Haaste perjantaiksi

Kaikki eivät ilmeisestikään mene perjantaina mihinkään mielenilmaukseen tai joku on ihan muuten vaan jonniinjoutavana; minäpä heitän teille silloin työstävappaassa olotilassa oleville haasteen! Tehdään tuona lakkopäivänä edes yksi pieni, miksei isompikin hyvä teko, vaikka omin käsin tehty lahja jollekin.

Ajatus moisesta haasteesta läksi liikkeelle männä viikonloppuna olleilta parin pikkuisen synttäreiltä. Lahjojen hankkiminen lapselle ja miksei aikuisellekin, jolla on jo melkein kaikkea mahdollista mitä kaupoista ja kirpputoreilta saa, on komerot, lipaston päälliset ja laatikot täynnään erilaista enemmän ja vähemmän mielenkiintoista ja yleensä ulkomailla tuotettua tavaraa. On siellä todella fiksujakin ja oikeasti kehittäviäkin leluja ja lahjoja kaikkineen, mutta niiden hankkimiseen ei ole välttämättä kovin hirveästi uhrattu aikaa tai edes mietitty, olisiko se jatkossa minkään vertaa edes mielenkiintoinen tai tarpeellinen. Ainakaan lahja ei ole sillä tavalla antajalleen henkilökohtaisesti tärkeä, kun ja jos se olisi itse tai jopa yhdessä saajan kanssa tehty.

Tiedän, aika on kortilla ja juuri ensi perjantaina pitää siivota, käydä kaupassa, ehkä levätä ja päivälle on ohjelmaa pilvin pimein, vaikka työpaikan ovea ei tarvitsisikaan avata. OK, lahjan voit toki tehdä muulloinkin. Jos sinulla on joskus aikaa ja intoa, kokeilepa jotakin todella ”omasta päästä” värkättyä tekelettä, korttia, puuautoa, kaarnavenettä tai vaikkapa – keppihevosta!

Tunnustan aloittaneeni oman lahjani teon jo menneellä viikolla. Se ei ehtinyt synttäreille, ei tosin ollut tarkoituskaan, vaan seuraavaan mummilassa käyntiin ehtii, ensi viikolle! Teokseni tulee hirnumaan jatkossakin mummilan komerossa tai pilttuussa tarkemmin sanottuna.

Meillä on haissut tai tuoksunut hevosille niin kauan kuin muistan. Ukkini oli hevosmies viimeisen päälle, hänen kanssaan ja mukanaan vietetyistä hevoskyydeistä ja tallireissuista ovat ensimuistot hepoista. Omena ei ole pudonnut kauas puusta jälkipolvillakaan.

Keppihevosesta se touhu monella alkaa ja jatkuu sitten oikeisiin kauraooppeleihin. Etpä uskoisi, jos en sanoisi, kuinka justiinsa 63 vuotta täyttänyt äijän köriläs voi olla innostunut tekemään keppihevosta. Mummi saa pitää näppinsä erossa tekeleestäni. Siitä ei tehdä mitään My Little Ponyani vaaleanpunaisilla härpäkkeillä, vaikka pikku tytölle sitä teenkin. Ruunikon vai hallakon värinenkö siitä tulee oikeine ruskeine nahkaisine päitsineen? Se ei välttämättä tuoksu ainakaan vielä oikealle hevoselle, vaan ukin motskatallille, siis öljylle ja bensalle, kun siellä remonttipajan tuoksussa salassa teostani värkkäilen.

Mummin vanha teddykankainen, aikaa sitten hylätty talvihattu, luovutti nahkansa hevoselleni. Ukin rispaantuneen, iänikuisen, pyörätallin hyllyssä lojuneen nahkarotsin hihasta leikkasin pollelle pystyt, mustat korvat. Talliharjasta leikkelin osan karvoista pois ja jätin korvien tueksi vähän pitkiä haituvia ja lyhennetyt karvat toimivat turvan päällä pehmukkeena. Vanhan T-paidan napit sattuivat silmiksi kuin siihen alun perin olisivat tarkoitettukin. Päitset ja ohjat ovat vielä suunnitteluasteella ja voi olla, että yksi ukin lukuisista vöistä tai sitten jemmassa oleva saappaanvarsi toimivat jatkossa estehyppyhevosen päitsinä ja ohjaksina. Harjanvarsi kaipaa lopuksi hieman santapaperia ylimääräisten öljyplänttien ja maalitiplojen hiomiseksi pois. Sen verran kuuntelin mummin ohjeita projektini paljastuttua, että harjaksen ja otsatukan taidan värkätä paksusta villalangasta, niiden letittäminen on kuulemma nykyisin muotia estekilpailuissa!

Jotkut tämän ikäiset ukot turaavat kaiket päivät kalassa tai vanhan moottoripyörän kimpussa tai istuvat joutilaina torikahvilassa, kun eivät muuta osaa tai halua puuhastella. Kyllä minäkin sitten menen verkoille ja pyöräremonttiin, ehkä torikuppilan kautta, kunhan ensin saan tämän tärkeämmän projektini valmiiksi! Tolokun tekemistä mielenilmauspäivälle toivoo plokkariukki!

Jätä kommentti

*