Leppoistaminen

Plokkaajaukki olisi vainaa, ellei leppoistaminen, lontoolla sanottuna downshiftaaminen olisi onnistunut omalla kohdallani kymmenkunta vuotta taaksepäin. Mistä niin päättelin? Ensiksi, edelleen kirjoittelen, olen siis hengissä. Toiseksi, tasan kymmenen vuotta sitten tunsin itseni liki kuolleeksi, täysin työkyvyttömäksi! Kolmanneksi, lähellä oli, etten pieksänyt tilannetta ymmärtämättömiä esimiehiänikin, vaikka en ole ikinä ennen agressiivinen ollutkaan, niin pipon alla kuumotti. Ulospääsyä jontkasta ei tuntunut olevan, elämä oli retuperällä pahemman kerran! Tilanne kääntyi kaikesta huolimatta positiiviseksi ja haudastakin noustiin (suntiohuumoria), tiukkaa teki! Kroppa ja sielu oli niin sairas, en pysty sitä sanoin kuvaamaan! Kunpa jokainen työhönsä ja tilanteeseensa väsynyt voisi ja huomaisi aloittaa leppoistamiskuurin piirun verran aikaisemmin. Sanon tämän, koska luulen tietäväni mistä puhun, tee jotakin ennenkuin on myöhäistä, alennu kysymään apua!

Loppuunpalaminen, lontoolla burnout, on yksi pirullisimmista taudeista ja siihen ei ole  työpaikkalääkärillä lääkitystä tarjolla, ei purkista eikä pistoksinakaan! Melkein poikkeuksetta tämä sairaus iskee ahkeriin ja hyviin työihmisiin (lienen tässä suhteessa poikkeus). He tekevät (ääneen)nurisematta lisääntyvät työt, joista osa kuuluisi joittenkin muiden tehtäviksi, mutta nämä lutuset eivät osaa, eivätkä ymmärrä kieltäytyä kunniasta saada aina vaan lisää duunia; olen niin hyvä ja pätevä. Entisissäkin olisi tarpeeksi, liikaakin! Työpäivät jatkuvat ylipitkiksi ja vapaat jäävät pitämättä. Työmaalla joku, yleensä muu kuin esimies ehdottaa, että pitäisikö vähän löysätä, mutta hän saa vastauksen, minä jaksan!

Vapaalla tai lomalla et jaksa kuin pitää sohvaa paikallaan ja/ tai kitata kaljaa. Vielä huonompi vaihtoehto, painat tekemättömiä koti- ja mökkihommia kahta hurjemmin, et ehkä saa kuitenkaan mitään kunnollista aikaiseksi?

On aika painaa sinun hyvä, ahkera ja pätevä ihminen omaa reset-nappiasi! Istua alas vaikka avoimen ikkunan ääreen, joen tai puron rannalle, metsään tai jonnekin, missä luulisit viihtyväsi pienen hetken! Katsele luontoa ympärilläsi! Istu ainakin sen aikaa, kunnes kuulet jonkin linnun laulavan, puron lirisevän tai puun lehtien kahisevan! Koska viimeksi teit näin ja vieläkö tulevaisuudessa haluat kokea jotakin tällaista samaa? Aloita nyt, jatka huomenna, ylihuomenna, ennenkuin se on myöhäistä!

Kysytkö, että entä ne ylityökorvaukset ja lisätienestit, jos niitä saat tai kaipaat? Kuule vainajat eivät tarvitse tiliä ja kuolinpaidassa ei ole taskuja, senkin tiedän kun olen nähnyt – työssäni.

Niin ja ne itikat, mutta sehän onkin jo ihan toinen tarina.

Kommentit

  • Seija Hämäläinen

    Totta joka sana, erittäin viisaita puhut. “Alennu kysymään apua”. Siinäpä se. Työhulluus on kuin nousuhumala, se vaatii lisää. Ja se ihana jaksamisen ja kaikkivoipaisuuden tunne. Kunnes pasahtaa. Lienenkö oikeassa kun luulen, että burnoutissa toipuminen kestää vähintään yhtä kauan kuin sen syntyminen ja jotkut eivät parane koskaan. Leppoistaminen – miten hyväätekevä sana.
    Kiitos hyvästä kirjoituksestasi.

  • Ari Niemeläinen

    Lienen itse jäävi arvioimaan toipumistani, mutta taatusti senkin tasoinen väsähtäminen jonkinsortin jäljet jättää, jopa loppuiäksi. Usein on niin, että burnoutin aiheuttanut työ ja ihmiset työmaalla eivät ole prosessissa olleen kanssa ollenkaan samalla viivalla, eivätkä samaa mieltä syistä, jotka johtivat työntekijän nääntymiseen. Mutta jonkin loppu, on uuden alku ja jos loppu ei ihan tapa, niin ei se välttämättä vahvistakaan, mutta jotakin siitä voi oppia, jos on oppivaista sorttia! Kiitos Seija palautteesta!

Jätä kommentti

*