Millaiset kesärenkaat, siinäpä pulma?

Parin viikon sisällä ajelelen rengaskauppaan ja asennutan pikkuiseen, 14 vuotta vanhaan tila-autooni alle uudet kesärenkaat. Millaiset, siinä kysymys? Yhtään liikaa rahaa eläke-ukolla ei ole tuhlattavaksi, hinta ja laatu pitää silti saada kohdalleen. Edellisessä katsastuksessa totesi pohjaan koputtelija, että älä sitten seuraavalla kerralla tuo enää näillä renkailla. Tuulilasista hän totesi sen olevan hieman naarmuinen. Syytäkö vaihtaa renkaat ja lasi vai katsastuspaikka, niitä on eto kylällä tarjolla peräti kolme kappaletta?

Entisten kesäkumien pitämä meteli on sitä luokkaa, että hiljaisemmat pitäisi löytää, jottei kuulosuojaimia tarvitsisi ajellessa käyttää, talvirenkaat ovat paljon hiljaisemmat. Onko renkaan merkki, materiaalin koveneminen, ikääntyminen ja kuluminen, vaikka pintaa onkin reilusti lain vaatimat millit syynä metelöintiin, varsinkin kuluneella asfaltilla, kuka tietää?

Kilometrejä kesäkumeilla kertyy viiden tuhannen kieppeillä ja saman verran ajellaan talvikumeillakin. Onko näin, että turha satsata isoja summia vähistä varoistaan renkaisiin,  ajonopeudet pysyvät mökkivälillä alle satasessa ja kuormaa mummon lisäksi vain eväskassit. Syksyllä mukaan pakataan reppu, haulinheittokone, toivottavasti ensi syksynä hirven tappuun käypäinen välinekin, loppuajo on kaupungilla pyörittämistä.

Rengastestejä lukaisin, enemmän menin sekaisin. Tuttua, entistä rengaskauppiasta jututin; osta halvimmat niillä pärjäät. Menen rengaspuotiin, yrittävät myydä kalleimmat. Hinta halvimman ja kalleimman sarjan välillä on kaksin-, lähes kolminkertainen, miten lienee hinta/laatusuhde näillä kilometreillä ja nopeuksilla? Jos ostan kalliit kumit ja vielä uuden tuulilasin, auton hinta käytännössä tuplaantuu.

Mopossani ovat ainakin 30 vuotta vanhat Hakkapeliitat alla ja pintaa vaikka kuinka, niiltä osin kesän kruisailut ovat kunnossa kuten itse pelikin. Hontassa, museoikäisessä moottoripyörässäni on viime kesänä uusittu takakumi ja etusen uusiminen varmaan ensikesänä, jos Luoja antaa kuntoa vielä moottoripyöräilyyn. Kumma, yhden motskan renkaan hinnalla saa koko sarjan auton edullisempia kesärenkaita. Pidetään kumit pelistä riippumatta alaspäin!

 

Kommentit

  • Heikki

    Monet miettinevät samanlaisia rengasasioita päissänsä. Minun mutu-tutkimukseni mukaan rengasäänet ovat sitä voimakkaampia mitä pienempi auto. Kulkupelin arvoa taas voi nostaa merkittävästi myös tankkaamalla tankin täyteen.

    Muuten olen kesärenkaiden käytöstä sitä mieltä että esim. pohjoisessa suomessa niistä voisi luopua, turhaa edestakaisin veivaamista muutaman viikon tähden.

  • Ari Niemeläinen

    Heikin kanssa samoilla linjoilla jopa selvin päin. Tähän viimeiseen siirtyessäni vanha Corollani meni taatusti tappiolla, kun sen mukana oli melko hyvät talvirenkaat vanteineen ja puoli tankillista bensaa. Voi sitä sössiä siis olematta päissäänkään.

Kommentointi on suljettu.