Juudasko ainut petturi?

Pidin itseäni joskus miehenä jolla ei ole hermoja ollenkaan. Se piti osin paikkansakin, harva muistaa minut nuorempana polttaneen proppunsa tai käyttätyneen agressiivisesti, ehkä lentopallokentällä joskus näytti siltä, masennuskaan minuun ei juuri purrut. Taisin olla toiminnan mies ja sain aikaiseksikin jotakin, ainakin omasta mielestäni. Olin tavallani aika ikävystättävä ihminenkin, kuka ja mikä se sellainen viilipytty tosiasiassa on, joka vain puurtaa ja puurtaa? Uutta suunnittelin jatkuvasti ja riskinottokaan ei pelottanut, jos hyvin suunnitteli, kaikki oli jo puoliksi tehty.

Toisin on nyt. Olen välillä hyvin äreä, masentunut, mikään ei tahdo maistua miltään, marisen ja valitan, ennen niin valoisalta näyttänyt tulevaisuuskin huolettaa. Miksi ”kaikki muuttuu” kuten Four Catsin laulussa. Lohdutustakin saman laulun sanoissa etsitään ja sitä me itse kukin tahollamme tarvitsemme. Mikä muuttui omalla kohdallani, sitä mietin?

Yksi asia on terveys, tai paremminkin sairaudet ja niiden mukanaan tuomat rajoitteet ja ongelmat. Sain olla yli 5-kymppiseksi asti terve. Ei ole ollut helppo sopeutua ottamaan vastaan milloin mitäkin pientä vaivaa. Luit ihan oikein, pientä vaivaa, niitä nämä minun vaivani ovat isojen rinnalla. Sopeutumisesta ja pienien vajavaisuuksien sietämisestä omalla kohdalla tässä lienee suurimmalta osaltaan kyse. On joutunut pistämään asiat tärkeysjärjestykseen monella tapaa. En tiedä heidän kohdallaan, jotka ovat saaneet kannettavakseen monia sairauksia jo nuorena ja nuoresta, olosuhteissakaan ei kaikilla ole ollut kehumista. Kaikki eivät ole oman onnensa seppiä! Onko heillä helpompaa nyt vanhempana, onko kärsimys jalostanut vai pakko sanellut ehtonsa?

Olen saanut painella kakarasta lähtien melko vapaasti, ensin piti toki velvollisuudet hoitaa, siihen meillä opetettiin. Toinen asia oli rehellisyys, siinä ei annettu löysää, joskus tuntuu tämän viimeksi mainitun olleen melkoinen taakkakin, mutta pitkän päälle yksi parhaista saamistani kotiopeista. Vaikeneminen tietyistä asioista oli tuttua, kaapit tursusivat luurankoja ja vieläkin sieltä joskus joku tukirangan osa pilkistää.

Omien virheiden ja väärien valintojen myöntäminen on vaikea paikka. Oman terveyden vaarantaminen ja riskinotto sillä alueella on lähes poikkeuksetta tietoista. Tupakointi, runsas ryyppääminen, ylensyöminen, vaaralliset urheilulajit jne, onneksi kaikki nuo eivät osu omalle kohdalleni, muuten saattaisi olla vielä vaikeampaa. Vikojen löytäminen muualta kuin itsestä on helppo juttu, ainakin jälkikäteen. Poliitikoilla on tässä eniten oppimista!

Urheilussa pelataan lähes samoilla säännöillä kuin politiikassa, valehdella saa, mutta kiinni ei saa jäädä. Immo Kuutsa tämän aamun Savon sanomissa sanoi jotenkin tähän tapaan, itse en koskaan tarjonnut niitä aineita urheilijoille. Harva myöntää valmentajista kuin urheilijoistakaan.

Kukaan ei ole käyttänyt, ei tiedäkään mitään, helvetin huonomuistista porukkaa tämä urheiluväki väitän minä. Minusta ei tullut huippu-urheilijaa eikä valmentajaa, joskus mieleni teki. Minun moraalini ja etiikkani ei olisi kestänyt sellaista salailua ja luikuripeliä, onneksi valintani urheilun ja työelämän kohdalla vei muualle. Miltä tuntuu elää vanhaksi tuollaisten salattujen asioiden kanssa, kun ilman valehtelua ja salaamistakin on tämän verran vaikeaa? Kuka on ja haluaa olla joukon petturi, kavaltaja, Juudas Iskariot? Tiedätkö, oletko huomannut, on Pääsiäisen aika!

Siunattua Hiljaista viikkoa ja Pääsiäisen aikaa teille kaikille! t. Exsuntio plokkariukki

Jätä kommentti

*