Innostunut yrittäjä

70-luvun arkea

Haaveilin nuorna miesnä toisen töissä ollessani yrittäjäjyydestä. Tuli aika, jolloin sijoitin omani ja vähän lainarahaakin ikiomaan työmaahan. Ostin pienen yrityksen varastoineen ja sopimuksineen. Minulla oli vankka ammattitaito ja ylempi ammattitutkinto, se vaadittiin kyseiseen toimintaan. Homma lähti hyvin pyörimään, töitä tuli enemmän kuin ehdin kohtuudella tekemään. Hinnoittelin työni mieluummin ylä- kuin alakanttiin. Muut alan tekijät kaupungissamme eivät uskoneet mahdollisuuksiini, olihan heitä ennestään kylällä peräti 5-6 kappaletta ja harrastelijat lisäksi, minä tulin uutena kehiin ja osin vielä tuntemattomana. Liiketoimintapaikan siirsin melkein heti aluksi kaupungin keskustasta sivuun edullisempiin tiloihin, sitäkin epäiltiin löytävätkö asiakkaat perässäni periferiaan, jostakin syystä löysivät.

Aloitin yrittäjänä osa-aikaisesti muun työn ohessa. Muutaman kuukauden päästä ymmärsin siirtyä kokonaan oman yrityksen pyörittämiseen. Ideoita oli ja panostin kovasti asiakasverkostoon sekä markkinoin osaamistani mahdollisille yhteityökumppaneille jotka tarvitsisivat ehkä työpanostani alihankintana.

Koko hommaa en yksin jaksanut pitkään tehdä. Sain yhtiökumppanin ja hänen mukanaan tuli lisää töitäkin. Jonkin ajan päästä oli tilanne että tarvittiin kolmas mies remmiin. Parin vuoden päästä meitä oli neljä osakasta osakeyhtiössämme ja hommaa piisasi joka ukolle ja pääsimme hieman erikoistumaan kukin omalle vahvuusalueellemme.

Ei niin paljon hyvää, etteikö ongelmiakin alkanut pikkuhiljaa kertyä. Ehkä osasyynä oli sekin, että jokainen firman osakkaista oli oppinut melko pitkillä työurillaan omiin toimintamalleihinsa edellisissä työpaikoissaan ja nyt yhteisen firmamme kehittäminen jäi taka-alalle, tehtiin vain töitä, senhän osasimme joka ukko.

Ensimmäisenä kyllästyin minä tai ainakin näytin sen, otin breikin ja läksin rauhanturvatehtäviin. Palasin aikanani, mutta aika ja olosuhteet olivat tehneet tehtävänsä, homma ei kiinnostanut enää pätkääkään ja koin firmamme menneen ihan toiseen suuntaan minne itse olisin halunnut sitä suunnata.

Olosuhteissa oli tapahtunut lyhyessä ajassa hurja muutos. Ehkä huomasin sen paremmin oltuani poissa työpaikaltani ja firmasta toista vuotta. Olin saanut etäisyyttä ja katsoin asioita nyt eri näkökulmasta. Työn tuottavuudesta oli hävinnyt lyhyessä ajassa iso osa. Työkohteemme ja asiakaskantamme oli muuttunut oleellisesti siitä, mitä ne olivat aloittaessani muutamaa vuotta aiemmin. Ennen meitä työllistäneet kolme suurta alalla toiminutta kotimaista tehdasta olivat muuttaneet toimintamallejaan, ja joku niistä oli jo alasajettukin kannattavuuden laskiessa alalla. Kauko-Idän tuonti söi alan markkinoista valtaosan.

Olisi pitänyt uudistaa firmaa, suunnata uusille työaloille ja eri ympyröihin, ehkä isompiin kaupunkeihin, joissa oli erilaista alamme työtä tarjolla. Liiaksi paikalleen jämähtäneinä ja oman ammattitaidon jäätyä jälkeen kehityksestä emme tähän kyenneet.

Jätin pikkuhiljaa uppoavan laivan lopullisesti ja siirryin muihin hommiin. Pojat rimpuilivat vielä vuosia muuttuvien markkinoiden löyhässä hirressä. Työt firmassa loppuivat miltei kokonaan vajaat kymmenkunta vuotta sitten digitalisaation myötä ja halpojen tuontilaitteiden täyttäessä markkinat, oli aika pistää minun aloittamani yhtiön pillit pussiin.

Mikä oli ala, jossa sain toimia yrittäjänä reilut kymmenen vuotta ja tehdä tiliä innosta puhkuen ja aluksi pursuten hienoja uusia ideoita? Oli hyviä työkavereita ja asiakkaat olivat pääosin mukavia. Hinta ei aina ratkaissut, palvelu ja laatu olivat pääosassa työssämme.

Olimme radio- ja TV-asentajia. Enää meitä ei ole. Muutaman sadan euron kertakäyttölaitteita ei kannata korjata. Videonauhureita ja radioitakaan ei ole enää kuin museoissa. Aika aikansa kutakin sanoi pässi kun päätä leikattiin.

Jätä kommentti

*