Itsenäisyys, itsestäänselvyyskö?

Olemmeko monikulttuurillinen kansa? Vuosi vuodelta meitä Suomessa, suomalaisista syntyneitä ja vanha/perisuomalaisesti ajattelevia on väestöstä suhteellisesti vähemmän. Menettääkö itsenäisyys(päivä) merkityksensä ajan saatossa ja tuleeko päivä, ettei siniristilipulla ole alueen ihmisille (minkäänlaista) merkitystä? Kysyykö lapsi (ei poika eikä tyttö) huoltajaltaan (ei isältä eikä äidiltä), mikä viiri tuolla tangossa roikkuu 6.12 (jos roikkuu), onko se jokin huvipuiston merkki?

Me armeijan käyneet, sodissa tapelleiden jälkeläiset olemme kotomaassamme aikuisväestön miehistä enemmistönä jonkin aikaa. Pönötämme perinteisesti kunniavartion ohessa 6.12 sankarihaudoilla kaatuneiden uhrauksia muistellen. Joukkoomme on ilmestynyt sotisopaan muutama naisihminenkin (saako kohta sanoa näinkään?). Miten on, kun ruutu-, digi- ja monikulttuuriset kännykkäjälkipolvet ovat asustaneet ja hallinneet maatamme useamman sukupolven ajan?

Oman oikean sotamme nähneet ja kokeneet loppuvat muutamassa vuodessa. Olemmeko me kriisinhallintaveteraanit lähimpänä itsenäisyytemme puolesta taistelleita mielellisesti ja henkisesti, pidämme asevelihenkeäkin jotenkin yllä? Kannoimme operaatioissamme henkemme pitimiksi ja turvaamiseksi kovilla ladattuja aseita, ei mitään lelulaser-pyssyjä tai värikuulatussareita. Me menimme vapaaehtoisina rt ja kriha-joukkoihin, oikeilla veteraaneilla ei ollut vaihtoehtoja, sotaan oli mentävä, jottei tulisi vierasta kieltä puhuva käskijä, miten pitää elää ja mitä lippua kunnioittaa, milloin itsenäisyyspäivää viettää ja kenen tahtiin marssia. Me kriha-veteraanit emme menneet puolustamaan omaa itsenäisyyttämme, vaan turvataksemme siellä jossakin rauhallisemmat olosuhteet mm. siviileille, jotta saisivat siedettävät olot olla ja elää sodan koettelemissa maissa.

En ole sotahullu, en edes aktiivi reserviläinen, rasistista puhumattakaan. Kannatan työperäistä maahanmuuttoa, myös maasta pois lähtöä, jos on tarpeen. Kun suomalainen menee töihin ulkomaille, hän menee sinne elämään sen maan tavalla tai ainakin pitäisi! Minä pyrin elämään näin siellä jossakin, mitä itseltäni vaadin oli olla loukkaamatta paikallisia, heidän tapojaan ja elämisen malliaan. Tätä samaa toivon (vaadin) myös Suomeen muuttajilta.

Valmiina mitaaliparaatiin siellä jossakin

Sininen barettini ja ainukainen mitalini vuodelta -88 ovat pölyttyneet kaapissani käyttämättöminä. Olisiko aika kaivaa ne esiin? Pistän baretin päähän ja mitalin rintaan 100-vuotiaan Suomen synttäripäivänä 6.12. Menen paraatiin marssimaan muiden kriha-veteraanien joukkoon tai sankarihaudoille kunnioittamaan heitä, jotka antoivat kaikkensa isänmaamme puolesta.

Taidan olla jokin muisto, jäänne, relikti menneisyydestä, kun en ymmärrä enää läheskään kaikkea uutta ja minulle ihmeellistä keskustelua vähemmistöjen oikeuksista ja/tai niiden puuttumisesta. Olenko minä ja minun tavallani ajattelevien aika poistua takavasemmalle ja pitää suunsa supussa? Eikö minun tapani ajatella ole luvallista, saati ääneen lausua ajatukseni?

 

Jätä kommentti

*