Lohimiehiä

Konneveden selkä oli luonut jäänsä toukokuun alkupuolella ja Haapakosken tehtaan verstan kahdella miehellä poltteli tuli takapuolen alla päästä kokeilemaan, purisiko lohi uistimeen.

Mieleeni palaa kevät ennen koulun loppumista 50–60-luvun vaihteen tienoilla. Odotimme Jallun kanssa malttamattomana isän työkaverin, Jallun isä-Eikan koputusta luokan oveen. Jallun koti oli koulun toisessa päässä. Istuimme lauantaina luokassa luokan yhteistä tuntia (LYT) puolen päivän jälkeen. Isältä ja Eikalta loppuivat työt verstalla kahdeltatoista tehtaan pillin vihellykseen.

Koputtihan se Eikka vihdoin oveen ja kysyi lupaa poikien päästä kesken tunnin mukaansa. Opettaja Kylmälä antoi meille luvan lähteä, nyt oli kiire kohti Rautalampea ja Kivisalmen lossia, jonka vieressä veneemme odotteli kalamiehiä.

Eikka oli pakannut Wartburginsa valmiiksi ja isä haettiin kotoa kiireesti ja matka kohti keväisiä kalavesiä alkoi. Kivisalmessa Jallun kanssa ajettiin ensin lossilla kerran salmen yli sillä aikaa kun isät laittoivat veneen lähtökuntoon. Veneemme ei ollut varustettu monen kymmenen hevosvoiman moottorilla eikä kajuutalla, ei kaikuluotaimella eikä muillakaan nykyajan uistelijan varusteilla. Vene oli tervattu kevätahavan aikaan ja liikkui lihasvoimalla soutaen.

Lohen uistelu alkoi heti lossin vierestä ja kokka suunnattiin Eteläselälle. Mäkäräniemen vartta soudettiin aina Linna- ja Ahosaarille asti. Perään viriteltiin kaksi vapaa ja niihin uistimiksi ”Hopea Professori” ja toiseen LGH:n tai Rapalan muikun värinen vaappu, joskus täkyraksi. Painoiksi uistimien eteen kierrettiin lyijypuntit ja siimaa laskettiin perään 50 tai 70 metrin kohdalle olleeseen merkkiin. Eikan vavassa oli Ambassadeur-merkkinen hyrräkela ja meidän jäykässä, lasikuituisessa vavassa suoravetoinen lohirulla, siima ei ollut mitään ohutta punottua kuitusiimaa, vaan puolimillistä nailonia.

Myöhempää Konneveden saalista

Tämä reissu on jäänyt erityisenä mieleen. Jallun keskituhdolla pitelemä Eikan vapa taipui ja Jallu sanoi uistimen jämähtäneen varmasti pohjaan. Lohitärpit olivat harvinaisia tuolloin, joskus haukikin saattoi iskeä uistimeen. Suurin osa uisteluista tehtiin ilman kalan kalaa, rannalta ongella tai virvelöiden syömäkalat saatiin ja sitten nuotiolla hiillostettin. Makkaraako olisi käristetty, ei silloin hiillosmakkaroita edes tunnettu? Eihän se uistin mitä pohjassa ollut, vaan kalan suussa. Lohi roiskautti komean hypyn kaukana veneen perässä heti napattuaan. Minä kelasin kiireellä oman pitelemäni uistimen ylös ja lohen väsyttely alkoi.

Saatiinhan me se parin kilon lohi (taimen) monen vaiheen jälkeen vihdoin haaviin ja veneeseen. Reissusta palattiin varhain aamulla ja koulun keittiössä Jallun äiti Liisa, koulun keittäjä jakoi lohen kahdeksi fileeksi, toinen Eikalle ja Jallulle ja toinen meille isän kanssa kotiin Tiiliruukille viemisiksi. Taisi olla ensimmäinen taimen jonka muistan meidän saaneen Konnevedestä. Myöhemmin useampiakin, jopa vähän isompia, mutta tämä on jäänyt erityisenä mieleeni, vaikka siitä onkin noin 60 vuotta.

Kommentit

  • Ari Niemeläinen

    Kiva kaima jos jaksoit lukea. Kohta nämä kala- ja eräreissut ovat pelkästään muisteluja ja ajan kultaamia.

Jätä kommentti

*