Mopokerhon presidentti

Tässä iässä vastuut alkavat

Onnellisin kansa? Ennen kouluikää piti pikkuveljeä vahtia, ettei se putoa jokeen eikä kävele Kantasen linja-auton alle asemaraitilla. Sieltä ne vastuut alkoivat mieltä painaa. Kotikylällä ei juuri liikennettä silloin 50-luvulla ollut, jos ei oteta lukuun mustalaisia ja hevosia. Hevosia oli valkolaisillakin, kulkivat tehtaan ja rautatieaseman väliä. Ensimmäinen traktori tuli kai 60-luvun alussa. Mustalaisia pelättiin. Jos ette ole kiltisti mustalaiset vie. Majailivat usein meidän talon kohdalla tien toisella puolella vilteistä ja pajun vitaksista tehdyissä teltoissa. Ketään eivät koskaan vieneet, paitsi serkkujen Hupi-koiran, sekin haettiin takaisin. Oltiin kai kilttejä lapsia, kenen ansiosta?

Kansakoulussa sapetti kun olisi pitänyt lukea läksyjä, mutta sarjakuvalehdet ja kirjaston kirjat kiinnostivat enemmän, jäin laiskan läksylle aika usein. Isäukko pakotti vanhaa kotimökkiä korjaamaan joka kesä. Oppikouluun jouduin, en olisi halunnut, piti lukea läksyjä, vaan en ehtinyt ja viitsinyt, oli muuta mielenkiintoista tekemistä. Amiskassa RTV-puolella lentopallon, soittamisen ja laulamisen lisäksi olisi pitänyt lukea, en viisastunut sielläkään.

Tyttöystävä löysi ja pelasti minut ennen armeijaan menoa ja mentiin intin jälkeen naimisiin. Saatiin lapsia, oli jonkin verran sellaista aikaa, ettei hirveästi harmittanut, vaikka työtä oli kädet täynnä. Töissä oli välillä ihan kivaa, varsinkin kun palkka nousi. Asuttiin monella paikkakunnalla itäisessä Suomessa, aina kun alkoi isommin harmittaa, vaihdettiin maisemaa.

Alkoi omakotitalon remontti noin 35 vuotta sitten, tuli ostettua vanha. Remonttia riitti vuosiksi, itse tein kun osasin ja ahkeraksi sanoivat. Ei ollut vapaa-ajan ongelmia!

Lapset läksivät kotoa, pärjäävät hyvin omillaan, omenat putoavat joskus kauas puusta.

Työ ei ole maistunut milloinkaan pieniä pätkiä lukuunottamatta. Työtä olen syyttänyt aina elämäni ongelmista. Nyt eläkkeellä työ ei ole syypää harmitukseen, mikä sitten? Kyllä syitä aina löytyy. Eikö ole tolokun tekemistä?

Minulla on mieskuoro ja meidän bändi! Molemmissa ”vanhoja, samanlaisia, mukavia” miehiä, harkoissa, karonkassa ja saunailloissa puretaan harmitusta. Keikoilla ja konserteissa lauletaan ja soitetaan yhdessä, viihdytetään itseämme ja toisiamme. On hienoa olla mies joka tekee joskus mitä haluaa. Höpöttävät andropausseista ja miesten vaihdevuosista – soopaa. Välillä pitääkin harmittaa, jotta sitten voi pitää lystiä. Etsikää miehet kaltaistanne seuraa ja pistäkää välillä ranttaliksi, kunhan ei liian, ja usein. Jos et ole musiikkimies, osta sitten vaikka mopo ja perusta mopokerho ja nimitä itsesi kerhon presidentiksi.

Kommentit

  • Eino J. (maallikkona)

    Taas jouduttiin retuperälle – mukavasti pohdittu tarina.

    Löysin jostakin sanonnan ja merkitsin muistiin aforismina, päivän mietelauseena:
    Sopeutumattomat vastaavat edistyksestä tieteessä ja politiikassa.
    Jutustelustasi saattaa päätellä, että tyytymättömyys on johdattanut Sinutkin poluillasi eteenpäin; hyvin on käynyt ja tekemistä ollut. Ja terveiset rouvallesi

  • plokkariukki

    Kiitos Eino kommentistasi! Arvaapa onko vaimolla välillä kestämistä, mutta sehän kuuluu elämään. Onneksi nuo muutot loppuivat jo silloin noin 35 vuotta sitten, loppuajasta vaihdettiin vain työpaikkoja.

Jätä kommentti

*