Pankin konttorit ovat hävinneet. Postin kulku takkuaa. Puheluusi vastaa kone. Mitä kaikkea muuta riesaa tämä kaiken rahassa mittaava nyky-yhteiskuntamme on saanut aikaan meille digiajasta tippuneille? Kun yrität soittaa vaikkapa terveyskeskukseen, alkaa sieltä höpöttää sinulle tekstiä kone jota et ymmärrä. Mikä takaisinsoittopalvelu? Vie jonkin aikaa edes ymmärtää, että puhuja ei ole ihminen vaan kone, ja silloin palavat päreesi.
En haluaisi marista turhasta, mutta onko oikein, kun mistään asiasta ei saa enää selvää suoraan kysymällä joltakin, vaikka puhelimella, tai käymällä selvittämässä asiaa ihmisen kanssa nenäkkäin? Kaikki ei ole koronan syytä!
Pankkiasioissa et löydä neuvonta- tai palvelupistettä enää kuin korkeintaan kerran tai pari viikossa tunnin aukiolevana. Täyteen ahdetun konttorin nurkassa yksi tai korkeintaan kaksi toimihenkilöä palvelee jonossa enemmän tai vähemmän naamioituneita eläkeläismummoja ja -pappoja, jotka aamuvarhaisesta ovat ovenkahvassa roikkuneet. Normaaliin aukeamisaikaan et jonon perälle mene jos yhtään koronaa pelkäät. Rahaakaan tuskin voit tiskiltä nostaa, laskun voit maksaa kun ladot toisen puolen palvelumaksua lisää tiskiin tai annat luvan maksaa tililtäsi.
Sen verran kun minä osaan pankkiohjelmaa koneellani käyttää, saan sentään normaalit laskuni maksettua, varsinkin jos kotiin tulee paperinen lasku. Niiden siirtäminen sitten jatkossa automaattiseen maksuun tuottaa tuskaa ja epävarmuus kaivaa silti mieltä, meniköhän kaikki sittenkään oikein.
Erilaisten kaavakkeiden löytäminen ja täyttäminen se vasta lystiä on. Yritin etsiä ja varata netissä aikaa kiireettömään hoitoon lääkärille, mutta en minä sellaista paikkaa terveyspalveluista löytänyt, vaikka sanoivat sellaisen siellä olevan. Mikä ero on kiireellisellä ja kiireettömällä hoidolla? Soitin lopulta lääkärien ajanvarausnumeroon ja jonotin pitkään lopulta kyllästyen ja siirtäen puhelun, ihme kyllä onnistuneesti takaisinsoittopalveluun. Robotti kertoi terveyspalveluista soitettavan takaisin kolmen arkipäivän sisällä. On siinä ariukilla puhelimessaan vahtimista, edes päiväunille en uskalla ruveta ja huussiinkin menen luuri kourassa. Yrittävätkö uudestaan, jos en heti vastaa, se jäi epäselväksi?
Entäpä jos olisin kuin eräs läheiseni, joka juuri ja juuri osaa kännykällä soittaa ja puheluun vastata? Ainutta tuttua ja kykenevää auttamaan ei asu enää lähimaillakaan. Sitten iskee korona tai vaikkapa vain kausi-influenssa? Ruokaa olisi saatava ja vielä huonompikuntoisia kaupassa käytettävä. Pelottaa että tartuttaako taudin näihin toisiinkin. Heitteillä on tämä velikulta kun minäkin muutin tänne kauas. Taannoin pariin päivään en puhelimellakaan häntä tavoittanut, ei ota kännykkää autoon mukaan hän, ja torkutellessa ei kuule puhelimen sointia tai ei jaksa vastata. Tekstaria ei osaa lukea, saati soittaa vastaamattomaan puheluun. Apua, mitä pitäisi tehdä? t. ariukki
Veikko Kastinen
Kaikkien kovasti arvostamamme vanhusten elämä menee huvittavaksi, vaikka ei yhtään naurattakkaan, kun joudumme kohta kaikki höpöttelemään robottien kanssa. Siinä sitä siten meille opetetaan sydämettömien viisautta ja sivistystä, luulen että siinä vaiheessa alkaa itsekullakin olla toiveita ”ylösmuuttamisesta”.
