Jotakin positiivista!

Eikö olekin helppo keksiä asioita jotka erottavat meitä toisistamme ja saavat mielemmekin pahoittumaan? Jussi toi esille murre-asian. Kateus kun pistetään kehiin, omaisuus, tulot, autot, jopa jonkun kauneus, ulkomuoto ja ihonväri saavat meidät suorastaan kihisemään kiukusta. Erilaisuuden sietämättömyys ja toisen ihmisen paremmat mahdollisuudet pärjätä elämässä ovat mielipahamme ja kateutemme perustana.

Eroja mahdollisuuksissamme toki on ihan syntymästämme lähtien. Itsekin voimme vaikuttaa eloomme valinnoillamme jollakin tapaa. Sitten on asioita ja muuttujia, joille emme kertakaikkiaan voi mitään. Sattumalta synnyin Savoon ja vielä Pieksämäelle, tarkemmin Haapakoskelle, kaiken lisäksi duunariperheeseen, en miksikään aateliseksi ja varakkaaksi Helsingin liepeille. Meissä ihmispoloissa on monenlaista vipeltäjää, ahneita, narsisteja, suvakkeja ja sietämättömiä, kaiken ymmärtäviä ja sitten meitä, jotka narisemme muuten vaan huviksemme.

Olisiko lapsellinen uteliaisuus ja touhuaminen sellaiset asiat, joilla saisi edes hitusen positiivista vipinää aikaan taviskin silloin, kun elämä alkaa tympimään? Pienen riskin ottaminenkin piristäisi. Sinä kotona nyhrääjä, menisit vaikka kuntonyrkkeilyyn. Intohimoinen kirjatoukka, ujo kotonamukaviihtyjä, lähtisit kuorolauluun, karaokepiiriin tai vaikka joogaan. Raakasti vaan posket punoittaen ja jo valmiiksi hiki otsalta tippuen, niinhän siinä eka kerralla käy, mutta niinkuin nuoriso sanoo, so what?

Älä nyt sano, että mistä sellaista mielekästä sitten löytää. Ei löydäkään, jos ei edes yritä, kukaan ei tule kotiin mitään tarjoamaan. Jos ei just noita edellä mainittuja, niin jotakin muuta älytöntä vois löytyäkin. Jos ekamukatärppi epäonnistuu, suinpäin seuraavaan, rohkeuspilleri huuleen ja menoksi.

Minusta ei tullut kirkkokuorolaista kuin yhdeksi kerraksi. Korvani eivät sietäneet niitä kuuttatoista eri ääntä laulavaa eläkemummoa ja -pappaa. Älköön kukaan suuttuko, en minäkään niistä nuoteista ymmärtänyt höykäsen pöläystä ja kurkussakin oli joku rikka, jos ei ihan hirsi vai silmässäkö se oli? Kiekonheittokaan ei ollut minun lajini, se helkatin lätykkä läksi aina vika suuntaan ja tömähti kymmenen metrin päähän sektorin ulkopuolelle. Ei kehkeytynyt bändiin basistia, näpit eivät kestäneet sen jumputtimen soittoa.

Vihdoin löytyi kiinnostava tekeminen minullekin! Kovasti etsin ja kokeilin. Arvaapa mikä laji tärppäsi? Viihdyn sen kimpussa liiankin hyvin. ”Seuraakin” olen saanut kyseisen harrasteeni kautta. Sehän on tietysti ploggaus! Seuraavissa eläkeläis-mister-kisojen esittelyssä kerron harrastuksekseni plogien kirjoittamisen. Eihän siellä kysytä, että lukeeko niitä kukaan. Ei misseiltäkään vaadita kielikoe-tuloksia saati näyttöjä, vaikka kaikki niistä kandidaateista puhuu neljää – viittä kieltä ”sujuvasti”, ovathan käyneet lukion tai kosmetologi-kurssin, joka sekin on jäänyt kesken.

Tiedän minä, että jotkut ovat, jos ei tarkoituksella niin vahingossa, klikanneetkin juttujeni kohdalla ja joku plogisti-kolleega kommentoinutkin. Erityis kiitos niistä, innostavat hurjasti aina vaan parempiin suorituksiin kirjallisuuden ja sanaviihteen alueella. Jos minulta joskus kysyttäisiin tuon eläkeläis-mister-kilpailun jälkeen, mitä harrastan tai mikä oikein olen miehiäni, niin mainitsisin – eläkeläiskirjailija. Olen innostuksissani suunnittelemassa kirjaakin! Kuvia osaan kansalaisopiston kurssin jälkeen liittää teksteihini. Ihan valmis en taida vielä kuitenkaan oikeaksi kirjailijaksi olla, mutta yritystä löytyy?

Olen minä kerran keskustellut 56 vuotta sitten merkinmyyntireissulla kotikylän kirjailijan, Outsiderin kanssa sen kirjailijakammiossa Hornanlinnassa. Siellä kirjoittajan siemen minun Pyrinnön verkkaritakin taskun saumaan tarttui. Pitkä itämisaika siemenellä oli, mutta parempi myöhään kun jne…

 

Jätä kommentti

*