Loppuja viedään

Huushollissamme alkaa tuntua samalta kuin markkinoiden tai kirpputoripäivän myyjästä lopetuspäivän iltana. Tavaraa on lähtenyt melkoinen määrä, hiukan tullut eurojakin, ehkä odotin enemmän, mutta hyvä näinkin.

Vielä on jotain jolle toivoisin ottajan, siis ottajan en ostajaa. Olisi muutama hylly ja laatikosto, vaikka varastoon säilytystilaksi. Noutamatta on yksi nuorisosänkykin, vaikka joku sitä taannoin kyseli. Häävejä eivät jäljellä olevat tavarani ole, mutta meillä asiansa ajaneet, eivät ehkä edustustiloihin sopivia, lastulevyä, viilulla ja jollain muovin tapaisella pinnoitettuja, sääli viedä kaatopaikallekin.

Mikä sitten on ollut mielenkiintoisinta tässä ”myyn ja annetaan”-osiossa muuttoon valmistautuessani? Ihmisten tarinathan ne sitä ovat ja mihin käyttöön tai tarkoitukseen luovuttamani tavara hankitaan. Se on toinen juttu, onko tarinoissa lainkaan perää, muuttuuko huonekalun, koriste-esineen, telkkarin, laskettelusuksien ja käyttöesineen kerrottu tarkoitus sen jälkeen, kun hakija on pihastani lähtenyt. Joku poistuu onnellisena hyvästä hankinnastaan nauttien tai toinen pettyneenä, että kaikkea törkyä kehtaa netissä tarjotakin. Minulle nämä jutustelut ihmisten kanssa ovat olleet lähes terapiaa muutto- ja luopumisahdistukseen.

Eräs asiakkaani kertoi rehellisesti tavaran menevän kirpputorille ja mahdollisesti saatavilla rahoilla sanoi rahoittavansa opiskeluaan ja kysyi vielä, että sallinko tällaisen menettelyn. Jotkut myyjät ja antajat eivät kuulemma hyväksy tavaroiden menoa jälleenmyyntiin. Sanoin minulle olevan pääasia, että saan nämä käsistäni pois, mieluummin käyttöön kuin kaatopaikalle, näin kävi mm. kasalle Legoja ja Aino-tossuille.

Lasketteluvälineet ja jääkiekkomailat taisivat matkata isoisän mukana peräti kohti Etelä-Suomea odottelemaan mm. lastenlasten käyttöä, joko ensi talvena vai olisiko peräti Lapin matka odottamassa tulevilla hiihtolomilla. Sovin noudon puhelimessa mökkireissuni ajalle, joten toimittiin hae se itse paikalta-periaatteella. Toivottavasti riemua riittää rinteessä ja hyviä piha- tai muita lätkäpelejä lumen ja jään ilmestyttyä maisemiin. Riemukasta ulkoilua meidän perhe on saanut kokea niillä välineillä niin Lapissa kuin läheisellä Häkärinteelläkin. Pihapelit pyörivät pihassamme vuosikaudet, nyt vihdoin alkaa nurmi voittaa pelikentän kasvualustakseen, viimeisistä peleistä kulunut jo yli kaksikymmentä vuotta, mitä pienten lasten lasten kanssa muutama kerta on orastavaa nurmikkoa kulutettu myöhemminkin.

Eilen löysi viimeinen, ylimääräinen telkkarikin uuden kodin. Liki identtinen, entinen Sony oli kuulemma alkanut temppuilemaan noutajan kotona ja kuinka ollakaan, netissä oli sattunut silmiin toimiva, korvaava peli tilalle. Ei kun viestejä kehiin ja ”kaupat” syntyivät. Laskettelutavaratkin olisivat kelvanneet telkun hakijalle, oli huomannut nekin samalla tutkiessaan ilmoituksia, mutta nopeat voittavat hitaat vai miten se menikään, nopeampi suksennoutaja ehti iskeä edellisenä päivänä? Tarjosin kaupantekijäisinä Sonyn hakijalle keraamisen kissan, joka kyllä kiinnosti haluajia ympäri maan. En alkanut helposti särkyvää kattia pakkaamaan ja lähettelemään, joten tarjosin sitä illan kähmyssä reilun tunnin tarinoinnin päätteeksi telkun noutajalle. Kelpasihan se ja heti tuntui olevan sijoituspaikkakin tiedossa jossakin palvelutalossa asuvalle tutulle kissaihmiselle, oikeat kissat kun ovat siellä kiellettyjä. Kaupanteon päätteeksi ilmestyi eteisen pöydän päähän paketti Juhlamokkaa, ai kun se teki hyvää!

Ensi perjantaiksi olen luvannut olla kuskaamassa avustajien kanssa srk:n diakoniatyön asiakkaille kaksi joustinpatjasänkyä ja lastenhoitosetin. Sitten lähes kaikki loput tavarat onkin sullottava pihassa olevaan isoon lainaperäkärriin, omaan pienempään, tyttären ja omaan autoon ja kai se tuo iso lainakärri saa veturikseen hieman isomman kulkuneuvon kuin minun pikku Fordini. Kävisi nyt vielä niin hyvä tuuri, että loput ylimääräiset kaapistot ja hyllyköt löytäisivät hakijansa, niin sinne ”Manun valintaan” eli jätteenkäsittelypisteeseen riittäisi ehkä enää yksi keikka.

Vielä on toista viikkoa aikaa ennen H-hetkeä kopistella Pieksämäen ja Naarajärven hiekat kengänpohjista. Saa nähdä käykö ariukille kuten tasan viisitoista vuotta sitten edelliseltä kesämökiltä Konnevedeltä lähtiessä kuorman kanssa kohti uutta mökkiä Suonteelle, piti mennä hetkeksi nurkan taakse silmäkulmiaan pyyhkimään; syysviimalla on tapana käydä herkkiin silmiin.

Kommentit

  • Kirjoittava metsämies

    Kaimalla on iso muutos elämään tulossa. Tsemppiä siihen! Itselläni(kin) on taipumus kiintyä paikkoihin ja tutun elämänpiirin jättäminen on aina ollut iso asia. Syysviiman aiheuttama silmien ärsytys on tuttua…

  • plokkariukki

    Olisiko vanhemmiten vielä enempi herkkyyttä, ainakin siltä tuntuu?

Jätä kommentti

*