskotelossaan piirongin alimmassa laatikossa, sitä en ole vielä rohjennut siviilissä rintaani kiinnittää, ehkä niin jatkossakin. Viimeisestä reservin ylennyksestänikin taitaa olla jo parikymmentä vuotta, joten sitäkään ei tarvitse enää juhlia. Kynttilän sytytän ikkunalle kunnioittaakseni vielä niitä viimeisiä hengissä olevia sotaveteraaneja jotka palvelivat viime sodissa isänmaatamme.

Muistelen Tuntematonta katsoessani sotilasparaatia Libanonin arolla Unifilin HQ 9 – 1:n mäellä. Albumissani on muutamia valokuvia tuon vuoden 1988 itsenäisyyspäivän paraatista ja juhlasta ruokalan juhlapöytien ääressä. Juhlat jatkuivat pitkälle aamuun meidän viestin kämpilläkin. Taempana kuuluivat sarjatuliaseiden sarjat, yksittäisiä laukauksia ja ilmassa lentelivät valo- ja valojuova-ammukset välillä valaisten seutukuntaa. Vai olikohan se sittenkin joku muu juhlapäivä, siitä en ole enää ihan varma? Kiitos Nokian mieskuorolle Finlandia-tervehdyksestä, oli upeaa kuultavaa!

Hyvää itsenäisyyspäivää jokaiselle suomalaiselle toivoo ariukki

Jätä kommentti

*