Valitettavasti Ari en osaa neuvoa pulmassasi kuin ”ottaa osaa”.
Kun nöyryytetyt kolmannen luokan kansalaiset ovat poistuneet, alkaako sitten iloisten digi mummojen ja pappojen pippalot, robottien kanssa tanssahtelut ja jopa pitemmälle johtavat seurustelut.
Voi tätä elämän kevättä, älykkäiden ihmisten viisautta.
Tässähän ihan tuli adrenaaliryöppy aamutuimaan, tekee hyvää joulusiivouksen aloittamiseen.
Ari Niemeläinen
En tiedä Veikko kuinka kauan tätä adrenaliiniryöppyä minun pumppuni kestää, mutta välillä tiukille ottaa. Anopista vei voiton korona, viekö meikäläisestä digitalisaatio?
Veikko Kastinen
Meidän ikäpolvemme eivät ole saaneet näyttää tunteita, saatikka niistä puhua.
Jospa kun suututtaa niin suututaan, jos itkettää niin itketään,vaikka vähän häpeillen, tekee sydämelle hyvää.
Jos joku asia vituttaa, enkä voi mitenkään siihen vaikuttaa, heitän sen mielestäni hevonkuuseen, opetellessani sitä ja opettelen edelleen aina paremmin ja paremmin se onnistuu ja aina vähemmän ja vähemmän se rasittaa. Ari, jospa näistä ajauksista on jotakin hyötyä.
plokkariukki
Ehkä tämän joulun omalla kohdallani muistan liian monesta muutoksesta ja sopeutumisesta samaan syssyyn, muuttoineen koronoineen ja kaiken huipuksi yhden läheisen menettämisen koronalle. Tiedän valon voittavan ja uskoa tulevaisuuteen en ole menettänyt vaikka rinnasta välillä ottaa. Asioista joista Veikko puhut on hyvä saada välillä muistutus, ne voivat hetkeksi kaiken keskellä unohtua.
Heleena
Monesti olen miettinyt samoja asioita, miten ikäihmiset oikein pysyvät mukana digiajassa. Eipä löydy enää pankkikonttoreita montaakaan Suomesta, jossa voisi käydä kasvotusten hoitamassa asioita. Se on harmi. Onhan raha – asiat ihmiselle aivan henkilökohtaisia, jotka haluaisi hoitaa kasvotusten. Se siitä.
Nyt kun seurakunnat lähettävät joulumusiikkia sekä jumalanpalveluksia you tubesta tai vaikkapa facebookista, niin onko varmaa, että ne tavoittavat juuri ne ihmiset, jotka niitä eniten kaipaavat? Osaako ikäihminen etsiä ne tietokoneelta, jos sellaisen joku on heille hankkinut? Epäilen vahvasti, että palvelukset jäävät katsomatta. Seurakunnat voisivat tässä olla avainasemassa auttamassa ihmisiä yhteisen joulusanoman ääreen virtuaalisesti. Vai mitä mieltä sinä Ari-pappa olet asiasta? Olethan ollut vuosia kirkon palvelijana.
plokkariukki
Juuri niinkuin Heleena sanot, ikävä kyllä netti on liian vaikea foorumi monelle ikäihmiselle. Netin ja tietokoneen käyttöön ohjaavia opetusryhmiä on varmasti ollut monellakin toimijalla, mutta taas kerran tämä korona katkaisi nekin opetustilaisuudet ja mahdollisuudet kokonaan pois. Monelle jopa tavallisen kännykän käyttö on ylivoimaisen vaikeaa ja lankapuhelimet on poistettu käytöstä. Lankapuhelimen kaltaista näppäin/ luuripuhelinta lienee edelleen saatavissa joka toimii kuitenkin digi (gsm)verkossa. Ei ole helppoa olla ikäihminen tässä ajassa, jos ei ole ainutta auttajaa lähimailla.