Kahdenlaisia jälkiä

Pyörittelen tässä kipeytynyttä vasenta peukaloani ja hieron helläksi tulleita sormieni niveliä. Tiistai-päivä soitettiin kaverin mökillä innolla uusia kappaleita. Ari-ukin nivelet eivät kestä  enää pitkiä kitaransoittosessioita, toista oli ennen, silloin nuorena. Jauhettiin edesmenneen Kari Kuuvan biisejä ja muutamia muita meille ennestään soittamattomia kappaleita tuleville kesän kahdelle keikalle, toinen näistä kotikylällä – Haapakoskella. Kari Kuuva asui kylällämme muutaman vuoden 40–50-luvun vaihteen tienoilla, joten siitä teemaksi Vanhaa belargoniaa ja Kadun toisella puolella yms, taattua Kuuvaa. Isä-Kuuva oli tuolloin Haapakosken tehtaan piirustuskonttorin pomona, Kari vasta muutaman vuoden ikäinen. Ennen keskiviikko-aamuna jatkuneita treenejä kävimme poikain kanssa pienehköllä happihypyllä syrjäisellä mökkitiellä. Tielle oli yöllä ilmestynyt mielenkiintoisen liikkujan jäljet.

Aikamiehen hanskat mittakaavana. Jäljen leveys lähes 10 senttiä

Neljä miestä, kukin omasta näkövinkkelistämme tulkitsimme jälkiä. Vain minä harrastan metsästystä. Joukossamme on yksi biologi, enemmän kala-puolen asiantuntija, erottanee viikon päästäkin toisistaan hauen ja ahvenen jättämät pyörteet rannan kaislikossa. Toinen on terveysalalla ikänsä eläkettään tienannut ja kolmas ikänsä metalleja väännellyt ja työstänyt ammattimies, minä metsästyksen lisäksi touhunnut sitä sun tätä. Yksi yhteinen nimittäjä meillä on ”kyläpelimanni-musiikki”. Älköön kukaan ”oikea” pelimanni suuttuko verratessani meitä heihin, sopivampaa verrokkia en tähän keksinyt. Hauskaa me joka tapauksessa pidämme niin treeneissä kuin lavallakin, silloin harvoin kun sinne eksymme. Hauskanpito ja rento meininki lienevät tavoitteena oikeilla pelimanneillakin, vai onko? Lapsuutta ja nuoruutta vietimme yhdessä Haapakoskella ja perustimme bändin, jonka kaivoimme soittimineen naftaliinista muutama vuosi sitten eläkepäiviemme ratoksi.

Karhun pentu, ilves, ahma, susi tai bernhardilainen, nämä tulivat ensimmäisinä mieleen tielle ilmestyneistä jäljistä. Valitettavasti suurimman osan jäljistään elukka oli painanut auton jälkien päälle. Sekä jälkien tulo- että lähtöpaikka tielle jäi selvittämättä, jotta olisi päästy tutkailemaan niitä pidemmällä matkalla ja maastossa.

Jokainen etsi netistäkin jälkikuvia ja vertasi niitä kännykkäkameransa otoksiin. Koiria ei kuulemma ole sillä seudulla mailla ei halmeilla. Jäljet olivat tosiaankin melko korvessa ja vain yhteen suuntaan, parin sadan metrin matkalla niitä havaitsimme. Illan mittaan kotiin palattuammekin vaihdoimme viestejä moneen otteeseen. Jälkien jättäjän laji jäi varmuudella määrittämättä, pystytkö sinä siihen?

Reissustamme jäi tunnistamattoman elukan jäljet kännykkäkameran muistiin ja soitannasta vanhojen miesten kroppaan. Basistimme kertoi sormiensa päiden olevan hellät ja nahkan kuluneen niistä olemattomiin. Rumpalimme kärsinee, kuten edellisen keikan jälkeenkin jonkin asteisia jalkavaivoja ja kipuja käsivarsissaan. Kosketinsoittajamme selvinnee vähimmin vaurioin, ehkä volume-bedaalin polkeminen aiheutti jonkinasteisia jälkiseuraamuksia, mutta siihen vaivaan voi hän itse kirjoittaa reseptin ja hakea rohtoa lähiapteekista. Kaikesta huolimatta musisointi on kivaa ja jatkuu taas seuraavalla kerralla, kunhan ensin paranemme tämän reissun jäljiltä.

Jätä kommentti

*