Köyhyysloukussako?

Puhutaan köyhyysrajasta, en tiedä missä se kulkee ja mitä on rajan sillä ja tällä puolen. Itse kuljen tietämättä kummalle puolelle kuulun. Omasta eläkeestäni jää näppiin noin 1270 euroa ja sillä on pärjättävä. Ei tarvitse odotella edes sitä ennen usein pelastanutta lomarahaa tai sunnuntai- tai ylityökorvausta. Hyvin olen tähän asti pärjännyt tuollakin rahamäärällä, joskus menee loppukuusta tili nollille, mutta luotolle tosi harvon. Velka on helppo ottaa, mutta takaisin maksun aika tulee ja se ei ole halpaa se, korko alkaa napsuttaa heti ensimmäisestä päivästä kun lainoille mennään ja se takaisinmaksu on tulevasta käytöstä pois. Oikeata lainaa mökin ostosta on vielä maksussa parin vuoden ajan kolmensadan verran kuukaudessa.

Puuliiteri-saunarakennuksen katto on uusittava, jottei isompia vahinkoja pääsisi syntymään, mutta vähintäinkin ensi kesälle menee kapitaalin puutteessa, lienee parasta käydä katolla tekemässä tilapäiskorjaus. Ai niin, miten tällainen könkkäukko katolle menee?

Tässä tilanteessa, jos olisin harmaan talouden kannattaja, sopisi pikkuinen pimeä urakka ja maksuksi voisin luvata jonkin homman minkä osaan ja kykenen tekemään, vaikkapa pienen, miksei vähän isommankin sähkölaiteremontin tai vastaavan. Vaan kun minä en voi niin tehdä, se kun sattuu olemaan minusta väärin. Perhana, minun omatunto alkaa heti tolkuttamaan, että veit jonkun työpaikan tai vähintäinkin päiväpalkan ja se joku voi olla vielä sinuakin köyhempi. Haluanko olla tai auttaa välistävetäjää, niinkuin telkkarin harmaantalouden vastaisessa kamppanjassa sanotaan?

Muistan omaa firmaa pyörittäessäni kauan sitten, kun asiakas kysyi, mitä maksaa homma ilman kuittia, vastaus saattoi kuulostaa vähän tylyltäkin: vähän enemmän, kuin mitä kuitin kanssa. Sen verran kuljin epämääräisellä alueella kuittien kanssa, että jos ja kun myin jollekin henkilölle vaikkapa 1-markan tarvikkeen ja hän ei halunnut siitä kuittia, lisäsin summan sellaiseen yhteiseen kuittiin, jossa oli muitakin näitä pieniä tulovirtoja ja päivän lopuksi ynnäsin eurot ja pistin kuitin kassaan. Itse kuitin käsittely yhdestä pienestä ostoksesta ja muut kulut olisivat nousseet reippaasti yli sen nippelin ostoarvon, niin alennuin tämän verran nipistämään kirjanpitäjän palkkiosta ja sen kuittivihkon tekijöiden ansiosta. Kai tuosta kyseisestä vero- ja kulusuunnittelusta en tilille joudu verottajan, enkä poliisinkaan kanssa, onhan kyseinen teko tainnut vanhentua jo rikosoikeudellisestikin.

Mielenkiintoinen oli myöskin tapaus, joka sattui noihin samoihin aikoihin kassaa laskiessani. Sieltä löytyi ylimääräinen 500-markan seteli. Niin suuria rahoja harvoin kassaan tulikaan, mutta tämä oli ajautunut minulle ilmeisesti epähuomiossa joltakin asiakkaalta silloisten 50-markan setelien joukossa, olivathan ne lähes saman värisiäkin. Luultavasti kiireen takia oli kassa ollut laskematta useita päiviä. En pystynyt yrityksistäni huolimatta selvittämään, mistä tai keneltä kyseinen ylimäärä, joka oli 450 euroa kassassa, oli sinne joutunut. Säilytin seteliä ainakin puoli vuotta kassan pohjalla, jospa joku tulisi mahdollisesti rahaansa noutamaan, kyselemään tai asia muuten selviäisi. En enää muista kysyinkö kirjanpitäjältä neuvoa, kuinka menettelisin rahan kanssa, mutta tein tästäkin tulokuitin kassaan ja taas kerran omatunto oli puhdas niiltä osin, päinvastoin, kun jos olisin siirtänyt setelin vain kylmänviileästi omaan pussiin.

