Isä, koska tulet kotiin?

Aamulla lukemani SS:n artikkeli Paluuta arkeen tuetaan nykyään hyvin sai tarttumaan aiheeseen. Juttu kertoo kuopiolaisesta kolmen reissun rauhanturvaajasta. Meitä erilaisissa rt- ja kriisinhallintatehtävissä olleita on Suomessa noin 45000. Vuonna -56 ensimmäiset suomalaiset lähetettiin Suezille.

Palasin Libanonista Unifil-operaatiosta noin 30 vuotta sitten. En muista tuolloin olleen juurikaan tukea tai jälkihoitoa reissusta kotiin palaamisen jälkeen, niitä tuskin silloin kaipasinkaan. Toimialueella niin sanotut debriefingit eli jälkipalautekeskustelut jäivät pääosin oman joukkueen keskeisiksi. Kännipäissään joristiin tapahtuneista messissä tai muissa ryyppyilloissa. Sielläkään tuskin uskalsi kokemuksistaan mitään kielteistä esille tuoda. Mitäs me sankarit, siltä piti ainakin näyttää ja kuulostaa, iso osa varmaan näin tunsikin.

Harrastamme oman joukkueemme kesken edelleen vuosittain näitä debriefing-tilaisuuksia ja tapaamisia ympäri Suomea. Niissä muistellaan reissuja ja kavereita. Yhteishenki porukassamme oli hyvä ja on edelleen, kaveriin luotettiin ja luotetaan. Ehkä nyt voi myöntääkin, että joskus vähän pelotti. Heitäkin muistetaan, joiden pääkoppa ei kestänyt reissun paineita ja joille elämä kävi liian raskaaksi reissussa tai sen jälkeen. Tapaamisten aiheina ovat toki iloisemmatkin asiat, pääasiassa. Aika usein näissä tapaamisissa palaavat kuitenkin mieleen ne traumaattisetkin hetket ja tilanteet siellä alhaalla.

Oikeiden sotaveteraanien sodan aiheuttamat ongelmat ymmärrän omien kokemuksieni kautta hyvin. Sanottiin joskus, että miksi menitte, oma vikanne. En ihmettele sodan kauhujen jälkikaikuja minunkin sukupolvessani. Synnyimme isiemme jälkeläisinä vielä muutenkin puutteessa elävään yhteiskuntaan. Monet isät ovat huutaneet painajaisiaan yöllä samassa pienessä huoneessa, jossa koko perhe nukkui 40-50-luvulla? Omiin uniini en muista koskaan rt-reissun tapahtumien tulleen. Joku kysynyt minultakin, vapaaehtoisena menit, miksi?

Minulle YK- ja kriisinhallinnasta ei jäänyt riippuvuutta, yksi reissu riitti, monille kävi toisin. Oliko paluu arkeen liian tylsää tai eikö kotimaa tarjonnut tarpeeksi mielenkiintoista työtä vai miksi useilla faittereilla oli heti palattua jo uudet paperit vetämässä reissuun? Perheettömänä ja ilman mielekästä työtä itsekin olisinsaattanut tehdä niin.

En pelännyt siellä hengenlähtöä  ja ei se ollut kai suoranaisesti uhattunakaan sen useammin kuin kotimaassakaan. Jännitys ja mahdollisuus joutua oman tai kaverin henkeä uhkaavaan tilanteeseen oli siellä kuitenkin koko ajan läsnä, “rynkystä” tuli hyvä kaveri, tahtoi tai ei.

Näin isänpäivänaattona nousee mieleeni, miten omat lapseni ja vaimoni kokivat ajan, jonka alhaalla vietin? Päivittäin TV, radio ja lehdet kertoivat tapahtumista Lähi-Idässä,  samaan malliin kuin tänäänkin. Isä siellä, osuuko luoti tai pommi, ajaako autolla miinaan?

Tallessa on kortti jonka sain sinne alas, 7-vuotias tyttäreni on piirtänyt isän lentokoneeseen – alla kysymys: Isä, koska tulet kotiin?

Hyvää isänpäivää kaikille faitteri-isillekin!

 

Kommentit

  • Eino J. (maallikkona)

    Kiitos kirjoituksestasi! Laitoin peukun.

    On hyvä, että yhteiskunta on herännyt kehittämään ja tukemaan rt-joukkojaan viime vuosina. Luin mainitsemasi jutun lehdestä ja muitakin vastaavia eri aikoina.

    Vuosien varrella on moni tuttavistani kertoillut asioistaan samaan tapaan. Itse en noihin tehtäviin tullut nuorempana hakeutuneeksi, vaikka muuten olenkin seurannut asioita suhteellisen läheltä, sen jälkeen kun olin armeijassa 40 vuotta sitten. Opin oikeastaan vasta silloin arvostamaan suomalaista sotilastaitoa, entisiä töitä ja nykyisiä.

  • Ari Niemeläinen

    Jospa kaikki YK-operaatiot hoidettaisiinkin suomalaisella asenteella ja ammattitaidolla, saattaisivat tuloksetkin kriisialueilla olla hieman paremmat. Menetin jo silloin uskon sotien loppumiseen Lähi-Idän alueella ja ei tilanne siitä ole ainakaan parantunut. Suurvaltapolitiikka tekee sodan minne haluaa vaikka väkisin, halusipa kansa sitä tai ei. Poliitikot, asetehtailijat ja johtajathan eivät ole koskaan itse sotimassa ja tulilinjalla.

Jätä kommentti

*