Kesän tuoksut ja maut

Ikäväkseni olen todennut minulta hävinneen ison osan maku- ja hajuaisteista. Lienevät yksi monista iän tuomista normaaleista menetyksistä, näin olen jostakin lukenut. Erittäin harvoin erotan enää pieniä tuoksuja, makuja ja niiden mitättömiä nyansseja, valitettavasti.

Lapsuudesta palaavat mieleen vaikkapa eri järvien ja kalapaikkojen tuoksut. Konneveden Kivisalmen lossin vieressä, meidän venevalkaman seudulla oli ison ja puhtaan veden, jopa lohikalan tuoksu. Kotikylällä Kissapuro ja Haapajärvi saastuivat melko pahasti, sinne johdettiin Pieksämäen, Vaalijalan ja oman tehtaammekin jätevedet (lähes) puhdistamattomina Haapajokea pitkin, vesi välillä suorastaan löyhkäsi. Eivät nämä lisäaineet toki kalastamistamme ja uimistamme estäneet, eivät kahviveden ottamista nuotiopaikan rannasta. Kotiseudun vesistöjen vedenlaatu on muuttunut huomattavasti paremmaksi jätevesien osalta, sen tiedän, vaikka en sitä enää haistaisikaan saati maistaisi. Joen pinnalla ei kellu enää enemmälti taajamien jätteitä eikä tehtaan jäteöljylauttoja. Käyn nämä tarkastamassa virvelini kanssa joka kesä tulvavesien laskettua ja haukien etsiytyessä Haapajoen syviin poukamiin.

Muistan vielä yli puolen vuosisadan takaa ihan tarkkaan tikkujäätelön, vanilja- ja mansikkatuutin makujen erot ja niiden hivelyn kielen päällä Jäppisen kaupan portailla niitä nuoleskellessa. Kaupatkin hävisivät kylältä jo aikaa sitten. Harvoin jätskiä sai, mutta sitä suuremmalla syyllä ja hartaudella sitä maisteltiin. Tehtaan ison saunan pukuhuoneessa velimiehen kanssa kimpassa saatu ja juotu, joko keltainen tai punainen hedelmälimppari maistui taivaalliselta, niiden makujen voittajaa ei löydy tänään prismojen ja sittareiden valikoimista, vaikka valinnanvaraa on kymmeniä ellei satoja, liekö vika suussa vai limppareissa?

Keskioluiden tultua kyläkauppoihin 60-luvun lopulla, muistan poikien kanssa tarkan vertailun eri olutmerkkien makujen ja laatujen suhteen. Niissä aistittiin hyvinkin erilaisia makueläymyksiä, toinen tykkäsi Kipparista, yksi Lahden Sinisestä ja joku Lapin Kullasta. Nykyään harvoin oluita maistellessa, en löydä niistäkään minkäänlaisia eroja, kuravettä muistuttavat. Liekö tässäkin kyse omien aistien katoamisista?

Luonnon ollessa par`aikaa kukkeimmillaan, tunnen sentään syreenin, kurtturuusun, jopa kielon tuoksun tarpeeksi lähelle niitä nenäni työnnettyäni. Luonnon ääniä saan korviini kuulon hieman reistatessakin. Käki kukkuu täällä taajaman liepeillä avatessani viiden aikaan aamulla ikkunan istuessani läppärini ääreen. Peippo kuuluttaa reviiriään pihakoivussa. Liikenteen meteli ei päivälläkään peitä ihan kokonaan lintujen ääniä. Korviin kantautuvat rähisevien naakkojen ja harakoiden kähinät, nämä ryökäleen riähkälinnut ovat lisääntyneet meillä hurjasti, monet pikkulintukannat ovat taantuneet, ehkä pikkuvarpusia lukuunottamatta. Nämä havaintoni perustuvat silmämääräiseen tarkasteluun. Näköni on kohtalaisessa kunnossa, vaikka silmälääkärissä pitäisi käydä sekin tarkistuttamassa, aamun lehden ja kirjankin lukemisen kanssa alkaa olla pientä säätämistä, uuden isomman monitorin ansiosta pärjään tietokoneeni kanssa.

Nautitaan kesästä ja lämmöstä, mahdollisista pienistä aistivajauksistamme huolimatta. Käydään kalassa, patikoidaan metsässä, itikoista, mäkäristä ja paarmoista välittämättä. Uidaan ja kirmaillaan niityillä kuten ennen vanhaan pelkäämättä käärmeitä ja punkkeja. Jos eivät tuoksut ja maut ihan entisellään olisikaan, sieltä muistin sopukoista ne aika ajoin esiin kuitenkin tupsahtelevat. Kohta voit nähdä ja haistaa ahomansikan, fragaria vescan.

Kommentit

  • Eino J. (maallikkona)

    Viininmaistajan (tai hajun haistaja, mikä sekin lienee ammatti) on suojeltava makunystyröitään … kovat mausteet häivyttävät entisajan miedot maut – lienee uskomus, mutta ehkä tottakin.

    YLE ja moni muukin ovat asiaa pohtineet https://yle.fi/uutiset/3-8974830; Syljen puute näyttää olevan yksi syy …

    Vanha kansa kyllä sanoi,

    ettei se ole tuohesta minunkaan suuni (kun makeaa oli tarjolla), jotta että .

  • seija sanaleikkimökistään

    Hersyvä kirjoitus aisteista. Palvelijoista, jotka jokainen on tärkeä. Joita emme yleensä edes huomaa ennen kuin niissä on jotain häiriötä.
    Aistit johdattavat ja sitovat meidät muistoihin, niin kuin kirjoituksessasi hienosti kuvailet.
    Nykyaikana elämä on niin häiriökylläistä, että aistien herkkyys kärsii. Niitä ei ehdi kiireettömästi ruokkia ja harjoittaa.
    Muistin itsekin kirjoittaneeni aiheesta. Löytyy Ai(t)stillista otsikolla hakukentästä.

  • plokkariukki

    Harmittavaa haju/makuaistin häviäminen, niillä on hurjan suuri merkitys muistoja kelatessa ja esim. vanhoilla paikoilla käydessä. Oma kotikyläni Haapakoski tehdasmiljööneen oli oikein tuoksujen paratiisi valimoineen, verstaineen voimalaitoksineen jne ja vastapainona tehtaan suuri maatila kymmenine lehmineen, hevosineen ym. viljelyksineen. Vieläkin, vaikkakin heikosti, tuoksuu joissakin kohdin kylällä kävellessä nenään tuttu haju, vaikka tehdaskaan ei ole toiminut vuosikymmeniin ja lehmätkin olleet poissa kauan. Aluella myös monia junien tehtaan raiteelle tuomia kasveja mm. kumina, jonka tuoksun vieläkin muistaa.

Jätä kommentti

*