Minne kiire, hiihtämäänkö?

Lienee aika kirjoittaa viimeisen kerran toistaiseksi näitä minun jorinoitani tälle forumille. Kiitokset teille jotka olette jaksaneet lukea juttujani. Jatkan Savo-blogien lukemista, onhan monesta kirjoittajasta tullut vuosien mittaan lähes kuin perheenjäseniä. Mainitsen vaikka Veikon, jonka kanssa koen jo ikäni puolestakin lukkarinrakkautta kuin myös lapsuusajan muistoja jakaessamme teksteissämme. Poliitikkojen tekstit ovat jääneet vähemmälle, ainainen toisten arvosteleminen tympäisee.

Nyt siirryn jatkamaan ariukki-nimellä harrastamaani kirjoittelua alun perin kotikyläläisilleni haapakoskelaisille ja sen henkisille ihmisille tarkoitetuilla teksteillä. Huomaan toistelevani samoja aiheita sekä täällä että ariukki-blogissa, joten jos sinua kiinnostaa, käy siellä vilkaisemassa jorinoitani.

Vielä yhdestä asiasta haluaisin huastella lopuksi. Ajattelin keksiä jotakin positiivista sanomista, mutta iski sattuneesta syystä ärripurri päälle ja pitää vähän taas marista. Pieksämäelläkin oli ja on hätäisiä autoilijoita. Heitä eivät nopeusrajoitukset kuin muutkaan liikennesäännät kosketa. Mopoautot ja mönkkärit kuuluvat osittain tähän samaan välinpitämättömien joukkoon. Täällä Nokialla vasta vastuutonta sakkia onkin. Valoja vilkutellen ja puskurissa kiinni ajetaan jos ajelet maltillisesti ja nopeusrajoitusten mukaan. Sekös ottaa aivoon rauhallisempaa miestä. Sakkojen saannin pelkokaan ei tunnu vähentävän näiden äveriäiden hurjaa menoa. Harvinaista toki on poliiseihin törmääminen normaalissa liikenteessä ja tutkat taitavat olla pelkästään noissa peltilaatikoissa, niitä sentään hieman varotaan, jarruvalot vilkkuvat aina juuri tolpalle tultaessa.

Nyt kun lumipenkat ovat auton korkuisia teiden varsilla, varsinkin taajamissa, olisi syytä varoa ainakin noita pienimpiä kulkijoita, ne kun eivät välttämättä muista jalankulkuvalojakaan vilkaista. Pipo vilahtaa penkan takaa äkkiä eteen. Myöhäistä on kuskin katua kun kolahtaa, vaikka kuinka vihreille tai viimeisille keltaisille lataa kuutta – seitsemääkymppiä.

Vaikka autoissa ovat nykyään luistonestot, ABS:t, navigaattorit, kaikensortin varoittimet, hälyttimet ja turvalaitteet, eivät ne pelasta ja estä onnettomuuksia jos kuskin päässä ei ole minkäänsortin tolkkua, rajoitinta eikä kiireenpoistojärjestelmää. Sovitaanko, että hiukan hölläätään kaasua ja ajellaan yhdessä kaikessa rauhassa. Minä ja me muut papparaiset jos alamme hurjastelemaan, ei siitä hyvää seuraa. Rauhaisaa keväänodotusta sinulle ja kiireettömiä kilometrejä, ajoitpa vanhaa Ladaa tai vaikka sitten Teslaa.

Kun oikein kaivan, löydän positiivistakin sanomista. Kiitokset tulevat lumesta, jota täällä Nokiallakin riittää vaikka lähtisi hiihtämään, jospa huomenna? Latu menee viidenkymmenen metrin päässä portaista. Tänään aamupäivällä kirjastoreissulta palatessamme metsäkauris paineli tien yli muutaman kymmenen metrin päästä etupuskurista ja parinsataa metriä kodistamme. Sekin on kaunis eläin elävänä, mutta kovin pahaan aikaan liikenteen seassa seikkaili hän ja ei tuntunut liikennevaloista ja suojateistäkään juuri piittaavan.

t. ariukki, soon moro!

Kommentit

  • Veikko Kastinen

    Kiireestä on tullut luonnollinen ilmiö. Juice lauloi kuolleesta miehestä jolla oli ollut niin kiire ettei se joutanut elämään.

    Kiitos Ari kirjoituksistasi ja kommenteistasi ne aina herättivät uusia ajatuksia.

    Nyt on vähän orpo olo.

    Minulle tämä kirjoitteleminen on ollut itsehoitoterapiaa, aivorukkani ja raukkani ”kuntouttamista”.
    Jos ne samalla ovat olleet iloksi tai suruksi, hyödyksi jollekin muullekin ihmiselle, se on hyvä.

    Miten olis Ari jos vähän huilailet ja sitten palaat meidän kirjoittelijoiden joukkoon.

  • plokkariukki

    Käy Veikko vilkaisemassa ariukki-plogia, siellä sama höpinä jatkuu joskin ehkä hieman eri muodossa. Voihan olla että palaan kuten aikanaan ariukkinakin kun pidin siellä taukoa. Joskus vaan tuntuvat aiheet ja ideat loppuvan. Tosiaan, terapiaksi tätä voinee hyvillä mielin itselleen kyllä sanoa, mitä mieltä muut sitten ovat?

Jätä kommentti

*