Kalastusluvat ja pyydysten merkkaukset kuntoon

Tänä keväänä olen ilokseni huomannut Suonteen selälle ilmestyneen muitakin kala-eemeleitä minun lisäkseni. Verkot ja katiskat on kaivettu varastoista kun pyydysmerkkejä, lippuja ja mehukattipulloja on ilmestynyt vesille huomattavasti viime vuosia enemmän. Joku kirjoitti aiemmin SS:ssa että Suonenjoen Suonteen pyydyslupien hommaaminen on hankalaa ja löytää niiden myyjiä. Voi olla, jos sen takia pitääkin pyydyksiään vähän piiloon viritellä, kun ei ole tullut löydetyksi tai hankituksi asianomaisia lupia. Kieltämättä armaassa kotimaassamme näiden lupien hommaaminen on hankalaa osakaskuntien ja vesialueiden omistajien lukuisuudesta ja riitaisuudestakin johtuen vai mistä kiikastanee, lupamyyjiä ei tahdo etsimälläkään löytää. Netistä on apua kun löytää oikeat sivustot jotka ohjaavat lupamyyjän luo. Itse ostin uisteluluvan netistä kalakortti.com-sivuston kautta.

Itse en harrasta verkko- enkä muutakaan pyydyskalastusta juuri lainkaan, vaan etsin syömäkalani uistelemalla. Pyörittelen pienellä lasikuitukiulullani ja kolmen hevosvoiman perämoottorillani läheistä Suonteen Pohjoisselkää ja joskus saatan piipahtaa Eteläselän puolellakin, ellei saalis iske lähempänä mökkiä joka sijaitsee Suonteen kapeammalla puolella Jalkalassa. Useat luodot ja pakat ovat ihan käden ulottuvilla, on onni mökkeillä kerrassaan mainiolla kalapaikalla. Nämä hienot kalaveteni ovat löytäneet toisetkin kalamiehet ja lienee joukossa joku naispuolinenkin, jos sukupuolittaminen näin kalastajista puhuttaessaa sallitaan.

Menneen pyhänseudun aikaan selällä olikin melkoinen lippujen ja kohojen sekamelska, muutaman veneenkin vesillä näin. Onneksi aikaisin aamulla ja illalla tyynessä kelissä, jolloin yleensä olen uistelemassa, pyydysmerkit näkyvät suht selvästi, mutta sunnuntaina päivällä tuuli sen verran, että pienet liput ja mehukattipullot hävisivät aaltojen ja auringon kilon sekaan selvittämättömäksi labyrintiksi. Erkkikään ei ymmärrä, minkä lippujen ja kohojen väleissä verkot ovat. Jatojen pituuskin näyttää olevan melkoinen ja jos letkassa on kymmenkunta verkkoakin ja vieressä vielä toisia pyydyksiä, voi pyydysten paikallistaminen uistelijalle olla hankalaa. Ikävintä on jos sattuu vetämään uistimet verkkoon, silloin tulee harmeja niin verkon omistajalle kuin uistelijallekin.

Luotojen kupeet ja matalikot ovat uistelijallekin ne tärkeimmät apajapaikat. Syvääjillä ja takiloilla uistimet saadaan uimaan syvällä lähellä pohjaa ja siellä verkon tarttuminen välineisiin harmittaa. Monet hommaavat nykyään korkeita verkkoja, ne nousevat pohjasta ylös jopa kuusikin metriä ja voi niitä virittää pintaan ja väliveteenkin, tällöin hyvä merkkaaminen on entistä tärkeämpi. Turot, joita edelleen jotkut asettelevat ahventen ja kuhien kutupaikoille, toivoisin myös merkittävän muutenkin kuin vain omaan päähän maamerkkien mukaan, muutama uistin on jäänyt tietämättömiin turorakennelmiin.

Kokemusta hain aikanaan huonosti merkatuista tai merkkaamattomista verkoista. Pyyhkäisin Konnevedellä isommalla moottorillani myrskyssä taimenille asetettuun pintaverkkoon, komeasti lentelivät kohot taivaalla verkkoon ajettuani. Kakarana turautettiin 2-hv Laruksella naapurin isännän verkkoon ja sitä sotkua selvitettiin tuntitolkulla puukkojen ja meisseleiden kanssa, meinasi mennä naapurisopukin, mutta jatkossa löytyi verkonpäihin merkitkin. On tullut joskus vedettyä uistinkin verkkoon ja sen selvittäminen ilman verkon reikien vähenemistä on mahdoton homma.

Kalaa on Suonteessa kovasti, liikkuu ja on syönnillään, sen totesin uistellessani parina päivänä. Mökillä syötiin tuoretta haukea moneen kertaan ja pyhäaamuna saadut kalat tuotiin kotiin pakastimeen. Kalastajia mahtuu ”meidän” vesille paljon enemmänkin ja tuntui ikävältä kun kalastus oli lähes häviävä harrastus jokunen vuosi sitten, kiitos koronanko, jälleen näyttäisi olevan pieniä piristymisen merkkejä? Muistetaan vaan huomioida toiset niin vesillä pyydyksiä viritellessämme, kuin yleensäkin luonnossa liikkuessamme. Kirreitä siimoja, tavataan vesillä t. ariukki

Jätä kommentti

*