Meidät on havaittu ja löydetty!

Asun Naarajärvellä Pieksämäen kaupungissa. Täällä entisessä maalaiskunnassa, maalaiskunnan vanhassa kunnantalossa eli Kanttilassa sijaitsee jopa osa kaupunkimme hermokeskusta eli teknisen toimiston tiloja ja joitakin kai soskun juttuja. Koulukin meillä on, se joka viime kesänä remontoitiin ja nyt puretaan. Lapset siirretään väistötiloihin kunnes uusi, ehkä taas räystäätön ja katto-ikkunoita täynnä oleva arkkitehtooninen kuvatus saadaan jälleen rakennettua.

Oma rintamamiestaloni sijaitsee vanhassa Huuhassa, mikä oli paikkakuntamme entiseltä nimeltään. Meitä eläkeläisiä asuu näillä kulmilla melkoinen määrä, onneksi joku nuorempikin perhe on (eksynyt) muuttanut alueelle. Iso osa mökeistä on jo nyt tyhjänä/ myytävänä tai vapaa-ajan asuntoina. Silloin tällöin kantautuu heikkenevään kuulooni koirien haukunnan lisäksi jopa lastenkin ääniä!

Alueemme horiskotkin on viime aikoina huomattu ja löydetty! Olemme ilmeisesti otollinen ja helpostiko ympäripuhuttava väestönosa ikääntyvästä ja loppunsa edellä elävästä savolaisesta väestöstä? Päivätirsojen ajaksi on puhelin suljettava ja ovikello vaiennettava äänettömäksi, jotteivät kaiken sortin kaupustelijat ja palvelujen tarjoajat häiritsisi tarvitsemiani ruokaperräisiä. Tiedoksi heille: Älä kilkuta ovikelloani, koputa ulko-oveani, saati soita puhelimeeni puolenpäivän ja klo 15 välillä, ainakin minä vietän silloin ansaitsemaani siestaa!!!

Muun muassa seuraavia palveluja on lähiaikoina tarjottu useammin kuin kerran. Katon ja ulkopinnan korjausta/maalausta, savupiipun ja tulisijojen (ilmaisia) tarkastuksia/korjauksia, ikkunan ja oven uusijoita, putki- ja sähkörempan tekijöitä, lämpövuotojen tarkastajia, kivijalan (ilmaisia) tutkijoita salaojan kaivajineen, pihapuun kaatajia, lämmitysjärjestelmä-asiantuntijoita, kattotikas-kauppiaita, vesiränni-asennuksia, turvallisuusalan (melkein virallisia) asiantuntijoita, kaikkia en taatusti edes muista. Aina en ole ehtinyt kysyä, että todella ilmaiseksiko, ennen kuin kiinostukseni jo loppuu, vetäisen töykeästi unitorreissani oven kaupustelijan nenän edestä kiinni.

Puhelimen kautta k(a)uppaajat ovat vielä asia erikseen jalkaisin ja autoilla liikkuvien lisäksi. Edulliset ja nopeat 4G-liitymät wlan-boxeineen, tietokone, TV-HD-kaapeli-kytkijät, mistä en ymmärrä höykösen pöläystä, mitä minä näillä palveluilla tekisin. Lehtiä myös tuputtavat. Paljon muutakin ilmaisten alushousujen, luontaistuotteiden ja sukkien lisäksi. Kukaan ei ole tarjonnut vielä virveliä, sellainen teleskooppivavalla olisi tarpeen! Lopuksi, jos niin kauan jaksan heidän jorinointiaan kuunnella, kertovat että tilauksen voi katkaista veloituksetta, kirjallisena sitten kun haluaa (jos saa yhteyden kyseisen myyjän puhelinnumeroon jollakin tavalla, tai hänen osoitteensa).

