Huti kuti

Vaikka lintujahtikausi ei olekaan vielä lopullisesti päätöksessä, omalta osaltani luulen tehneeni viimeisen reissun jahtimailleni aseen kanssa viime viikolla. Seuramme päätti syyskokouksessaan kiintiöksi kolme pistettä, joka tarkoittaa kolmea teertä tai yhtä metsoa ja yhtä teertä saaliiksi muunnettuna. Tällä kertaa oma saaliini jäi yhteen teereen, enemmän kuin moneen vuoteen. Ammuin metsällä kaikkiaan kolme laukausta, kaksi haulikolla ja yhden kiväärillä, tuleekohan tuosta osumatarkkuudeksi noin 33.3 %. Toivon noiden kahden hudin menneen täysin tuulen ja pyrstön väliin ja etten saanut aikaiseksi haavakkoa, siltä ainakin näytti.

Taisin pyörähtää metsissä, suolla ja aukon laidoilla eväänsyönnissä, saaliin toivossakin peräti neljästi. Joka kerta tapasin tulilla tai metsäautotien varrella jonkun samalla asialla olevan metsästyskaverini, eläkeukkoja he kaikki. Luulen meidän jokaisen etsineen luonnosta muutakin kuin vain saalista. Jokainen hetki erällä ja kalalla on kullan arvoinen, kiirettä ei juuri kenelläkään ollut, juttutuokiot venähtivät pitkänlaisiksi. Tarinoitiin riistahavainnoista ja elämästä muutenkin. Hirvien jälkiä rekisteröitiin runsaasti, teerien lukumäärä todettiin yllättävänkin suureksi, jokunen metsohavaintokin oli. Pyy ei tullut pillille kertaakaan ja kukaan meistä ei kertonut saaneensa pyytä pivoon, vaikka havaintoja niistäkin oli melkoisesti. Ainutta jänisajoa en kuullut syksyn aikana, syykin on selvä, ajokoiria ei juuri seuramme jäsenillä ole, ei isoja eikä pieniä. Tiet ja Savon rata ovat näiden koirien surma, moni on luopunut ajokeista juuri liikenteen aiheuttamien koiraturmien takia. Susia ei alueellamme ole tainnut liikkua, sen sijaan karhuja ja ilveksiäkin taitaa oleskella alueella useitakin. Metsä- ja valkohäntäkauriitakin löytyy, taisipa joku päätyä saaliiksikin.

Palaan vielä ainokaiseen kiväärillä ampumaani laukaukseen. Istuttiin viikko sitten aamua serkkupojan kanssa Suonenjoen tien läheisyydessä erään aukon keskellä olevalla kumpareella termospullosta teetä nautiskellen, odoteltiin auringon nousun aikoihin teeriä. Nousihan se aurinkokin kai aikanaan. Nyt hipsi, kuten tänä syksynä pari kertaa aiemminkin paksusta pilviverhosta vettä ja osin räntää. Liikenteen melu kantautui valtatieltä välillä häiritsevästi korviin. Sellaista paikkaa tuskin enää löytyy jonne jonkin liikennevälineen aiheuttama meteli ei kantautuisi. Juuri poislähtöä suunnitellessa ja vielä kun piti joutua Suonteelle veneenkääntöön, parahiksi ennen repun selkäännostoa tulla hujotti aukkoa pitkin pieni teeripartti matalalentoa suoraan kohti. Huomasivat ehkä meidän liikehtivän ja kurvasivat aukon reunaan mäntyjen latvoihin ja yksi mukavasti yksinäiseen koivuun hieman erilleen muista.

Olin jo poistanut patruunan Hornettini piipusta. Matkaa lähimpään teereen ehkä 180 metriä, siis aika paljon pienikaliiberiselle kiväärilleni, jonka oli tarkkuuttanut 100:n metriin. Serkkupoika kehotti kokeilemaan, vaikka itse epäilin matkaa liian pitkäksi. Kaivoin jo repuntaskuun tunkemani panoslaatikon esille ja sieltä täysvaippaisen piskuisen patruunan panospesään. Otin ampuma-asennon maaten sopivasti edessä olleelle sammalen peittämälle kivelle. Oikea mallisuoritus ampumaoppaasta, hanskat vielä etutukin alle ja ase tukevasti olkaa vasten. Vasen jalka lievästi koukkuun oikeaa suoristaen. 4 x 40 kiikarin ristikon keskipiste noin 10 senttiä teeren yläpuolelle ja puristus oikealla kädellä ja laukaus rävähti.

Antti oli kuullut laukaukseni noin kolmensadan metrin päässä aukon toisella laidalla ja tuumasi kohdatessamme tien varressa vartin päästä: Ei lopsahtanut, ammuitko pummin?

Teeri vilkaisi koipiaan paukun jälkeen ja ihmetteli kai pientä värähdystä alapään höyhenissään, jonka läheltä mennyt kuula ehkä aiheutti. Toiset teeret ottivat oitis suunan tulosuuntaansa heti laukauksen kajahdettua, mutta kohteenani ollut kukko mietti vielä hetken ja hyppäsi sitten toisten perään säikähdyksestä selvittyään, toivottavasti ehjin nahoin.

Kommentit

  • Rankkaa tuo riistanhoito.

    Meidän kylällä oli viikolla tehokkaampaa metsästystä, tuohon sinun vastaavaan verrattuna.
    Kylämaantien kahta puolta on peltoaukeea.
    Metsämies käveli pyssyn kanssa maantiellä, ja gps pannalla varustettu ajokoira teki töitä pellolla metsän reunassa.

    Lopulta metsämiehelle tuli kaveri joka autolla ajaen ajoi jänistä, joka oli poikennut maantielle.

    Jänö meni yksityiselle pihatielle auto perässä, ja auton peräsä ajokoira.
    Samaan suuntaan pellolle oli aiemmin mennyt se toinen metsämies.
    Auto ja koira tulivat takaisin maantielle varmistamaan ettei jänö tule taksisin tielle.
    Kohta kuului laukaus ja jänö koki kohtalonsa pellolla.

    Ampuminen tapahtui noin 100 metriä lähimmästä talosta.
    Tuota seurasin sisältä käsin kiikarilla.
    Täälläpäin tuota näkee usein että tieltä käsin tapahtuu metsästämistä.
    Nyky metsämies varmaan jaksa metsäsdä samoilla niinkuin ennen ,kun ei ollut noita apuvälineitä.
    Tänään tuota samaa teki kolmen auton porukka, mutten nähnyt saalista tulevan.

  • plokkariukki

    Kiitos kommentista! Valitettavasti myös metsästäjiin mahtuu harrastajia joille hyvät tavat eikä lakikaan tunnu aina kuuluvan kunnioituksen piiriin. Lain ja hyvien tapojen puitteissa tapahtuva metsästyskään ei tunnu kaikille sopivan. Selkeissä väärinkäytöksissä ottaisin yhteyttä itse metsästäjään ja jos toiminta vaatii laajemmin huomiota, yhteys seuran johtohenkilöihin voisi rauhoittaa tilanteen. Itsekään en pidä suotavana että tullaan ampumaan mökin nurkille. Yleiseltä tieltä ja autosta metsästäminen on jo poliisiasia.

Jätä kommentti

*