Mitä jos… mitä sitten päälleni pukisin?

Olen työskennellyt erilaisissa avustus- ja hyväntekeväisyystehtävissä lähes koko ikäni. Urani näissä humanitäärihommissa alkoi heti, kun ymmärsin olevani niin rikas, ettei minun tarvitse tehdä oikeita töitä päivääkään. Saan kyllikseni syödä leipää ja juoda piimää tekemättä muuta kuin hyvää toisille! Vielä tämän kaiken teen veteraanien puolustaman ja pelastaman, rauhallisen ja turvallisen kotimaani Suomen nimissä.

Päätin lähteä auttamaan niitä, jotka todella apua tarvitsevat. Toimin innolla ulkomailla pakolaisleireillä ja kotimaassa hätämajoituskeskuksissa. Onhan sotaa pakoon lähteneitä maailma pullollaan, ollut aina ja tulee olemaan. Heitä, joita elämä on kaltoin kohdellut olen tavannut tuhansia. Antoisa käteni on tuonut apua niin telkkarissa näytetyille suurisilmäisille, nälkää näkeville lapsille, kuin häntä koipien välissä kotimaansa jättäneille nuorille riuskoille miehillekin. Nämähän odottavat valkoisen miehen ensin pelastavan heidät uppoavasta kumiveneestään ja sitten hinaavan rantaan ja tuovan ilmaisen ruokalautasen valmiiksi eteen ja lyövän vielä paksun rahatukonkin käteen ja sanovan, ota poika tuosta ja elä leveästi, minulla on mitä jakaa. Minun isäni teki kovasti bisnestä ja ryösti nämä rahat ehkä sinulta ja sinun kotimaaltasi, minä annan sen nyt ilomielin sinulle takaisin ja korkojen kanssa.

Kaikesta tästä toisten eteen tekemästäni hyvästä työstä ilahtuneena ja sen huomionosoituksella haluten palkita, on oman maani hyvä ja ihana presidenttipari kutsunut minut vaimoineni linnaan juhlimaan itsenäisyyspäiväämme. Hän on apureineen antanut minulle vielä komean kunniamerkinkin, jonka voin ripustaa rintapieleen astellessani punaista mattoa pitkin tervehtimään herra ja prouva presidenttiparia.

Tästä kutsusta alkoikin sitten se varsinainen touhu ja pähkääminen. Mitä päällemme juhlaan pukisimme, jotta erottuisimme joukosta ja varmasti muotilehdet ja media kaikkineen huomaisi ja huomioisi meidät? Vaimon juttuhan oli itseasiassa aika helppo homma, hän soitti tutulle muotisuunnittelijalle ja antoi vapaat kädet tehdä kakku mieleisekseen. Mitat ja rouvan mielivärit hänellä olivat vanhassa muistissa, sovitus olisi sitten edellisellä viikolla ennen h-hetkeä. Toki saatteeksi tilaukselle oli, että laahus, sen piti olla tarpeeksi pitkä.

Oma pukeutumiseni olikin jo hieman hankalampi juttu. Iänikuinen frakkipönötys ei oikein sovi imagolleni. Vaikka sen teettäisin poronnahkasta ja valjain, tuntuisi siinä olo vieraalta. Pantterikuosinen klubitakki mustien farkkujen kanssa ei oikein sopisi illan tunnelmaan. Kansallispukukaan ei iske, kun siihen itsestään selvyytenä kuuluvan helapääpuukon portsari ulko-ovella viimeistään ottaisi talteen. No mitä hiivattia sitten ylle?

Astelen kauniin ja taatusti huomiota herättävän puolisoni rinnalla punaista mattoa pitkin kohti hymyilevää presidenttiä. Koetan väistellä vaimon mekon laahusta, jotteivät jatsareitteni kärjet vahingossa tallaisi paljetein koristellulle sifonkihelmalle. Henkselipussihousuni ovat viimosen piälle silitetyt ja flanellipaidan kauluksen napit on ylintä myöten pistetty kiinni. Sarkainen, punaruudullinen jätkän takki on vasta pestynä erittäin asiallinen ja rintapielessä roikkuu saamani arvomerkki ruusukkeineen. Lapin reissulta ostettu kullankaivajan huopahattu on sopivasti vinossa ja osittain silmillä peittääkseen norona valuvat hikivanat poskipäilläni.

Onko tämä totta, me yhdessä täällä linnassa ja huomenna varmasti jokaisen iltapäivälehden lööpissä ja ensi viikon muotilehtien kansikuvissa?

Ojentaessani tärisevää kättäni kohti presidenttiä, rinnallani kulkevan vaimon helmoista kuuluu pahaenteinen rasahdus. Perässämme asteleva hermostunut entinen mäkihyppääjä tallaa lakerikengällään vaimon laahuksen päälle.

Takaani kuuluu komentava ääni…

Alahan ukko joutua päiväkahville siitä makkoomasta! Mittee unta lienet katellu, kun piäkii näkkyy olevan litimärkänä. Uunikii on vielä lämmittämätä ja joutua pitäs ies jottaen tännäe päevänä tekemmään. Köyhän on yritettävä, ei se leipäkään suuhun itestään tule!

 

 

Kommentit

  • Jari Holopainen

    Kiitos mainiosta tarinasta. Se piristi kummasti päivää. Suomessa myönnetään ritarikunnan ansiomerkkejä. Toivotaan, että suat sellaisen jos et ole jo saanut! Siitä taas tuli mieleen Linnan juhlat. En ole nähnyt kenenkään vielä pukeutuneena haarniskaan. Kuumahan se asu voisi olla, mutta tanssiaisissa ei haittaisi jos joku astuisi varpaille.

  • Ari Niemeläinen

    Kiitokset Jari kommentista! Vielä minä nuo itsenäisyyspäivän vastaanotot ymmärrän ja tietyt ansiomerkitkin oikeista ansioista. Siksi ne ovakin onnistuneesti minut kiertäneet. Kaverpiiriinkään ei satu yhtään ritaria saati rotaria kuulumaan. Muutaman suurimman herran toki mainitakseni, tunnen kaksi korpraalia ja yhden kersantin. Kaikenmualiman velekkeet, mitkä piällesä pakkoovat, etennii naesväki, männöö yl ymmärryksen. Voesinhan minnäe, sitten jos joskus linnaan piäsisin, kirjottoo tyhjään piähän punasella tussilla, että TYÖMIES evp.

    • Veikko Kastinen

      Tuo itsenäisyyspäivä on pahuksen huonona aikana säätä ajatellen. Keskikesällä tai juhannuksen aikaan saataisiin varmasti paljon iloisemmat juhlat ja suuremmalla joukolla. Kaikenkansan tilaisuuksia.

Jätä kommentti

*