Haulikolla ja lusikkakairalla

Lämpömittarissa +15 astetta 10.09.2019 ja kello 6 aamulla, jolloin perinteen mukaan pitäisi ariukin istua tai käppästellä Haapakosken seudulla kanalintujahdissa. Vaan ei, nyt näpyttelen läppäriäni ja tuherran plogitekstiäni. Malttia veljet ja siskot aseen kanssa siellä, ketkä olette erälle päässeet.

Väittävät lintuja olevan runsaasti, kattia kanssa. Miettisen Veijokohan kirjoitti jutussaan jokin aika sitten lintukannoista, ne ovat vähäiset verrattuna vanhoihin hyviin aikoihin, olen samaa mieltä! Ehkä hieman parempaan suuntaan viime vuosiin verrattuna ollaan menossa, mutta pohjilla ovat kanalintukannat olleetkin! Eilen tulleessa Metsästäjä-lehdessäkin kehuttiin kolmiolaskennoista saatuja tuloksia, kuitenkin kehotettiin metsästäjiä valikoivaan metsästykseen. Hieman jos tätä valikointia valotan, niin väitänpä valikoinnin tapahtuvan yleensä vasta laukauksen jälkeen; kato, tämä olikin vanha kukko, että silleen.

Kuva ajalta, jolloin raaskin ampua vielä metsonkin

Haluan taas kerran panna lusikkani (lusikkakairani) tähän metsästyssoppaan. Joka syksy metsästysseuramme syyskokouksessa on miehiä, jotka ovat nähneet alkukesän metsät täynnään milloin teeriä, pyitä jopa metsoja isoin poikuein. Usein nämä suuria määriä riistaa havainneet erämiehet ovat niitä, jotka luuhaavat metsissä kaiken syksyä, lähes joka päivä, väkisin siellä törmäävät joskus riistaankin. Sitten kun heiltä kysyy, onko saalista tullut, vastaus on – ei mitään. Minne ne linnut sitten katoavat, vai ollaanko sitä enempi niitä hutin ampujia, eikö ehkä kerrota ammutun ne viimeisetkin siiven heiluttajat?

Viime mieskuoron lauluharjoituksissa keskustellessamme sorsastuksesta, kaveri vieressäni 2-tenorien rivissä sanoi olevansa vesilinnustuksen kieltämisen kannalla ja samaa mieltä ovat monet kanalintujahdistakin, varsinkin ne joiden harrastuksiin metsästys ei kuulu. Itse olen F-1 ja ralli-kisojen lopettamisen kannalla, turhaa rahan ja bensan tuhlausta, vielä saastuttavat ilmaakin.

Yli 60 vuotta metsissä, soilla ja rannoilla rymynneenä olen ehdottomasti metsästyksen sallimisen kannattaja, annetaan ainakin meille vanhoille ukoille mahdollisuus kulkea metsällä ihan rauhassa mielenterveyttämme hoitamassa. Meille tärkeintä lienee eväiden kanssa ulkoruokinnassa miihastelu ja ei sieltä liioin saalista ainakaan meidän talouteemme kanneta, on liipasinsormikin tullut yhtä jäykäksi kuin koko ukko. Nuoremmilla erämiehillä ja myös -naisilla voisi rajoittimena olla vaikkapa määräys, että koko syksyn aikana saisivat ampua lintujahdissa korkeintaan viisi patruunaa; oli se nyt sitten vaikka laaki ja vainaa. Miten tällaista valvottaisiin; ei mitenkään, eihän seura- ja mieskohtaisilla riistakiintiöillä, riistakolmiolaskennoilla ja millään suosituksilla todellisuudessa ole mitään merkitystä niille, jotka tappavat kaiken riistan joka eteen ilmestyy?

Kuvan lusikkakairan kanssa aion osallistua ensi talvena kotikylän pilkkikisan lusikkakaira-sarjaan, liekö muita osanottajia kyseisessä sarjassa?

Olen ikäväkseni huomannut olevani oikeiden luontoihmisten (viherpiiperoiden) mielestä pahemman kerran luontoa tuhoava ja ilmastonmuutosta edesauttava ääliö, vaikka en autourheiluakaan harrasta. Ammun riistaa, ehkä muutaman vuoden välein, tällöinkin usein tuulen ja hännän väliin. Matkat riistamaille teen savuttavalla Pappa Tunturilla tai vanhalla Honda VT-500 C moottoripyörälläni, joskus 15 vuotiaalla Fordillani. Uistelemassa käyn ja verkkoni heitän turruuttaen pienellä 2-tahti perämoottorilla.

Pitänee sanoa kuin Lapin mies aikanaan turisteja turhankävelijöiksi tai appelsiinituristeiksi, ensimmäisillä selässään iso rinkka, toisilla trikoot jalassa ja vyölaukussa appelsiini. Lasken itseni tähän turhaan sakkiin, tosin ilman trikoita ja haluan kulkea viimeisetkin vuoteni metsässä haulikon kanssa, repussa kahvipannu ja eväät, tulilla kärvennän makkarani sen suuremmin miettimättä käyskentelyni tarkoitusperiä. Jos metsästyksen kieltävät, jätän sitten patruunat kotiin. Jos ja kun ensi talvena menen pilkille, en huristele jäälle moottorikelkalla, en poraa avantoja moottorikairalla, pistän kumppria toisen eteen lusikkakaira olalla, toen perrään.

Jätä kommentti

*