(Kuoro)Laulua kolmannella!

Sinä, joka olet käynyt armeijan, muistat alikersantin komennon: laulua kolmannella! Siitä moni/seka-ääninen mölinä sitten alkoi, Oolannin sotaa tai Lili Marleenia suorastaan huudettiin ja marssiminen meni tahtiin paljon paremmin kuin ilman ”laulua”.

Kansakoulussa olin kuoron kiintiöpoika, lauloin alttoa (alempi naisääni) kutosen/seiskan äänelläni. Äänenmurroksen jälkeen alkoi musisointi hieman vapaaehtois-pohjaltakin. Ostin ensimmäisillä tsupparin kesätienesteillä kitaran ja kasvatin 60-luvulla tukkaa, kaikilla kitaransoittaja-pojilla oli siihen aikaan beatles-tukka. Perustettiin bändi, josta olen joskus kertonutkin, lopetettin v. -72  siirtyessämme eri opinteille ympäri Suomea.

Kiteellä 70-luvun lopulla lauloin kansakoulun jälkeen toisen kerran kuorossa, Kiteen kamarikuorossa. Valitettavasti pesti loppui lyhyeen muuton myötä Kuopioon ja kuorolaulu jäi. Nyt eläkeläisenä olen monien harrastusteni joukkoon liittänyt kuorolaulun, tulin takaisin ”joukkolaulun” ihmeelliseen maailmaan, Pieksämäen mieslaulajiin.

Lasten ollessa pieniä Nokipoikaa ja Jänis istuu maassa tulivat jauhetuksi päivittäin. Ihan samoin laulu raikaa lasten lasten kanssa vieläkin heidän kyläillessä mummilassa. Mökillä yksin iltaa viettäessäni tapailen kitaran kanssa Vanha kotiseutu-biisin säveliä. 45-vuoden tauon jälkeen elvytettiin bändihommakin henkiin.

Kuorolaulussa on jotakin erikoista, kiehtovaa. Mutta missä ovat nuoret mieslaulajat? Kuorossamme taitaa olla kaksi 60-luvulla syntynyttä, suurin osa 40 ja 50-lukulaisia, osa jo 30-luvulla laulajan taipaleensa alkaneita. Esitellessä itseni ensi kertaa kuoroharjoituksissa, perustelin tuloani muunmuassa sillä, että tämä on paikka, jossa saan luultavimmin olla parhaiten ilman naispuolista komentelua. Kaipaan joskus pelkästään äijäseuraa ja -tekemistä. Haastetta pitää miehellä olla eläkkeelläkin, stemmojen ja sanojen opettelussa sitä riittää.

Nuotinluku on oma juttunsa, musiikin teorian opiskelut jäivät oppikoulun ekaluokan jälkeen sen tultua silloin vapaaehtoiseksi. Mutsi, silloin jo iäkäs lehtorimme, klassisen musiikin friikki, karisti meidät häiriköt sanomisillaan pois musiikkiluokan takapenkistä. Metodit olivat tuolloin erilaiset tehdä lapsista musikaalisia; viulu, piano ja musiikkiopisto. Kitara ja jee jee-musiikki eivät kuuluneet soittajineen Mutsin suosikkeihin.

Tänä itana raikaa Harjunkoulun ruokasalissa laulu. Siellä 2-tenorien rivissä yrittää ariukki pysyä stemmansa rivillä niin nuoteissa kuin sanoissakin. Sattuu se joskus kohdalleen näin vanhempanakin, vaikka hieman epävarmalta terssissä laulaminen tuntuu. Vieressä molemmin puolin tukena ovat jo vuosikymmenet mukana olleet äijät. Joukossa on voimaa, vaikka se ainut kuoromme Jouko taitaa seistäkin ihan toisessa päässä kuoroa, 2-bassojen rivissä.

 

Jätä kommentti

*