Luulotautiko

Olen äijä-porukoissa kai vähemmistöön kuuluva eläjä joka ei isommin salaa sairastamiaan tauteja ja vammoja. Mitäpä niitä salailemaan, iso osa näkyy päällepäinkin. Urheilijat selittelevät usein epäonnistumisiaan sairauden tai saamansa vamman laadulla, jos syy ei ole välineissä. Vika kaivetaan harvemmin harjoituksen tai valmentautumisen laadusta tai sen puutteesta. Aikanaan Seppo Räty ei juuri huonoa keihäskaartaan selitellyt vammoillaan. Saksanmaalla oli iso kisa, jolloin hän totesi jotenkin tähän tyyliin, että Saksa on paska maa. Oliko miehellä silloin paha vamma kädessä, murtuma tai jotakin sinnepäin, mutta huono tulos ei olisi selittelemällä parantunut.

Olen alkanut epäillä omalla kohdallani luulotautia. On minulla lääkärin toteamia selviä sairauksia ja vammojakin, nilkat, polvet, olkaapäät jne ja lonkkanivelet ovat kuluneet loppuun, toinen viimemainituista on vaihdettu vuosia sitten ja toinen vinkuu viimeisiään. Fyysiset viat tuntee ja näkee kävellessä ja viimeistään lumitöissä, kunhan nyt saadaan lunta mitä siirrellä pihapoluilta sivuun. Alkutalven vähissä kolan työnnöissä olen ollut havaitsevinani kropassani jotain uutta, rintakehässä on tuntunut outoa juilaamista. Lehtien haravointi ei sujunut entiseen malliin syksyllä, lienee jokin lihas venähtänyt venettä rantaan repiessä tai perätuupparia käyntiin nykiessä? Metsästysreissulla putosin jo alkumatkassa kaverin kyydistä polkua tallatessamme. Teeripassista palatessa suon takaa autolle oli huilattava moneen kertaan, otti kovaa ”tappaisiin”. Sanonta on tuttu kavereilta kun ukon on aika haukkoa happea ja vaihtaa etenemisessä pienempää pykälää silmään, jopa istahtaa huilaamaan kannon nokkaan.

Olen pikkuhiljaa laskeskellut yhteen tuntemuksieni määriä ja laatuja silläkin uhalla, että luulotautiseksi luokiteltaisiin. Rohkenin soittaa kaverille, joka on sisätautilääkäri evp. Tuntee minut melko hyvin, jopa kuntoni, ollaan vuosittain tavattu useaan otteeseen, käyty soittotreeneissä, keikoilla ja uusiakin pojat kovasti suunnittelevat, minusta on jotenkin vaan puhti poissa. Herra tohtori kehotti, suorastaan käski menemään terveyskeskukseen. Sanoi vielä, kerro keskustelleesi asiasta tutun sisätautilääkärin kanssa saadakseni lähetteen rasituskokeeseen. Tarkoitti kai sitä kuntopyörän polkemista piuhasekamelskan keskellä kuin urheilijoita konsanaan valmennuskeskuksissa. Sanoi kokeella poissuljettavan sepelvaltimotaudin mahdollisuuden, näin hän taisi kyseistä vaivaa nimittää? No, otettiin siellä terkkarissa monta verikoetta sydänfilmeineen, mutta ei niissä sen kummempia kai todettu. Nitropurkki ja kolme muuta lääkettä apteekista mukaan lähti, kai siltä varalta että jos sittenkin rasituskokeessa tai ennen sitä jotakin ilmenisi. Saatteeksi kehotus olla riehumatta ja repimättä kunnes ”terveeksi” todetaan. Ota suihkaus nitroa kielelle jos alkaa kovemmin rinnasta puristamaan!

Syitä olla hakeutumatta ajoissa hoitoon on varmasti yhtä monta kuin hoidon tarpeessa olijoitakin. Rasitanko vielä eläkeläisenäkin, tuottamattomana yhteiskunnan osasena turhilla käynneillä resurssipulan kanssa painivaa terveydenhuoltoa? Jospa vaiva häviää ilman lääkitystä, kallistakin on turhien lääkkeiden syönti. Vienkö paikan järjestelmässä joltakin oikeasti hoitoa tarvitsevalta, omasta tarpeestani en ole varma? Pelkäänkö ehkä tutkimuksissa paljastuvan vakavampaa? Viimeisinpänä syynä lääkärissä käynnin väliin jättämiseen on se, että ei sieltä kuitenkaan mitään löydy, vaikka tämä olisi se toivottavin lopputulos. Vanhuus ei tule yksin, ainakaan ilman pikku kremppoja, lienee aika luopua sellaisesta johon voimat eivät yksinkertaisesti enää riitä. Luulotauti tappaa harvemmin tai edes invalidisoi, vai voikohan se?

Jätä kommentti

*