Millainen on toiveisä ja oletko sinä tyytyväinen omaan isääsi? Isänpäivänä kehutaan ja palkitaan isiä. Haluttanee ajatellakin, että olosuhteisiin nähden isä on ihan OK ja on toiminut aina parhaaksi katsomallaan tavalla, kykyjensä mukaan. Onko näin?
Minulla on tai oli hyvä isä. Hän ei ollut varakas, mutta ei ihan pa:kaan vaikkei paljon muutakaan. Suht` läsnäolevaksi ja kuuntelevaksi häntä sanoisin. Rahaa häneltä ei juuri joutaviin harrastuksiin ja menoihin kyselty, kalavehkeisiin sain helpoiten jokusen markan, kala- ja erämies isäkin oli. Onneksi soittokeikoilta irtosi silloin tällöin teini-iässä käyttörahaa omiin hömpötyksiinkin.
Isä antoi matkan varrella neuvoja – liikaa, näin nuorena ajattelin. Vanhemmaksi tultua ajattelen, että olisi ehkä ollut hyvä kuunnella joitakin ohjeita paremminkin, jopa noudattaa niitä.
Pari isän neuvoa, no jaa, mielipidettä on jäänyt päällimmäiseksi mieleeen: Lopeta urheilu, niin näet joskus terveitäkin päiviä. Harrastamani lajit olivat sen verran rajuja, että usein oli joku paikka paketissa ja kipeänä. Olisinko nyt terveempi jos olisin totellut isän ohjetta?
Toisena, joskin ehkä lievempänä huomauttamisen aiheena oli pitkä tukka, soittaminen ja laulaminen. Tämän harrastuksen vieroksumiseen lienee peruja sanonnasta, mikä laulaen tulee se viheltäen menee. Ainakaan ammatiksi ei isä musiikkia suositellut. Musisointi vei jo teini-iässä ison osan ajastani, mm. läksyjen luvulta. Äänekkäästä musiikin kuuntelustaja soitannasta isä ei tykännyt yhtään. Metalliverstaan melusta isä oli saanut tarpeekseen ja kotona ei saanut metelöidä.
Isä siteerasi joskus sananlaskuja, mummoni oli niihin oikein erikoistunut, niitä pidettiin hyvinä ja aina ajankohtaisina elämänohjeina. Ei sananlaskuista ole mielestäni vielä tänäkään päivänä kaikki viisaus kadonnut, tämä olisi hyvä muistaa meidän nykyisten ihmisten, isienkin.
Mies se tulee räkänokastakin, muttei tyhjännaurajasta, no joo. Mummon asuessa meillä jonkin aikaa, muutaman kerran muistan tämänkin kuulleeni. Liekö meidän poikasten käkättäminen ja pelko vanhemman ihmisen takananauramisesta antanut mummolle syyn tämän sanonnan esilletuontiin?
Työnteon tärkeyttä isä painotti. Hän otti minut mukaansa mahdollisuuksien mukaan moniin töihin ja harrastuksiin, joissa käytännön kautta opin paljon asioita, esimerkkeinä yökaudet kestäneet erä- ja kalareissut. Puuhat erilaisten moottoriaparaattien korjauksissa ja vanhan talomme remontoiminen kuuluivat lukujärjestykseen. Valehtelua ja kieroilua isä ei hyväksynyt, rehellisyys oli kaiken a ja o. Jos hänelle kertoi hölmöilleensä tai muuten epäonnistuneensa tekemisissään, niiden kertomisesta isä piti ja yhdessä mietittiin ratkaisuja hoitaa asiat kuntoon. Tiukka hän oli ja jos jostakin sovittiin, siitä pidettiin kiinni. Kiitollinen olen siitä, ettei isä ollut viinamäenmiehiä, kuten monet aikansa kotikylän tehtaan työmiehet. Viinattomuus sai ilmeisesti alkunsa oman isänsä juopottelusta, omille lapsilleen isä ei halunnut juopon isän mallia näyttää.
Olin täyttänyt juuri 18 vuotta. Tulin yöllä kotiin tanssireissulta mukanani vajaa punaviinipullo. Tyrkkäsin pullon isän kumisaappaaseen alakerran kuistilla. Isä oli aamulla lähdössä metsälle ja kumisaappaat tarvitessaan hän löysi pulloni. Yläkertaan poikien huoneeseen kuului jyrisevä ääni: Kenen pullo? Vastasin: Minun. Hetken hiljaisuuden päätteeksi tuli kysymys: Saako tästä maistaa? Vastasin: Joo.
Asiasta ei keskusteltu enempää. Lienee isä päässään käynyt oman ”Jaakobin paininsa” ja tullut päätökseen, pojasta on tullut aikamies, päättäköön itse tekemisensä. Ottiko hän pullosta ryypyn, en tiedä, mutta tämän jälkeen hän ainakin joskus otti, hiukan. Juoppoa ei hänestä koskaan tullut. Viina on viisasten juoma, näin sanotaan.
Hyvää isänpäivän jälkeistä aikaa toivoo ariukki
