Luoja antaa, jos on antaakseen

Järvelle kiemurteli ennen polkupahanen, kilometritolkulla kumisaappaat jalassa porskutettiin pitkin korpia ja suo hötelikköjä, sitten päästiin virveliä kokeilemaan. Nyt tulla jumputetaan Corollalla pohja paukkuen metsäautotietä melkein rantaan asti, eipä justiinsa pitempää matkaa kärsisi kävelläkkään. Autosta hypätessä niskaan hurahaa ensimmäenen hirvikärpänen ennenkuin saan edes repun peräkontista. Eipä tuo helekatin joskus maahanmuuttanut pääse olemattomaan tukan rajaan edes pesäänsä tekemään. Ukkometson ryöjä hyppää mustikansyönnistä lentoon heti polulle päästyämme. Vieläpä näki tuonkin ihmeen, ei ollut äijällä valakeeta pyrstösulissa, vanha konna! On jäänyt taekuloilta keräämäti pieni pläntti tähän rannan tuntumaan, muuten ovat nämä kankaat tarkkaan mustikoista putsanneet, kukapa muu tänne korpeen tulisi niitäkään etsimään. Oli kaveri heidät tavannut männä viikolla tuossa tienposkessa karttaa tutkailemassa.

Keli on kuin morsian, aurinko helottaa pienen ukkoskuuron kupeesta laskupaikkaansa hakien, kerran musta murkula murahti, mutta onneksi jäi siihen. Järven pinta ei tuulesta värähdäkään, pikkukalojen pistelyitä näkyy pintakalvossa. Serkkupoika on hinannut tänne vanhan soutuvenneen, suapi kuulemma käättee, kun ihmisiks sen tekköö. Nyt ollaan reissun päällä toisen serkkupojan kanssa.

Syömäkalaa tultiin etsimään ja vanhoja muistelemaan. On lukuisia öitä muutaman sadan metrin päässä valtavan kivenjärkäleen juurella vietetty ja mustia ahvenia nuotiolla paisteltu ja joskus issoo haaven vonkalettakii. Nyt jos löydettäisiin kuha, on kuulemma joitakin pojat saaneet, eikä ihan pieniäkään! Korppi kraakkuloitsee vanhan kalasääsken pesäpuun latvasta, taitaa kuuluttaa olevasa kulmakunnan kunkku.

Kysyn kaverilta, minkälaisesta eppäelisit kuhan olovan kiinnostunut? Sano vihreen ja keltasen olleen suantivärilöetä. Otin kotoa vanhan, nuoremman velipojan joutavaksi jääneen uistinlaatikon, jossa on muutama, taas vanhemman velimiehen tekemä puukala ja jokunen iänikkuinen lusikkauistinkin, oma pikkunen lipparasiani pysyköön repuntaskussa. En ole ikkään näitä uistimia ennen uittanut, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Oikeita urheilukalastus-moottori-harava-uistelijoeta naurattaisivat nämä meikäläisen vehkeet.

Hyvin vippasoo peräpiätään eto molokero!

Lipsuttelen airoilla ja serkkupoika ohjailee melalla suuntia, muutaman kerran ahven ravistaa ja pohjatärppiäkin suahaan. Eikö mitä, sitten kaverin jarru sirahtaa ja kohta uittelee veneen viereen hauvenkörilään, tok kelepoo tuokii pannulle. Nostan minihaavilla veneeseen ja tyrkkään kekluva niskaan ja lasken veret valumaan. Kurvataan takakätteen ja eikös kohta taevu meikänkin vapa. Tulloo puatin viereen kuin juna, elikkä toiveissa kuha! Ja onhan se, serkkupoika tökkää kalan alle havasta ja koukkaa veneeseen reilut pari kiloa makkeeta, melkein valmista uunikallaa. Samat temput kultakyljelle kuin hauellekin ja ollaan valmiit kotiinlähtöä tekemään. Sata prosenttinen reissu, totean kaverille! Reissua eivät haitanneet edes ne kolme kesämökkiä, jotka ovat ilmestynneet vastarannalle sitten viimekäyntini.

Valtavaa siirtolohkaretta niemellä ihaillessani ja kalasääsken pesäpuuta katsellessani käy mielessä ja taidan sanoa ääneenkin, voisiko tämän hienompaa maisemaa ja tunnelmaa saada kokea missään muualla kuin kotoisessa Suomessa ja Savon muassa.

Seuraavana päivänä puolisilta, serkkupoika hakee valmiin kuhakasarin kermalla ja vähäisillä höystöillä ja potuilla lisättynä, minne vieneekin, menee kuulemma parempiin suihin! Otin minä omani siitä ensin pois ja vaimollekin maistiaisiksi, tottakai!

 

 

 

Jätä kommentti

*