Mies metsään menevi

Tänä aamuna kirjoitelmaa naputellessani vaeltavat tai istuvat ukot ja nykyään jo akatkin kanalintujahdissa. On näitä ”jahtiakkoja” ollut ennenkin, tosin harvemmassa. Eilen lukemastani Metsästäjä-lehdestä luin hienon artikkelin meikäläistäkin iäkkäämmästä naisihmisestä eräpuuhissa. Menen metsään ja suon laitaan vielä minäkin vanhaa haulikonlouskuani ulkoiluttamaan, jahka ensi viikko koittaa. Nyt ei tarvitse varoa luvantarkastajia eikä poliisia, kun piipuissa saa ihan laillisesti olla lyijyhaulipaukkuja. Sillä ainoalla sorsastusreissullani oli vähän toinen asia, kun eräliikkeestä ei löytynyt minun tussariini sopivia lainlaatijan hyväksymillä hauleilla ladattuja kuteja. Olisin tehnyt karmean rikoksen, jos olisin joutunut eräällä mutapohjaisella korpilammella pamauttamaan sorsaa ei-sallituilla paukuilla, hyi minua, kun tuli sellainen mieleenikään!

Metsästys on saanut melkoisesti huomiota lähiaikoina eri medioissa. Karhujahdit ja vesilinnun pyynti ovat kiinnostaneet kovasti toimittajia ja hyvä niin. Jutuissa on mielestäni ollut ihan positiivinen suhtautuminen metsästykseen, ainakin pääosin. Jotenkin minua harmittaa se, että metsästysseurat ja yleensäkin erästäminen ukottuu pahan päiväisesti. Taitaa suurin osa nuorista seuroihin pyrkijöistä olla nykyisin tyttöjä ja naisia, olenko oikeassa, akkavaarako häämöttää? Ei minulla naisväkeä vastaan mitään erähommissa ole, kunhan vaan eivät vie vanhaa eräkulttuuriamme kovin naismaiseen suuntaan. Mitäkö tällä tarkoitan?

Pukeutumisesta tulee se suurin ja tärkein juttu metsässä. Alkaa olla tosiasia jo muutenkin, hienot vehkeet, rensselit ja kaiken maailman tekniikka mukana. Haulikonko pitää olla kohta pinkki väriltään. Miehen on tuoksuttava tulillakin jollekin muulle, kuin mille tähän asti  muutaman päivän eräreissun jälkeen on tuoksuttu tai haistu kotiin ilmestyttyämme.

Onko niin, että äijät (nuoret miehet jos heitä erällä on) jatkossa jahtaavat saloilla ja suonlaidoissa enempi jahtiämmiä kuin riistaa konsanaan? Meillä vanhoilla ukonkuhveloilla taitaa olla teeripassissa istuskellessa tai hirvijahdissakin tarkoituksena enempi eväiden mussuttaminen ja repun ulkoiluttaminen, kuin kauniimman sukupuolen vilkuilu.

Osuu se joskus huru-ukoltakin!

Osuu se joskus huru-ukoltakin!

Karhuja ja hirviä lukuunottamatta on kohta vaikea muuta riistaa enää erällä kohdatakaan. Maltti pitää olla asetta käytettäessä ja paistitarpeita salolta etsiessä. Itse metsästyksen sijaan alkavat tulla ajankohtaisiksi toiset asiat ympättynä erästämiseen. Puolukkaa minä ainakin keräilen ja kuvia napsin muistikortille milloin minkinlaisista kohteista. Karhunpaskoista kanttarelliryppäisiin ja kaikkea siltä väliltä, jopa joskus saaliskuvakin saaliiksi tarttuu.

Menemmepä metsään minkä syyn takia hyvänsä, siellä sielu lepää ja vajuneet akut ihmiskehossa latautuvat. Kun tapaamme tulilla tai poluilla kanssakulkijan, miehen tai naisen, ollaan yhdessä hyvillämme, että meillä on vielä mahdollisuus päästä luontoon ja saada sieltä virkistyksen lisäksi joskus jotakin suuhunpantavaakin.

Kommentit

  • Jari Holopainen

    Kyllähän se maailma muuttuu ja sen myötä joskus sukupuolten rooliodotukset ja rajatkin. Kuka muistaa taannoisia olympialaisia – ainoa mitali taisi tulla naisten nyrkkeilystä. Sitä minä en tiedä, miksi metsästys on aikain saatossa muodostunut enemmän miesten lajiksi. Liekö tuliaseiden kehityksellä ollut jokin merkitys kehitykseen? Sitäkään en toisaalta ihmettelisi, jos metsästys on joskus ollut yhteinenkin harrastus tai pikemminkin elinkeino.

  • Ari Niemeläinen

    Näin Jari on. Alkaa itsestä tuntumaan, että on syntynyt väärille vuosikymmenille, jos ei -sadoille. En osaa sopeutua nykymenoon, jossa kaikki roolit ja tekemiset ovat sikin sokin minun näkökulmastani. Että naiset nyrkkeilee, tupakoi ja vielä kiroileekin! Voi v…u!

Kommentointi on suljettu.