Kuulostaako hurskastelulta? Olenko tosiaankin noin pikkutarkka? Helskutarallaa, taidan olla! OK, olen tehnyt joskus töitä kotona entisen työnantajani, siis seurakunnan työkaluilla. Olen myöskin tehnyt työnantajan töitä omilla työkaluillani! Olen maistanut joskus jopa entisen työnantajan kirkkoviinipullon korkista useita kuukausia jo avattuna seisoneen viinin laadun, että uskallanko sitä kaataa kannuun seurakuntalaisille jaettavaksi jne.

Eihän kenenkään tarvitse olla pilkunn….ia, mutta helposti se pilkku lipsuu ensin täpläksi, täplä laikuksi ja lopulta ollaan järvessä tai suossa oikein kunnolla. Voipa joltakin suntiolta lipsahtaa se, joskus korkista maistaminen, kokonaisen pullonkin lainaan, tiedä meitä? Pidetään omasta taloudestamme huolta ja kannatetaan rehellistä yrittämistä ja työntekoa, siitä hyödymme me kaikki, mukana jopa maahamme tuppaavat pakolaiset ja maahanpyrkijät.

 

 

Kommentit

  • Jari Holopainen

    Politiikan kentillä taidetaan suurimmat kiistat käydä juuri pienistä rahoista. Mitä isommista rahavirroista on kyse, sen ympäripyöreämpiä summat ovat. Amerikoissa velkakaton tiedetään lähestyvän uhkaavaa vauhtia: se on ihan parin päivän päässä. Maan nykyinen velkakatto on 18,1 biljoonan dollarin korkeudella, ja sitä olisi korotettava, jotta maksusuoritukset voidaan tehdä. En oikein tiedä, mitä tuosta seuraa jos korotusta ei tehdä? Ei varmaankaan kovin hyvää. Ou sinä kuitenniin varovainen siellä katolla.

  • Ari Niemeläinen

    Jari se on niin, että jos ite meinoon liiterin katolle kiivetä, vaimon pittää olla kaakana kottoo, ei sitä huutova: varo varo varo, tuu äkkiä poes sieltä, kestä erkkikään, suati minä!

    • Jussi

      Mitäpä Ari olisit tuumanna, jos olisit saanut seurakunnalta 1,5miljoonan erorahat, niin olisit varmaan saanut korjautettua katot jollain muilla. Sinäkin entisenä yrittäjänä varmaan tiiät, niin kuin minäkin, että yrittäjä aikana ei niitä eläkemaksuja kovin paljon tullut maksettua, vaikka olis ollut ehkä varaakin maksaa vähän enemän. Nyt eläkkeellä sitten huomaa, olis se pitänyt maksaa, mutta ei sitä uskaltanut, jos on vaikka tulossa huonommat ajat, niin sitten ei ole millä maksaa eläkemaksut. Hyviä eläkepäiviä Ari ja nautitaan näistä vapaapäivistä, kyllä me olemme nämä ansaittu.

  • Ari Niemeläinen

    Ettäkö 1,5 miljoonoo seorakunnalta? Olisin tietennii antanna muahanmuuttajien kottiuttamisrahastoon, aenae miljoonan ja loput olisin huluputtanu jonniinjoutavaan! Kuka yrittäjä sitä maksaa eläkemaksuja, nekkii markat, joeta ne sillon ol, pantiin harmaan tallouven etistämiseen ja lopulla ostettiin puurohiutaleita, mikäli jäe. Oekeesti, maksoin muuten yrittäjätulosta, tae voetoks kae sitä pittää sannoo, sen minimin ja kertyhän niistä eläkettäkkii, abbout reilusta vuoskymmenestä jokunen satanen, vae olko se yks satanen, en muista.

Jätä kommentti

*