Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee

Jatkan tässä edellisen postaukseni marinaa, vaikka olen perinpohjin kyllästynyt omaan ja toisten jatkuvaan itkuun siitä, kuinka huonosti asiat ovat. Mikä peeveli minuakin jatkuvasti rassaa? Entä sinä? Oletko sinä näitä ikuisia marisijoita? Tuntuuko siltä että mikään ei riitä ja koskaan ei ole tarpeeksi? Kateuden perisynti nostaa päätään lähes joka paikassa, niin köyhän kuin rikkaan elossa ja olossa. Isopalkkaisimmat tienaavat vuodessa enemmän kuin meikäläinen on ikänään hankkinut, ovatko tyytyväisiä, paskan marjat?

Minä, minä ja kerran vielä minä. Olenko ja oletko sinä maailman napa jonka ympärillä maailma pyörii, jos isolla rahalla ja mammonalla voisi asioita ratkoa olisiko hyvä, tuskin?

Niilon Pappis

Onko Teslalla ajeleva toimitusjohtaja onnellisempi kuin vanhalla Pappa Tunturilla kunnan viimeiseen kyläkauppaan karvahattu korvilla kurvaava peräkylän Niilo? Hän poistuu Tarmo-kaupan pihasta keskikaljakori takapaksilla suunnaten kotitorpalleen sinisen savun saattelemana. Palattuaan kylmään mökkiinsä hän kärventää tuvassa HK:n sinisen lenkin rispaantuneella teflonpaistinpannullaan ja paistaa voissa edelliseltä päivältä jääneet keitetyt perunat ja ison sipulin viipaloituna. Turauttaa annoksensa päälle keon tarjousketsuppia ja pätkän Turun sinappia. Astelee ruokaperräisten jälkeen halkopinolle ja saa pilkkoessaan sydänkohtauksen, suorilta jaloilta, jos ei tänään niin ehkä ensi talvena. Jos ja kun selviää halkosavotastaan hengissä, seuraavan lumisateen jälkeen on mahdollisuus päästä vaivoistaan ottamalla lumilapio tai kola käteen ja riehua lumet pihapolulta, jotta mopolla pääsisi taas seuraavan kerran kylille kauppareissulle ja nurkkabaariin ottamaan pari keppanaa, ellei sitä ennen nyyskähdä viimeuneen lumipenkalle kolansa viereen.

Kuinka monta äkkirikastunutta ja vielä onnellista lotto- tai muuta miljonääriä tunnet? Aikoinaan tunsin kaksi Veikkauksen voitoilla äkkivaurastunutta, kummallekaan ei onni kauaa hymyillyt. Mikä laulaen tuli se viheltäen meni ja toiselta henki. Luoja varjele minua äkkirikastumiselta. Sanottakoon, en pelaa rahapelejä, perintöjäkään ei ole tiedossa, joten rikastumisen pelon suhteen elän rauhassa.

Sairaus ja vaivat iskevät varakkaaseen lähes yhtä tasapuolisesti kuin köyhään. Rahalla voi kyllä etsiä parhaat lääkärit, laboratoriot ja tutkimukset, terapeuteista puhumattakaan, eikä tarvitse odottaa aikajonossa viikkoja, kuukausia tai jopa vuosia. Rikkaalla on samoja toki harmeja tietyissä asioissa kuin köyhälläkin, jos ei muuta, niin puhelimitse avustuksia ja rahaa kerjäävät tai ovelta ovelle palvelujaan kaupittelevat, innokkaat yrittäjät. Korot ovat nollassa ja hirmuinen verotus, nykyään taitavat tulla verokarhu ja roskalehdistö veropakolaisen perään jo Porugaliin ja Neitsytsaarillekin, edes rikas ei saa olla missään rauhassa. Pääomat eivät kasva toivotulla tavalla korkoa eivätkä tuota tarpeeksi tulosta. Ei ole helppoa olla rikaskaan.

Mistä onni löytyy, jos ei paksusta rahapussista eikä suuresta osakesalkusta. Löytyykö onni työstä, perheestä, hyvistä ihmisuhteista, harrastuskista vai sittenkin terveydestä? Moni narisija lienee kuitenkin ihan perusterve, työssä ja harrastuksissa käyvä perheellinen tai tapasinkku ihminen. Totta kai jokaiselle tulee vaivoja ja sairauksia viimeistään pitkän iän myötä, mutta eikö lopulta ole niin, että juuri pitkän iän eläneet ovat sitä kaikkein tyytyväisintä porukkaa keskuudessame? Jopa sairaaloissa ja palvelutaloissa, niissä paljon parjatuissa viimeisissä sijoituspaikoissa elää iso joukko ihan tyytyväisiä ihmisiä. Siellä täyttyvät perustarpeet, turha vaatiminen ja haikailu aina vaan paremman perään on jäänyt taakse. Olisi se mukava jos joku sukulainen tai tuttava kävisi tervehtimässä, mutta dementia taitaa lopulta armahtaa tästäkin toiveesta. Tai mistäpä minä sen tiedän, kun en saa vastausta edes väkisin vääntämään hymyyni sängyn pohjalla makaavalta omaiselta.

Jätä kommentti

*