Ensimmäisessä postauksessani lupasin kertoa jotakin minulle niin tuikitärkeistä harrasteistani. Omistan vanhan moottoripyörän Honda VT-500 C:n. Se kuljettaa minut aika-ajoin mukaviin seikkailuihin, muistojeni nuoruuteen ja vapauden tunteeseen, antaa ukille vauhdin hurman!

Moottoripyöräilykö kallista? Ehkä käsityksesi on lähtenyt kuultuasi jonkin ylitehokkaan nyky muoviluodin omistajan tarinoita oman harrasteensa hinnoista.

Vähintäin yhtä rakas harrasteeni on perhokalastus. Monet luulevat tätäkin kalastusmuotoa hienosteluksi ja tyyriiksi. Väärässä ovat siinäkin.

Molemmilla harrastuksillani pyrin samaan tavoitteeseen, päästä arjen murheista irti sata prosenttisen varmasti, helposti, nopeasti ja uskallan sanoa, kohtuullisella hinnalla! Päässä pitää tapahtua muutos löytääkseen haluamansa tunnelman. Kypärällä ja huopahatulla on minulle tärkeä rooli tähän tunnetilaan pääsemiseksi!

Lienen epäilijöille selityksen velkaa kyseisten harrastusten edullisuudesta verrattuna todella lompsan paksuutta vaativiin päänselvitys/sekoituskonsteihin. Ensinnäkin kulkimeni hinta lienee tällä hetkellä alta tonnin ja mm. liikennevakuutukseni kustannuksetkin koko vuoden ajalta 87 euroo, tosin kaikin mahdollisin bonuksin. Museokilvet ja -vakuutus jotka olisivat mahdolliset pyörääni, olisivat vain kolmenkympin luokkaa/ vuosi hinnaltaan, mutta ne rajoittaisivat hieman ajon määrää.

Perhokalastusvälineeni päivän markkinoilta kaikkine sidontavälineineen ja vapoineen irtoaa parilla satasella, mutta merkkikään ei ole Hardy. Kaikkea näihin harrastuksiin liityvää saa hankittua käytettynä ja muunmuassa kirpputoreilta ja ko. meininkeihin kyllästyneiltä, elämänsä toivon menettäneiltä mies- tai naispoloilta.

Mistä kaikki alkaa? Kaikkea ei ole pakko hankkia kerralla, hiljaa hyvä tulee! Paljonko sinä pistät vuoden aikana esimerkiksi tupakkaan, alkomahoolipitoisiin juomiin tai mahdollisesti mielenterveyslääkkeisiin, olisiko minun harrasteistani vaihtoehtoehdoksi edes jollekin noista?

Ennenkuin omistin minkäänlaista moottoripyörää ja perhokalastusvälinettä, kirjoitin toistakymmentä vuotta sitten, elämäni siihenastista suurimman kriisin aikoihin, erääseen lehteen toiveeni, unelmani, joka kuului jokseenkin näin.

Haluaisin vielä joskus ajaa omalla moottoripyörällä Lappiin perhokalaan. Pysäköisin pyöräni puroplirun rannalle, pystyttäisin teltan pehmeään jäkälikköön, kasaisin perhovavan ja sitoisin tapsin päähän perhon, joka on nimeltään Nalle Puh. Hiipisin pienen kosken niskalle, pyydystäisin harrin tai kaksi ja keittäisin yönkähmyssä saaliistani rantakalan.

Kuulostaako liian helpolta? Kaikki on toteutunut juuri toivomallani tavalla. Oletko sinä koskaan unelmoinut ja toiminut unelmiesi täyttymiseksi?