Nostalgiaa

Varo! Hidas ajoneuvo

Viitisen kuukautta Ifa 125 RT moottoripyörän onnellisena omistajana on kerryttänyt kokemuksia 65 vuotta vanhan kulkineen omistamisesta ja sillä ajamisen riemusta. Olen löytänyt (taas kerran) harrastuksen entisten lisäksi, josta on uskomattoman paljon iloa minulle itselleni kuin myös monelle pyörääni ihastelemaan pysähtyneelle katselijalle. Peliä on vaalittava ja huollettava kuin morsiota konsanaan, sen pikku viat ja merkilliset oikuttelut erilaisine, joskus harmaitakin hiuksia tuottavine (kunpa tuottaisi muunkin värisiä) ominaisuuksineen jäävät kaiken sen antavan riemun varjoon ja kirkkaasti. Ankeaan korona-aikaan en olisi voinut parempaa mielenkiinnon kohdetta ja askartelun tarpeen täyttäjää löytää.

Asensin ihan ensiksi uuden matkamittarin vaijereineen entisten, rikkoutuneiden tilalle. Kilometrejä uuteen mittariin on kertynyt Ifalla kaikkiaan noin 600. Suurin osa ajoista on kaikenlaisia testi- ja koeajoja jokaisen pienen remontin tai säädön jälkeen ja näitä on piisannut, tuskin loppuvatkaan niin kauan kun jaksan uuden morsioni kanssa puuhastella.

Ariukki ja enduromoottoripyörä (kuva Tapsa N.)

Meidän vanhojen miesten motskakerhon, VMP 100 PMK kimppa-ajoista ja kaverin kanssa tehdystä nostalgisesta telttaretkestä ovat suurimmat kilometrilukemat kertyneet. Palattiin bändimme motoristi/ kosketinsoittaja Tapsan kanssa aikaan puolen vuosisadan taakse nuoruuteen ja Suurellejärvelle kotikylän maisemiin retkeilemään. Pari mökkireissuakin on tullut käytyä, siinä tärkeimmät.

Mikä sen mahtavampaa kuin muistella entisiä reissuja samaiselle Suurellejärvelle tai mökkijärvi Suonteelle silloin ennen mopolla tai Jawalla ajellen, nyt Ifan sarvissa. Nyt loppumatka nostalgiselle telttaretkelle tehtiin soutaen, ennen rämpien pitkin metsiä ja soita, vihdoin saavuttaen upean leiripaikan valtavan kivenjärkäleen juurella. Onneksi yksi noista uusista, joskus parjaamistanikin metsäautoteistä vie lähemmäs kyseisen järven rantaa ja venettä, jolla soudamme viimeisen kilometrin, muuten reissu kunnostani johtuen olisi jäänyt tekemättä.

Medioissa pauhataan höllentyneestä liikennekulttuurista ja hurjista ylinopeuksista, varsinkin moottoripyörillä. Minun Ifallani ylinopeudet ovat vaikeasti saavutettavissa. Viidenkympin rajoituksella saattaisi nopeus juuri ja juuri nousta sakkolukemiin, mutta ei vahingossa, sen verran kovaa meteliä vanha satapiikki kone pitää jo taajamanopeuksissa, että ylinopeutta ei kehtaa edes kanssaeläjiä ajatellen kaupungilla ajella. Iltaisin ja yöllä nuorison kanssa ”miittailu” ja häiriköinti ei tule kysymykseen kuskin iän ja pyörän helpon tunnistettavuudenkaan takia. Toki tuohon aikaan olen itsekin jo usein unten mailla uneksien keulimisesta ja donitsin polttamisesta vähän tehokkaammalla pyörällä ja tietysti paljon nuorempana.

Isonkiven leiripaikalla (kuva Tapsa N.)

Joskus kaihomielellä ajettelen ja muistelen moottoripyörällä tekemiäni Lapin reissuja. Nyt Lappiin lähtevällä motoristilla on allaan vähintäin tuhatkuutoinen matka- tai enduropyörä suuntana Lofootit ja Nordkapp. Harvemmalla enää repussa perhovapa, suolapussi, pakki ruoan hankintaa ja ruokailua varten ja teltta majoittumiseen, kuten minulla viimeksikin noin viitisen vuotta sitten Lappia ja sen harjuspuroja kolutessani. Taitavat Lapin erämaat olla Ifalla tavoittamattomissa ja onneksi lähempänäkin riittää vesiä kalastamistarpeeni tyydyttämiseen.

Ikäväkseni olen lukenut lähiaikoina lukuisista moottoripyöräonnettomuuksista ja syynä ei läheskään aina ole pyörien hurjat nopeudet ja yleensäkään motoristin tekemä virhe. Joskus parempi ennakointi pyörän sarvissa estäisi kolarin, kun jostain syystä autoilijat eivät aina joko näe tai noteeraa lähestyvää kaksipyöräistä. Eteen yllättäen kääntyvä, sivutieltä ilmestyvä auto tai muu ajoneuvo on aina vaaratekijä motoristille. Räikeän väriset huomiovarusteet eivät vaan ole kovin suuressa huudossa monien merkkiajoasujen ja varsinkaan tietyn merkkisten ja tyyppisten pyörien omistajien keskuudessa, tässä toivoisin selkeää muutosta meidän kaksipyöräisten kuskeilta.

Minä ja Ifani ollaan tien reunassa niitä hitaasti kulkevia tientulppia, mutta yritän vilkuilla peiliin mahdollisimman paljon ja teen tilaa jos pystyn teille kiireisille, toivon kuitenkin että ohitat minut mieluummin metrin kauempaa kuin vasemman käden kyynärpäätä hipoen.

Lystikästä kesää ja lomaa kaikille tielläliikkujille ajopelistäsi riippumatta. Kaikille tilaa riittää, toivoo ariukki

Jätä kommentti

*