Lättähatturetki Kuopioon

Äidin vartavasten reissua varten pesemä Haapakosken Pyrinnön verkkaripuku päällä, repussa eväät, olin valmis reissulle Savon piäkaapunkiin Kuopioon. Opettaja Hilja Pitkäsen johdolla lähdimme retkelle pienen jännityksen vallassa, olihan päivän aikana tutustumisen kohteena monta mielenkiintoista paikkaa. Pelkästään junamatka ihan Kuopioon oli harvinaista herkkua. Sukulaisiinkin ehdittiin harvoin toisille paikkakunnille, ei ollut edes autoja monessa mökissä. Kesälomalla korkeintaan noustiin junaan ja matkustettiin sukuloimaan. Lyhyemmät kylä- ja kalareissut ajeltiin isän moottoripyörällä. Hyvin kulki porukkamme 175 kuutioisen DKW:n päällä, isä, äiti ja me pari pojan nassikkaa. Elettiin 60-luvun alkupuolta.

Katsoessani nyt Savon Sanomien pihalla otettua kuvaa, joka silloin julkaistiin tavan mukaan ihan lehdessäkin, huomaan kuvassa yhden minua vanhemman oppilaan ja jokusen alemmiltakin luokilta. Meitä lienee ollut mukana noin kolmannes koko koulun oppilaista.

Kolme tutustumispaikkaa jäi tuolta Kuopion kouluretkeltä mieleen ja ne ovat Puijo, Museo ja Savon Sanomat. Kävimme silloin muistaakseni vanhassa, matalammassa näkötornissa, uusi oli vielä keskeneräinen, sehän valmistui v. -63. Tämä retkemme tehtiin kyllä juuri kyseisen vuoden keväällä, mutta kuin muistikuvissa olisi, että emme päässeet vielä uuteen komeaan torniin. Väinölänniemi, kaupunki kirkontorneineen, Kallavesi selkineen ja saarineen näytti upealta korkealta Puijon laelta katsellessa. Puinen hyppyrimäki oli valtava verrattuna oman kylämme mäkeen. Enpä silloin arvannut, että Kuopiosta tulisi kotikaupunkini moneksi vuodeksi vielä joskus myöhemmin.

Museosta jäivät mieleen erityisesti valaan leukaluu ja ne lukuisat täytetyt linnut, erityisesti kanalinnut. Metsästys oli meidän perheessämme syksyisin miltei jokapäiväinen harrastus. Isän kanssa, Jekku ja Raiku koirien haukusta ammuttiin eräskin teeri ja metso syksyn aikana. Pyiden pillitys oli jännää touhua illan hämärtyessä niiden pyrähtäessä pillille tai kipittäessä maata pitkin tutkimaan reviirilleen tullutta piiskuttajaa. Ruudin savun häivyttyä noudin saaliin reppuun ja sieltä se löysi tiensä työläisperheen pataan, jossa oli hyvä lisä tavalliseen, melko yksipuoliseen sapuskavalikoimaan. Korpimetson ulkonäkö on tallentunut vitriinin lasin takaa elävästi silmän verkkokalvolle, samoin metsälintujen erilaiset värimuunnokset.

Tekniikka on kiinnostanut minua aina jo ihan nassikasta lähtien. Savonsanomien talo toimintoineen oli taatusti parasta mitä neljäsluokkalaiselle pojalle saattoi esitellä. Muistan ne käsinladontapöydät ja arvokkaan tuntuiset latojat, ihan kuin sorvarit ja valurit meidän tehtaassamme HM:llä kotikylällä. Painokoneen ronksutus ja lehtien virta hihnoilla näytti uskomattoman hienolta nuoren miehen silmissä. Toimituksesta on jäänyt jonkinlainen kuva hienona työpaikkana, taisi olla miehillä kravatit kaulassa ja naisilla ihan jakkupuvut.

Parinkymmenen vuoden päästä katselin samaista SS:n taloa Vuorikadun toiselta puolen kouluviraston kolmannen kerroksen ikkunasta ja muistelin vierailua silloin joskus lapsena noiden harmaiden seinien sisäpuolelle. Olin käynyt muutamaa vuotta aiemmin Savon Sähkössä töissä ollessani työkeikalla suurta, jotakin valokuvaus- tai kopiointikonetta tutkailemassa, ja totesin olevani kykenemätön moisen vehkeen saloja tutkimaan.

Noistakin koululaitoksen AV (audio-visuaaliset laitteet) -miehen ajoista Vuorikadulla on kulunut kolme vuosikymmentä, niin se aika kulkee. Nyt katselen oman rintamamiestaloni yläkerran ikkunasta Naarajärvellä välillä ohi porhaltavia, isoäänisiä jenkkiautoja. Huomenna on Pieksämäellä BIGWHEELS-tapahtuma, jonne kokoontuu harrasteajoneuvoja melkoinen määrä ja sääkin taitaa olla tapahtumalle suosiollinen. Kai sinne pitää ukinkin vääntäytyä katselemaan hienoja vehkeitä, tekniikka kiinnostaa vielä vanhoilla päivilläkin. Taidan lähteä paikalle vielä tuolla -84-mallin Hondalla, onhan sitä nostalgiaa jo hitusen siinäkin!

 

 

 

 

 

Jätä kommentti

*