Minun maani, minun lauluni

Itsenäisyyspäivä ja sen vietto on tältä vuodelta ohi. Olen syntynyt heti suurten ikäluokkien vanavedessä Helsingin olympiavuonna. Sota oli vanhempieni ja isovanhempieni yleinen puheenaihe, olihan äitinikin Karjalan evakko ja vanhempi veljeni jäi sotaorvoksi ennen syntymäänsä, sota kohteli sukuamme muutenkin rajusti. Meitä lapsia suojeltiin kuitenkin pahimmilta jutuilta sodan kauhuista.

Syy tämän aiheen käsittelyyn syntyi viime tiistaina sankarihaudoilla lippu- ja seppeleseremonioiden aikana ollessamme siellä laulamassa itsenäisyyspäivänä Nokian mieskuoron kanssa. Kuorokaverini totesi minulle: ”Kato vaan, ei mene kauaa kun näitä juhlia ei enää vietetä lainkaan, kovin on porukka täällä vähissä”.

Mitä itsenäisyys ja itsenäisyyspäivä merkitsevät sinulle? Vapautta ajatella ja sanoa oma mielipiteesi asiasta kuin asiasta? Linnanjuhlia telkkarista upeine daamien pukuineen? Sotilasparaatia marssivin sotilain, sotakaluston esittelyä panssarivaunuineen ja lentokoneineen? Ehkä käyntiä sankarihaudoilla jonkun sodassa kaatuneen sukulaisen muistoa kunnioittaen? Kilisevin mitalein ja ansiomerkein koristeltujen veteraanien ja ansioituneiden valtakunnan vaikuttajien kavalkadien seuraamista yltäkylläisissä ja koristelluissa juhlasaleissa? Olet saanut ehkä ylennyksen reservissä tai jonkin ansiomerkin. Tätäkö itsenäisyyspäivä on sinulle? Sytytätkö kaksi sinivalkoista kynttilää ikkunalle illan hämärryttyä vai onko 6.12. vain yksi ylimääräinen vapaapäivä koulusta ja töistä joulunalusshoppailuun?

Minulle itsenäisyyspäivä on tullut aikuisiässä aina vain tärkeämmäksi. Haluan muistaa ja arvostaa sitä työtä minkä sodassa palvelleet sekä sotakentillä että kotirintamalla toimineet ovat maamme eteen tehneet. Moni antoi henkensä tai haavoittui isänmaata puolustaessaan. Lapsuusajan itsenäisyyspäivän vietosta en muista kuin Suomen liput kotikylälläni Haapakoskella tehtaan konttorin ja koulun pihalla. Nyt itsenäisyyspäivä on ehkä tärkein yleinen juhlapäivistä vuodessa.

Ikimuistoisin itsenäisyyspäiväni lienee Unifil-rauhanturvatehtävissä Libanonissa 80-luvulla. Mitaliparaati HQ 9-1:n platalla ja juhla pataljoonan ruokalassa jäivät lähtemättömästi mieleen. Suomenlipun värein ja muotoon leivottu täytekakku ei häviä muistoista. Herkkuja popsiessakin takaraivossa oli kuitenkin jännitys, mitähän ne tänä yönä tuolla arolla keksivät, kun tietävät meidän juhlivan Suomen itsenäisyyttä.

Libanonin kansan keskuudessa itsenäisyys oli kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys. Aika usein meidän suomalaisten juhlien aikana jotakin härdelliä ympärillä tapahtui. Valmius pidettiin yllä kuitenkin koko juhlinnan ajankin. Karjalan rintamalla sota-aikana oli varmasti sama jännitys juhlittaessa vasta reilua kahden vuosikymmenen ikäistä itsenäisyyttämme. Nyt itsenäisyytensä puolesta taistelee Ukraina, valitettavasti samaa vihollista vastaan kuin isämme ja isoisämme aikanaan.

Työssäni viimeiset 25 vuotta suntiona olin jonkinmoinen seremoniamestari järjestelemässä itsenäisyyspäivän lippujuhlallisuuksia ja seppeleenlaskuja kirkossa ja sankarihaudoilla. Mukana juhlassa oli myös aina Pieksämäen mieslaulajat. Toivoin pääseväni joskus laulamaan Suomen laulua ja Finlandiaa tuohon miesjoukkoon eläkkeelle päästyäni. Kahdesti ehdin entisessä kotikaupungissani näin tekemään, oman kirkkoni salissa ensin Suomalainen rukous ja hautausmaalla Finlandia ja nyt kahtena viimeisenä itsenäisyyspäivänä täällä Nokialla Nokian mieskuorossa. Jotakin juhlallista siinä joka kerta on. ..oi nouse, Suomi, näytit maailmalle, sa että karkoitit orjuuden ja ettet taipunut sa sorron alle, on aamus alkanut, synnyinmaa. Näihin sanoihin päättyy Finlandia. Tätä minulle merkitsee itsenäisyys ja toivottavasti tätä tuttua laulua lauletaan Suomessa vielä vuosikymmeniä minun jälkeenikin. t. ariukki