Veteraanimoottoripyöräharrastajat ovat huolissaan nuorten häviämisestä moottoripyöräilyn piiristä. Ihmekö tuo, ajat muuttuvat ja harrastukset niiden myötä. Itsekin pohdin oman Ifa RT 125 kohtaloa jälkeeni, kellään jälkeläiselläni ei ole moottoripyörän ajoon tarvittavaa lisenssiä ja tuskin hankkivatkaan, kortin hommaaminenkin maksaa maltaita.
Nukkuessani helteellä ikkunat ja parvekkeen ovi selällään, mopo, kevari ja mönkkäriliikennettä, jopa kovaäänistä sellaista riitti läpi kesäisen yön. Veikkaan kuitenkin pikku vian yllättäessä nuoren tien päällä kulkimen jäävän siihen ja kännykällä soitetaan isäpappa noutamaan kulkupeli kotiin. Työntöhommiksikin voi mennä, jos kotona ollaan ajokunnottomassa tilassa, peräkärri tai pakettiauto ei satu kuulumaan ajokalustoon jne. Into mopoiluun häviää autonajokortti-iän myötä. Kotona ei ole tiloja edes pienelle pyöräremontille, korjaustaidoista puhumattakaan. Korjaamolle vie ajokin tie sen ajokuntoon saattamiseksi, pelkkä tulpan vaihto tai renkaan paikkaaminenkaan ei kotona saati tien päällä onnistu. Omien lasten oltua pyöräiässä orapihlaja-aidan piikkien puhkomia kumeja korjattiin viikoittain, usein yhdessä lasten kanssa. Mopoikään tullessa mopon huollot tehtiin kotona, oli käytettävissä isukin ja poikapuolisten perheenjäsenten harrastetila omakotitalon ulkorakennuksessa, autotalli ei palvellut alkuperäisessä tarkoituksessa vaan siellä mm. soitto soi ja korjattiin mopoja. Moottorikärpänen ei kuitenkaan päässyt pidemmälle omaan nuorisoonkaan puremaan.
Onko etsittävä niin käden taitojen häviämisen kuin ennen niin ”hyvien” harrastustenkin muuttumiseen syyllisiä? Ruudun tuijottamiseen tai kertakäyttökulttuurin tuomiin uudenlaisiin harrasteisiin, toki erilaisiin peleihin on nuori väki vanhempien myötävaikutuksella siirtynyt. Rasvanäppisiä pojankolleja harvoin tapaa ja eräpolulla vastaan kävelee enää toinen jalka haudan partaalla oleva ukon turjake.
Jos syyllinen pitää löytää, se löytyy ainakin meikäläisen ikäisen vilkaistessa peiliin! Kuinka usein olet vienyt lastasi tai lastenlastasi tällaisten, hyviksi kokemiesi harrasteiden pariin? Oletko ohjannut heitä vaikkapa mopon moottorin korjauksessa, virvelin heitossa kesäisellä lähijärvellä tai omalla mökillä? Oletko ottanut mukaan harrastuksiisi? Pikku kaverin sormeen voi tulla haava ja korvanlehteen tarttua uistin, silloin et itse ehkä saakaan heitellä virveliäsi koko aikaa selvitellessäsi siimasotkuja tai paikkaillessasi pikku haavereiden jälkiä.
Väittäisin kesällä viettämäni ajan järvellä jälkikasvun kanssa yhteisellä kalareissulla olleen tärkeämpää ja antoisampaa kuin vaikkapa nyt juuri loppuneiden olympiakisojen tuijottamisen mökki-TV:stä aamusta iltaan. Kyydin antaminen vanhalla moottoripyörällä lapsenlapselle ja ajelun lopuksi lyhyt tutustuminen tukkeutuneen kaasuttimen putsaukseen ja rakenteeseen lienee iloksi meille molemmille, sen sijaan että menen tietokoneeni ääreen ja alan somettelemaan kavereideni kanssa nuorison ja lasten siirtyessä omien ruutujensa ääreen.
Kauanko sitten saadaan polttomoottoristen värkkien kanssa touhuta, koska tulee määräys EU:sta ja kieltää näiden käytön kokonaan? Niin Ifat kuin muut käryävät värkit siirretään museoihin ja vitriineihin. Keksitäänkö sellainen uusiutuva polttoaine jolla voidaan vanhoja kulkineita edes kokeilla tai hieman huviksemme niillä kruisailla?
Tarvitsevat nämä sähköllä toimivat autot ja mopotkin huoltoa ja remonttia, mutta käykö niin, että ne hommat jäävät harvojen ammattilaisten tehtäviksi? Me muut alaan vihkiytymättömät jämähdämme lopullisesti ruutujemme ääreen.
Kertakäyttöisyys ja kierrätys, siinäpä kaksi sanaa jotka ovat tulleet nykykieleen, mutta ovatko ne tie parempaan, välillä tätä kysyy itseltään vanhan liiton mies ariukki.
