Karavaanari, kaikkien kaveri

Bändimme musisoi äskettäin karavaanarien iloluontoisessa kokoontumisessa. Nämä ”nakkikioskien” vetäjät ja isoilla, linja-auton kokoisilla lukaaleillaan maata kiertävät tai pahimmillaan kai useamman vuoden samalla parinkymmenen neliön tontilla asustavat eläjät ovat olleet mielenkiintoni kohteena jonkin aikaa, sattuneesta syystä. Karaokea laulavat, grilliruokaa ahtavat ja pääosin eläkkeellä olevat, ilmeisen sosiaaliset kanssaeläjät tuntuvat meikäläisestä hieman eriskummalliselta sakilta. En tarkoita negatiivisessa mielessä, vaan kun en tunne heitä paremmin ja sain tutustuakin heihin nyt vasta reilun vuorokauden ajan. Tuohon joukkoon mahtunee joku lapsiperhekin ja työtä tekevä keski-ikäinen, vai mahtuuko? Rumpalimme on tuon merkilliseen yhteisön jäsen, jossa kaikki ovat toistensa kavereita, jopa muidenkin, kuten kulunut sanonta karavaanareista kuuluu, karavaanari on kaikkien kaveri

Lähes jokaisen alueella näkemäni auton tai vaunun vieressä tai viereen rakennetulla terassilla oli  saman näköinen grilli. Joka toisella ”tontilla” oli vähintäin retki-, sähkö- tai sähköavusteinen polkupyörä tai mopo, olipa jollekin tontille sijoitettu mönkijäkin. Huomioni kiinnittyi myös asuntolaitteen paikalleen ajoon, joka lienee ainakin aloittelijalle melkoinen koetus. Näköyhteyden päässä olevien, oluttuoppien kanssa vaunujen ulkopuolella aikaa viettävien katseet kääntyvät tulijaan ja varsinkin auton tai vaunun parkkeeraamiseen. Paikalleen ajoon on kai jonkinmoiset koodit, opitut ja opetellut mallit, näistä erottaa oikean karavaanarin ja laina-autolla tai -vaunulla ajavan noviisin. Pyörien alle asetellaan monenmoista kiilaa ja lankun pätkää, jotta vatupassin kupla saadaan osoittamaan kulkineen petin olevan suorassa. Minulla on kokemusta teltassa nukkumisesta vinolla alustalla ja siinähän ei voi juuri nukkumisesta puhua, joten ensimmäisen tulorituaalin vatupasseineen ymmärrän täysin. Siinä punnitaan kuskin kuin opastajankin taidot ja kokemus; en haluaisi olla asuntoauton kuskin pukilla minun ajotaidoillani! Onko kyseiseen afääriin automatiikan ohjaamia järjestelmiä, jolloin ei tarvitsisi itseään nolata heti alkuvaiheessa, rahalla ainakin saa, uskoisin?

Mielenkiintoinen ilmiö on myös iltaisin säännöllisin ajoin rantasaunaa kohden vaeltavat, samanlaisin kypytakein varustautuneet vuoroin nais- ja miesjonot. Joukosta erotuimme selvästi me muut, meillä ei ollut kylpytakkia, ilmiselviä noviiseja tai muutoin vieraiksi joukkoon eksyneitä.

Ovatko kaikki karavaanaripaikalle autonsa ja vaununsa parkkiin saaneet todella niin sosiaalisia ja ystävällisiä, kuin mikä kuva heistä minulle kyseisellä reissulla tuli, ei kai pelkkä bändipaita kenestäkään tee ylen ystävällisen kohtelun saajaa? Onko sairauden tai muun levon tarpeen aiheuttama ”epäsosiaalisuus” suotavaa tai mahdollista tällaisilla leireillä, vai onko kyseisessä tapauksessa parasta hankkiutua kieseineen ja vaununkötisköineen jonnekin kaukoahon laitaan ns. puskapaikkaan?

Onko kilpavarustelu poissuljettu yhteisössä, toisin kuin meillä motoristeilla? Vaikka puhutaan motoristiveljen auttavan ja arvostavan aina toista motoristia, on se nykyään kaukaa haettua. Harvemmin mustiin nahkoihin pukeutunut harrikkamies edes tervehtii meitä satapiikillä tai 500 ksm Hondalla ajavia ”mopomiehiä”. Toisinpäin homma vielä toimii, mikäli uskallan edes pysähtyä rätti naamalla ja käsivarret kokonaan tatuoidun HD- miehen viereen tämän keräillessä pyörästään tippuneita pultteja ja pyörän osia tien varrelta.

Olen joskus jopa ajatellut kesämökin vaihtoa matkailuautoon tai vaunuun, mutta pienellä eläkkeellä ei kotimaassa kuin ulkomaillakaan kummoisia reissuja tehtäisi, eikä tällä ajotaidollakaan. Puolitoista kuutiota kooltaan olevalla asuntovaunulla ja vetoautona 15 vuotta vanhalla Ford Fusionilla tuskin kerättäisiin camping-alueella muuta kuin korkeintaan sääliviä katseita. Taidan edelleen tyytyä kalareissuillani omaan vanhaan moottoripyörääni, -83 mallin 500 ksm VT-Hondaani ja telttaan sen takaboxissa. Pystytän asumukseni jonnekin kalaisan joen tai järven rantaan, nautin yksinolosta ja rauhasta ikioman nuotioni (tai Trangian) hoitaessa kalakeiton valmistumisesta tai halvan hiillosmakkarani kärventämisestä.

Hyviä lomareissuja niin karavaanareille kuin muillakin keinoin kesän viettoon matkaaville, toivoo ariukki, motoristipelimanni!

Jätä kommentti

*