Merkillistä on se, ettei yksikään paikkakunnan yrittäjä ole tehnyt tällä tavoin lähentymisyrityksiä! Edellä mainitut palvelut työllistäisivät oman seudun väkeä, jos paikkakuntamme yrittäjät tekisivät samanlaista kampanjointia näiden kaukaakin tulleiden, enemmän ja vähemmän kunniallisten, miksei laadukkaitakin palveluja tarjoavien tavoin. Tuskin meidän kylämme yrittäjät ovat niin ylityöllistettyjä, etteikö lisätyö kelpaisi? Välttämättä me ikääntyneet, ainakaan kaikki, emme osaa edes tiedostaa/ymmärtää korjaus- ja parannustarpeita asunnoissamme. Jos tuttu ja paikkakunnalla tunnettu yritys, miksei kaupunki välittäjänä, vaikkapa mahdollisine tukitoimineen ottaisi asiallisesti, tuputtamatta yhteyttä minuun, saattaisi kauppa syntyä helpostikin, miksei näin tehdä?

Olen perin juurin kyllästynyt lappu kaulassa kulkeviin, päiväsaikaan soitteleviin, ovikelloa rämpyttäviin palvelun tarjoajiin, jotka juuri nyt ja minulle tarjoavat erityisen edullisia ja laadukkaita palvelujaan. Minulle, kontrollin ja rahan puutteessa elävälle horiskolle.

Kuka valvoo “jostakin tulevien” yrittäjien työn laatua, saati hinnoittelua, ei kukaan?!

Kommentit

  • Eino J. (maallikkona)

    Hyvä veli,
    ilmeisesti kaunis pihapiiri ja kaunis hoidettu talo viestivät vauraudesta ja perheesi on potentiaalinen asiakas monella rintamalla.
    Saattaa tietysti olla, että Retuperällä olon maine on myös kiirinyt ja kaupustelijat odottavat vanhan taloyhteisön kurovan umpeen välimatkaa uusimpiin asuntomessukohteisiin. Esimerkillisyys voi olla houkutin markkinoida kaikkea muutakin. Mene ja tiedä.

    Onhan se markkinayhteiskunnassa ja yrittäjille houkutin sekin, että kävijöitä on muitakin kuin poliisi, verokarhu, tai muut viranomaiset ja kotiavustaja vanhemmiten – tai mitä ne humoristiset sanonnat eri paikkakunnilla ovatkaan.
    Kaiketi nykyisin voi tuon suoramarkkinoinnin kieltää jollakin nettisivustolla asioidessaan tai jotain? Mutta, hauskasti kerrottu kaikesta huolimatta!

  • plokkariukki

    Taloni on tässä yli 35 asumisvuoteni aikana remontoitu piipusta, katosta aina vesijohtoon ja viemäreihin saakka osin itse ja loput paikallisten yrittäjien toimesta, paikoin jopa kahteen kertaan. Löydän vielä toistaiseksi itse kylältämme urakoitsijan mikäli sellaista tarvitsen. Olen joskus vertaillut näiden ulkopuolelta tulleiden tarjoajien hintoja paikallisiin tarjouksiin ja tehtyihin töihin sekä laatuun, niissä on ollut hurjiakin eroja ja tähän mennessä kotikylän laadun ja hintojen eduksi. Pakko kyllä myöntää tällä hetkellä “omien yrittäjiemme” passivoituneen jostakin syystä tarjoamaan palveluksiaan tai sitten he tarjoavat niitä sellaisilla kanavilla ja medioissa, joilla eivät minua tavoita. Yksi mahdollisuus on sekin, että tietävät tässä keltaisessa, päältäpäin ihan siistissä v. -55 rakennetussa mökissä asuvan entisen, pihin yrittäjän ja suntion, nyt pieneläkeläisen, jolta ei irtoa hevin eurokaan, ainakaan turhanpäiväisyyksiin, kuten wlan-yhteyksiin eikä robottiruohonleikkureihin, uusiin ikkunoihinkaan, koska alkuperäiset ikkunat ovat vallan mainiot ja kunnon puusta aikanaan pokatkin tehty, vain sipaisu valkeata maalia tippalistoihin riittää!

Jätä kommentti

*