Nyt kun äitienpäivän vietto ja hehkutus on takana, uskaltaa kai hiukan puhua siitäkin, ettei se äitienpäivä ihan kaikille niin juhlaa ollut. Kaikki eivät ole äitejä halustaan huolimatta ja on lapsia jotka eivät edes tunne tai tiedä äidistään mitään. Onko heillä silloin syytä juhlia äitienpäivääkään? Lasten ja äidin suhteet eivät muutoinkaan ole aina kohdillaan, syitä jos etsitään, niitä lienee puolin ja toisin. Luultavasti jokainen äiti on tehnyt parhaansa ollakseen juuri se paras äiti niissä olosuhteissa ja niillä eväillä jotka on saanut.
Olen koko ikäni ollut känkkäränkkä kaikenlaisten juhlien suhteen. En ole viettänyt synttäreitäkään sen kummemmin ja nämä yleiset liputuspäivät tuntuvat joskus turhilta. Joku kokee usein tällaisina juhlapäivinä tulleensa osattomaksi tai syrjityksi toisten ilosta. Itsenäisyyspäivä ja juhannus ovat ihan ok lippu tangossa liehuen. Selitäpä lapselle, miksei aikuisellekin äitienpäivänä, miksi minun äitini juo tai miksi juuri minut annettiin pienenä lastenkotiin tai kasvatusvanhemmille. Alunperin lapsen kannalta hyvää tarkoittava adoptio tai huostaanottokaan ei ole aina onnistunut ratkaisu myöhemmin ajateltuna.
Aivan varmasti monessa monilapsisessa perheessä joku lapsista kokee jääneensä vanhempien huomiolta ja rakkaudelta paitsioon. Perheessä on voinut olla eri-ikäisiä ja erityistarpeita vaativia sisaruksia. Luonteeltaankin olemme erilaisia, on niin sanottuja helppoja lapsia ja sitten vähemmän helppoja, kohtelevatko vanhemmat heitä tasavertaisina ja yhtä hyvinä? On odotettu tyttövauvaa ja tupsahtikin poika tai päinvastoin. Joku muksuista pärjää koulussa toinen pihatappeluissa, miten silloin suu pannaan kun erilaisia kykyjä punnitaan?
Kohdatessaan ongelmia menevät ihmiset terapiaan. Ainakin julkkikset tekevät niin ja kertovat tästä iltapäivälehdille ja someen. Monet ongelmat juontanevat usein lapsuuteen ja omaan vanhempi/lapsi suhteeseen, näin olen ymmärtänyt lukemistani lukuisista artikkeleista ja käymistäni keskusteluista. Rikkinäiset perheet ja vaikeat suhteet vaikkapa uusperheissä lienevät yksi iso syy myöhempiinkin ongelmiin, tästä on henkilökohtaistakin kokemusta ja ikäviä muistoja. Sota-ajan jälkeen uusioperheitä syntyi samaan tahtiin kuin nykyäänkin, meitäkin oli perheessämme samasta äidistä kolmen isän lapsia kolmella eri sukunimellä.
Lapset joutuvat elämään viikon siellä toisen täällä vanhempien erotessa, voi kysyä, mikä on lapsen tahto ja etu? Lapsella on monenlaisia isä- ja äitipuolia sun muuta vanhempaa isovanhemmista puhumattakaan. Ei ihme jos koulussa on levotonta ja oireilua, mihin se sitten johtaa myöhemmin omassa pari//perhesuhteissa? Kenestä vanhemmasta parhaimmain sain, lauletaan kai kohta vanhempainpäivän juhlassa kun äitienpäivä kielletään tasa/ moni-arvon nimissä. t. ariukki
