Oi kuusipuu

Olen parhaani mukaan väistellyt paikkoja, joissa tehdään joulua. Messut, markkinat, marketit ja kotiin kannetut mainosvuoret ahdistavat. Haluaisin palata aikaan, jolloin joulupukin säkissä tai kontissa oli vain lahja tai korkeintaan kaksi kutakin joulunviettäjää kohti. Toki silloinkin, reilu puoli vuosisataa sitten, jotkut kehuivat lahjojensa määrällä, mutta me työläisten penskat ei niillä päästy rellestämään.

Lahjahysteria, no joo, alkoi meidän perheessä jääkiekkopelistä, siis sellaisesta pöydällä pelattavasta, jossa oli peltiukot. Se oli iso investointi vanhemmille ja peli kun oli melkein pakko saada. Sinä jouluna ei sitten muuta kuusen juuresta löytynytkään. Toronto ja Montreal ottivat yhteen tunnin jos toisenkin.

Pukin vierailut meille päättyivät erääseen aattoon, kun meillä kävikin kaksi pukkia, ensin se oikea ja sitten valepukki. Koko pukkihomman totuus paljastui kerralla toisen pukin jäätyä meille riisipuurolle ja sekametelisopalle. Valepukin kamppeet odottivat syönnin ajan tuvan kiikkustuolin käsinojalla. Pieniä epäilyksiä pukkien aitoudesta oli ollut ilmassa aiemminkin, pikkuveli oli tuona jouluna viiden vanha.

Kuusi tuo minulle joulun. Töissä ollessa niitä etsittiin ja viriteltiin ensimmäisestä adventista alkaen. Viimeisenä kannettiin Pieksämäen Vanhaan Kirkkoon yleensä aaton aattona jo kerran karisseen pikkukuusen tilalle se iso oikea kuusi. Latvatähti oli melkein kattoholvissa kiinni. Nyt on kolmas joulu, etteivät pyhät mene työn merkeissä. Silloin työssäoloaikaan, kun loppiaisen jälkeen kannettiin se iso kuusi Vanhasta Kirkosta ulos, alkoi meikäläisen joulu. Vieläkään en ole täysin palautunut noista jouluhärdelleistä, mitä joulunaika oli seurakunnan palveluksessa. Tein joulua muille, oma jäi sen jalkoihin.

Täksi jouluksi etsin vain yhden kuusen. Haen sen jos Luoja suo, ehkä vaimon kanssa, ehkä yksin mökkitontilta Suonenjoelta. Katselin jo hieman ennakkoon ehdokkaita, kun kävin ilmeisesti viimeistä kertaa tänä avovesikautena verkon heitossa Suonteella. Ei tullut joulukalaa verkosta, vaan saapahan tuon Sokoksen matalikoltakin lähempänä juhlahetkeä.

Jouluviikolla kiinnitän vanhaan Corollaani kattotelineet. Ajelen hissuksiin lumisateessa radanvarsitietä Haapakosken, kotikylän kautta Suonenjoelle. Muistelen lapsuusjoulujen aikaa.

Molempien kauppojen pihassa seisovat valaistut joulukuuset. Näyteikkunoihin on viritetty esille joululahjoja. Tehtaalla konttorin pihassa on valtava kuusi kymmenin lampuin ja latvassa tosi kirkas suuri tähti. Vastaan tulee potkureilla, joku pyörällä ajaen tehtaan väkeä, pilli on soittanut ruokatunnin alkaneeksi. Tehtaalla on töissä yli sata henkeä. Kotona miehiä odottaa valmiina vaimon laittama läskisoossi ja perunat, syönnin päälle ehtii ottamaan vielä vartin tirsat.

Ei ole enää kauppoja, ei kuusia, eikä ruokatunnille meneviä työmiehiäkään. Ajelen raitin läpi näkemättä ainuttakaan kyläläistä liikkeellä, kylätie on hiljainen, niin hiljainen.

Ajelen kuusi katolla takaisin kotiin Naarajärvelle Jäppilän kautta. Ovat viritelleet kirkkopihan kuuseen kynttilät. Täälläkin kirkko täyttyy vielä joulun seutuun seurakuntalaisista, Oi jospa joulu maallinen, ois alku joulun taivaisen! 

Tänä jouluna ukin kaveriksi tulee tätä kuusta koristelemaan pari pientä tonttua, siitä alkaa Joulu!

 

 

Jätä kommentti

*