Ensin surahtaa kerran, kohta toisen ja hetken päästä koko homma on yhtä surahtelua ja hurahtelua!
Rapsututtaa niskasta, kuapututtaa kaenalosta ja vyötäröllekkii on ilimestynnä makkuloeta. Riesa se on piennii riesa, vuan jos et oo millonkaan joutunna hirvikärpäsarmeijan hyökkääksen kohteeks, niin määppä ihan vuan kurriillessas vaekka huapakoskelaeselle männikkökankaalle ehtimmään puolukoeta. Käväseppä hittaasti kiiruhtaen, elä juokse, kun sillon ne otukset eivät sua sinua kiinni, kuuntele ympärilläs supisevvoo luontoo tälleen aaringon lämmittäessä puolen päevän tiennoolla ja nimenommaan semmosilla seotuvilla, missä tiijät hirvien asustelevan. Löytyy taatusti köyhällekkii kaverloeta! Mitenkähä lienee noetten taekuloetten (thaimaalaiset marjanpoimijat) kanssa, ne kun ovatten tuolla metässä ihan alvariinsa, tullookohan hirvikärpäselle ja sen puremiselle immuuniks, elikkä niitä ei ies huomoo tahi purema ei aeheota jäläkireaktioita? Oekeesti noetten pienten vähän meitä tummempi ihosten immeesten vaahti taetaa olla metässähhii sen verran rivakkoo niitten marjakolien ja 40-litran suavien kanssa, että hirvikärpäsrassukka on aena muutaman metrin perässä ja jiä iliman lounastaan.
Tämän siitä sae, kun män jahtoomaan viattomia lintupolosia eilissä päevänä kotkylän hakkuuraeskijoelle. Ol siellä lintujakkii, minnäe näen Keoruunpuron leppäpöhheikössä uamupassissa ihan lähiettäesyyveltä aenae puukiipijän, hippiäisen, punarinnan, hömö- ja taltintit ja monta muutae piipittäjjee ja rapistelijata, vuan ihan kaekkijen lajimiäritykset jäe tekemäti, kun pit koettoo kuunnella ja katella, josko töyr lentee leohottas ukin possaotettavaks lähheisen kuusenkarahkan oksalle. Vuan ee tullunna, kaver sentäs piäs kokkeilemmaan ja eikö mitä, töyrkukkopoejasta piäs lintupaestia viäntämmään. Minun pit tyytyä alummiiniin kiärittyyn maksa-ohrapuuromössöön. Hyvvee se ol sekkii tuommosen päevän piälle, ku ei muuta jiäkuapissa valon lisäks ollu.
Poestullessa puolilta päevin, nuotiopaekalla kahvia hörpittäessä ja vähäsiä rukkiinleipäpalasia mussuttaessa, pantiin kisat pystyyn, kellä on seovun noppein hirvikärpänen elättinä. Mulla ol aeka hyvä ja niinku tiijät, jos oot joskus nähnä, niin tämä kysseinen elätti tek ennätyksen ja vielä sivuttaesjuoksulla vasemman käjen hihan resorilta paejankaaluksen alle kahessakymmenessä sekunnissa, olis ollu se Usain Bolttikin tuossa vaahissa tiukilla! Kokkeipeppa seoroovalla kerralla piäsetkö elättines parempaan suoritukseen. Piä kiirettä, ei tämmösiä kelilöetä ennee riitä viikkotolokulla ja kun tulloo kunnon yöpakkaset hävvii metästä kysseiset elukat, valitettavasti, ja meikäläeseltäkkii lukusat ystävät ja kaverit. On tyyvyttävä immeisiin ja niiten kanssa tulloo alvariinsa ermielisyyksijäkkii ja vaekee on näelle joskus sannoo, että mulla olis vähän kiire vaekkapa puolukkamehtään taekka muikkuverkoelle. Toesta se on tuo luontoelukka ja varsinnii hirvikärpänen, siitä piäsöö erroonnii tietyillä konstiloella! Sen ku ottaa etusormen kynnen ja peokalon välliin, litistää ja hierroo, niin jo kolomannella kerralla se ruppee uskommaan, että tosissaan se on ja meinoo henkee uhata. Aenae elätti on puottanu jo toesen siipesä ja männä linksuttaa karkuun sen minkä viärillä koevillaan piäsöö.
Että olko niitä miten paljo? Varmaan ol, niistä monista satoloesta mitkä kiinni suatiin, koetettiin poekaen kanssa valita valioyksilöt kisoehin, vuan suatto joku hyväkin jiähä johonnii kaaluksen saomaan huomoomati!
