Nokialaisen kerrostalomme ikkunasta ulos katsoessani näen ilokseni pikkulapsia äiteineen ja isineen. Uusi päiväkoti on tuonut vilskettä ja ihania ääniä lähinaapuriin.

Aamulehden kyselyn mukaan lapset halutaan jo 1,5 ja 2-vuotiaina varhaiskasvatukseen, tämä tuntuu olevan suomalaisten nykyvanhempien toive. Syynä lienee molempien vanhempien halu päästä töihin nopeasti lapsen syntymän jälkeen, ettei kumpikaan vanhemmista vaan putoaisi uraputkestaan. Miten on lapsen hyvinvoinnin ja lapsi/ vanhempi-suhteen hoitumisen kanssa? Ollaanko lapsia kasvattamassa näin siedätyshoidolla yhteiskunnan tuottaviksi rattaiksi?

Reilusti ennen kouluikää lapsi kuskataan kesällä jo jalkapallokentälle ohjattuun harjoitteluun jonkin nimiseuran pelipaita päällä ja talvella jääkiekkokaukalolle, vaikkei pysy hokkareilla pystyssä kuin mailaan nojaten. Pääasia tuntuu olevan että paidassa on paikallisen mahtiseuran logo ja naskalin oma nimi. Pahimmillaan oma isä on lapsen harkoissa ja pelissä se möykkäävä valmentaja kaukalon reunalla, on siinä lapsen ja vanhemman suhde koetuksella.

Uudehkon omakotitalon pihalla seisoo äidin uusi sähköauto ja iskän ökymaasturin vieressä alakouluikäisen sähköskuutti. Vanhempien pitää painaa työtä, vaikka sitten yöllä että joskus saa velkansa maksettua, kaikilla kun ei ole tulossa niitä isoja perintöjä ja perheyhtiön mahtavia osakesalkkujakaan.

Harrastuksia perheellä on jokaiselle viikonpäivälle. Vanhemmat sinkoilevat kuskaamaan jälkikasvuaan harkkoihin ja peleihin, jottei jälkikasvu tipahtaisi oman ikäluokan edustusjoukkueen aloituskokoonpanosta. Taso on kova joka lajissa. Salibandy oli joskus vain sählyä ja eihän se mikään kilpailulaji ollut, pihalla sitä pelailtiin, nyt kaikkea muuta, harkat 8-vuotiaallakin kolme kertaa viikossa ja pelit lisäksi. Pitää lapsen olla vähintäin yhtä hyvä kuin isänsä, mieluummin paljon parempi. Isä pelasi aikanaan korttelipuulaakisarjassa lätkää ja oli joukkueen kova-äänisin ja nyrkkisin, pelitaidot olivatkin sitten toinen juttu.

Onko nykylapsen toivepiha pihasuunnitelijoiden laatima millintarkka, kaikkine istutuksineen kukoistava mallipiha? Saako tontille rakentaa majan ja tehdä iskän, miksei ukin kanssa kuormalavoista ja fanerilevystä lapsille sopivan pingispöydän? Entä pelata jalista, ei kai, nurmi kuluu mustalle muralle ja kukkaistutukset kärsivät. Saako pyörällä ajaa ympäri tonttia rallia muraa lennättäen? Talvella omassa pihassa olisi hienoa olla pieni luistelurata, iskä voisi siihen viritellä valot jos katulampun valo ei yllä meidän omaan jääkiekkokaukaloomme asti. Iskän varastossa voidaan tehdä itse suojukset pihapeliin, ei tarvitse olla viimeisen päälle kaupasta ostettuja. Voi molarin suojuksiin tussilla kirjoittaa vaikka Bauer tai CCM. Ilveksen tai Kalpan logo iskän vanhan flanellipaidan selässä molarilla olisi hieno taidonnäyte lapsen piirustustaidosta. Onko tällaiselle luovuudelle nykylapsella aikaa ja paikkoja, onko tarpeenkaan?

Kaikki on valmista, kaupasta ostettua ja kaiken lisäksi harrastuksissa aina koulutettu valmentaja jo alle kouluikäisestä? Tavoitteet heti kävelemään oppimisen jälkeen etukäteen vanhempien taholta suunniteltu? Meidän poika menee NHL:ään ja tytöstä tulee uusi Kyra Kyrklund (ent. huippuratsastaja) tai taitoluistelija Kira Korpi. Eikö tällä nykymenolla lapsilta oteta oman keksimisen ja tekemisen halu, tarve ja ennenkaikkea ilo?

En väheksy varhaiskasvatuksen, urheilun enkä valmennuksen tärkeyttä, mutta minun mielestäni lapsen pitää saada olla lapsi ilman valmista päivä- ja viikko-ohjelmaa hieman pidempään kuin 1,5-vuotiaaksi. Päätös mitä harrastaa isompana olisi hyvä tulla lapsen omasta harkinnasta. Haloo te fiksut nykyvanhemmat, onko nykysuunta mielestänne oikea ja lapsillenne parasta, sitä kai te oikeasti haluatte? t. ariukki