Kuuden tunnin sääntö

Viettäessäni nyt aikaa pääosin neljän seinän sisällä, olen verrannut tätä eloa ja oloa yli kolmenkymmenen vuoden takaiseen ajan jaksoon rauhanturvatehtävissä Etelä-Libanonissa. Mieleeni nousee ja on noussut monia hyvin samankaltaisia tuntemuksia kuin silloin ”alhaalla” aikanaan. Vaara uhkasi ympäristössä, oltiin erossa läheisistämme ja liikkumista rajoitettiin vain tietylle alueelle, tietyin ehdoin. Suurin osa meistä noudatti sääntöjä, pieni osa ei ja näistä vilungin tekijöistä oli joskus harmia, niillekin jotka tekivät kuten käskettiin. Aika ajoin nousevaa v-käyrän nousua sanottiin lanaamiseksi ja siihen koetettiin löytää lääkkeitä vaikka millaisilla konsteilla. Ihmekö tuo, jos joskus ”kuupassa suhisee” täällä Suomessakin näin koronakaranteenin aikaan.

Monella posella eli vartioasemalla keinot lanan torjuntaan olivat melko vähissä. Työtehtävät iskivät monesti kuuden tunnin välein ja lepojaksolla oltiin aina valmiudessa hälytykseen tai palveluun tarpeen niin vaatiessa. Porukka väsyi niin fyysisti kuin henkisestikin, kuumuus vaivasi kesällä, kylmä ja kosteus talviaikaan. Palvelus saattoi katkaista harmituksen, kun sitä ei ehtinyt siinä tsekkarilla tai kuka mitäkin tehtävää suoritti, kamalasti miettimään. Oli niitä pidempiä taukojakin joskus ja silloin useimmille viina maistui, helpottiko se – ehkä helpotti, ehkä ei? Kuuden tunnin sääntö viinan otossa oli voimassa, kuusi tuntia ennen palvelusta astui voimaan viinanjuontikielto, sitä noudatettiin aika hyvin, olimmehan suomalaisia. Ehtikö kuudessa tunnissa selvitä, se onkin jo toinen juttu.

Vapaalla katsottiin videoita, nauhurissa pyöri sotaa ja seikkailua, joka tapauksessa action-elokuva tai sitten vähäasuisia tai asuttomia tyttöjä ja poikia, nekin ”täydessä työn touhussa”. Saunassa ja messissä istuminen olivat harrastuksista suosituimpia. Esikunnan (HQ) alueella oli muistaakseni viisi saunaa ja kaksi messiä, miehistö- ja sikamessi ja muilla asemilla ainakin yksi sauna kullakin. Syöminen juomisen lisäksi toi lohtua välillä tiukkaankin iskeneeseen lanaamiseen. Toiset yrittivät peittää masennuksen ja ahdistuksen parhaansa mukaan, joku toi rehellisesti julki vit….sensa. Joskus niitä purettiin lähtemällä hyvän kaverin kanssa lenkille kiertämään posea ympäri, kuntosali kävi myös hyvästä lanan torjunnasta mikäli sellainen sattui posella olemaan, ainakin jonkinlainen penkki ja erilaisia painoja löytyi lähes jokaiselta asemalta, ne olivat kovassa käytössä. Hauiksen ympärys kasvoi monella pojalla vuoden aikana hurjasti, rautaa revittiin innolla, toivottavasti lihaksien kasvattamiseen ei käytetty muita tehosteita, sellaisestakin oli viitteitä.

Minä ehkäisin ja lievensin välillä kovaakin iskenyttä lanaani ja harmitusta pääasiassa lukemalla ja kirjoittamalla, koti-ikäväkin painoi. Suomeen jäivät vaimo, lapset, muut ystävät ja läheiset äijän lähtiessä etelään ”lomalle”. Seura vaihtui vihreisiin miehiin ja harrastukset aseiden käpistelyihin. Itse työ oli lähes entisenlaista elektroniikan kanssa tuhertamista signal servicessä (huollossa), no military-kalustoa suurimmalta osalta.

Siitäkin reissusta selvittiin ja selvitään koronastakin. Rt-hommissa väki oli osin valikoitunutta ja tiesi olosuhteista jotain jo mennessään. Pandemiaa, seuraamme tai yksinäisyyttä emme nyt itse valinneet ja ankeuden sietoaikakin on vain arvattavissa. Keinoja parantaa mahdollista ahdistusta, masennusta, pitkästymistä ja läheisistä erossa oloon on monia. Noista Yk-reissun keinoista viinan jättäisin vähemmälle ja nykyisin on onneksi nämä monet viestintävälineet, jotka tuovat apua yksinäisyyteen ja eroon läheisistä, kenellä näitä on mahdollisuus käyttää. Tuolloin yli 30 vuotta sitten lähes ainut viestintä läheisiin toimi kirjeenä, sekin teki matkaa noin viikon suuntaansa. Olihan toki Suomi-radion simblex-puhelin, mutta sen toimiminen ja puhelut sillä onkin jo toisen tarinan paikka.

Kesä tulee kärpäsineen ja itikoineen, sitten on  ystäviä ja kavereita ja turvaväleistä niihin ei niin väliä, pärjäillään.

Jätä kommentti

*