Tänään on jännittävä päivä. Olen lähdössä lastenlasten kanssa mäenlaskuun, en pulkkamäkeen, vaan laskettelemaan.

Reilu vuosi sitten Savosta Nokialle muuttoa odotellessa, annoimme liiterin nurkassa parikymmentä vuotta ilman käyttöä olleet lasketteluvälineemme kiertoon.

Viime viikolla sanoin pirpanoille minuakin kiinnostavan lähteä mukaan Ellivuoreen, kun kuulin heidän olevan menossa jokin ilta mäkeen. Vieläköhän laskettelu onnistuisi näin vanhalta mieheltä pitkän tauon jälkeen? Viime kerrasta on kulunut jo parikymmentä vuotta. En ihan varmasti muista, mutta taisi olla viime vuosituhannen puolta kun olimme Lapissa Saariselän maisemissa töissä ja siellä viimeksi kokeilin rinteessä viiletellä?

Muistan elävästi nuorten poikien naureskelut vuonna 1990 hiihtolomalla Rukan Eturinteen päällä, kun olin ensimmäistä kertaa saanut alleni oikeat laskettelusukset. Kuinkahan äijän käy? Oli seurakunnan hiihtoloman laskettelureissu. Matkan järjestänyt nuorisonohjaaja sairastui ja ilmoittauduin tuuraamaan vapaaehtoisesti.

Rinnemuotia Ylläkseltä 60-luvulta

Rippikouluikäiset pojat pitivät minua vanhana ukkona opettelemaan laskettelun aakkosia. Olin omasta mielestäni sentään vielä nuori mies, alle 5-kymppinen. Edellisen ”laskettelu-” ja hiihtoreissun olin tehnyt Levin ja Ylläksen seudulle 60-luvun loppupuolella. Tuolloin Lapin hiihtokeskukset tekivät vasta tuloaan hiihto- ja lasketteluväen tietoisuuteen. Mekin laskimme tunturin rinteitä puupohjaisilla, reilusti yli kaksimetrisillä retkisuksillamme. Ensimmäisen kerran eläissämme pääsimme mäen päälle ihan moottorivoimalla, kapulahissillä. Taisi olla silloin noissa paikoissa vain yksi tai kaksi kapulahissiä nykyisten, kymmenien tuoli- ja kondolihissien sijaan ja rinteitäkään ei montaa ollut.

Epäilyttää itseäkin, kuinka alastulo Ellivuoren päältä illalla onnistuu. Viime talvena pitkästä aikaa hiihtelin muutaman kerran Nokian laduilla vastikään saamillani perinteisen hiihtotyylin suksilla. Melkoisia mäkiä laskin yksikseni tuolla vesitornin maastossa varovaisuutta noudatellen. Mutta miten on noiden pirpanoitten kanssa? Kunhan en innostuisi liikaa hurjastelemaan, ovathan lapset olleet mäessä jo parina talvena ja heistä on kehittynyt videopätkistä päätellen melkoisia tekijöitä niin suksilla kuin laudallakin.

Taitaa olla paras aloittaa lasten rinteestä. Kuulun jo rinnelippujen ja välinevuokrauksen osaltakin seniorina samaan kategoriaan lasten kanssa. Ihan kohtuulliselta tuntuu hinnoittelu näin arki-iltana, koko välinesetin ja rinnelipun hinta yhteensä 30 eurolla koko illaksi.

Toivottavasti tästä reissusta selvitään ehjin nahoin. Ensin rauhallisemmin harjoitellaan. Miten lienee noiden tekonivelten ja jäsenkorjausten jälkeen koordinaation kanssa, vievätkö sukset miestä vai mies suksia?

Tapasin muutaman kerran Kalevi ”Häkä” Häkkisen (s. 1928) aikanaan Häkärinteillä Hankasalmella. Silloin jo ikämiehenä, hän veteli suoraan rinnettä alas kumipuvussaan, avaruuskypärä päässän ja nopeuslaskusuksillaan näyttäen mallia meille nuoremmille. Ajattelin, vieläkö minä reilu 7-kymppisenä, Häkän ikäisenä suksilla pysyn?

Seuraavana olisi harrastusten kokeilussa vuorossa ratsastus. Sitä on luvassa, kun synttärilahjaksi saatu ratsastustunti jäi toteuttamatta muutama kuukausi sitten sairastuttuani niveltulehdukseen juuri parahiksi sovittuna maneesipäivänä.

Elämäkö on tylsää näin pandemia-aikana? Huomenna mennään vilkaisemaan yhtä vapaa-ajan mökkiä. Tiedä vaikka sopiva meille löytyisi täältä lähempää, niin ei tarvitsisi lähteä Suonenjoelle asti kalareissulle ja vapaa-ajan viettoon. Mutta sittenhän meistä tulisikin melkein kokoaikaisia pirkanmaalaisia, näinköhän tässä vielä käy? t. ariukki