Olen ikävä ihminen

Iski syksyinen mielipaha, huolimatta siitä, että minulla on upeat harrastukset ja terveyskin on olosuhteisiin nähden hyvä. Likaan muun muassa omaa pesääni, kuten sanonta kuuluu, haukun ja arvostelen omiani.

Esimerkiksi otan metsästäjät ja kalastajat. Heitä parjaan tälläkin palstalla, jos en viikottain, niin ainakin kuukausittain. Olen innokas sekä metsäställe että kalaan. Miksi meitä/heitä arvostelen, syitä on monia ja niistä voidaan olla toista mieltäkin? Joku voisi jopa väittää, kun ei osaa ja pysty, eikä saa saalista, pitää arvostella/ parjata heitä jotka osaavat ja saavat.

Oikea metsästäjä saa saalista, minä en aina edes yritä? Metsästänyt olen 3 vuotiaasta lähtien, aseella vasta hieman yli 50 vuotta. Saalista on tullut västistä, räkättirastaasta, pyystä, tavista, teereen, metsoon, hirveen asti. Oikeat erämiehet ampuvat näiden lisäksi tietysti karhuja, susia, ilveksiä ja villisikoja. ”Top-vitosta” (norsu, vesipuhveli, seepra, leijona, antilooppeja…yms) käyvät tappamassa safari-reissuilla Afrikassa ja muualla kaukomailla, se on oikeata erämiesten/naisten meininkiä.

Kalansaalista voin kehua siihen käyttämäni ajan ja rahan puitteissa kohtalaiseksi. Toki kokemustakin kalastamisesta minulle on kertynyt monin muodoin jo reilusti yli 60 vuoden ajalta. Ainuttakaan lohta tai sinimarliinia en ole pyydystänyt, kuvannut saati pussannut, en ole yrittänytkään. Lohta saattaisin vielä kerran kokeilla, jos saisin siihen mahdollisuuden, eli jos joku kustantaisi reissun vaikkapa Tenolle tai jonnekin muualle oikealle lohijoelle, pussaaminen jäisi tekemättä, vaikka saalista tulisikin. Salakasta, kiiskestä, muikusta, matikasta, kuhaan ja taimeneen, hauesta puhumattakaan, on jokunen kilo tullut ruoaksikin laitettua, pyydystämisen päätteeksi.

Majan maisemaa ennen iltalentoa

Maapallon lämpötilan nousua toki edistän jo näillä vähilläkin mainitsemillani harrastuksilla. Poltan bensaa autolla, motskalla, mopolla ja 3.5 hv-perämoottorilla ajellessani, etsiessäni nautintoa ja saalista luonnosta. Hiilijalanjälkeni ja hiukkaspäästöni ovat melkoiset pakokaasuistani ja nuotioideni käryistä. Tuhlaan vuositasolla rahaa harrastuksiini kymppejä, ei ehkä sittenkin satasia, välineisiin, lupiin ja lisensseihin, jotta pääsen toteuttamaan intohimojani.

Vain vaimon maalaisjärki, pienoisen eläkkeeni tiukka vahtiminen ja vähäisten eurojeni käytön kontrollointi, estää minua ostamasta uutta kallista erä-maasturia, sadan tonnin uisteluvenettä, uutta drillinkiä ja valovoimaisen kiikarin kanssa varustettua suurriistakivääriä, muista välttämättömistä harrastustarvikkeista puhumattakaan. Vaimo estää ulkomaille suuntautuvan suurriistajahtiin pääsyn, edes hanhijahtiin Viroon ei laske. Unelmani tulla oikeaksi erä- ja kalamieheksi on lopullisesti haudattava, se on niin väärin!

Hapan pärstäni ei tule koskaan komeilemaan saaliineni Facebookissa ja erälehtien etusivuilla. Upeisiin kalvollisiin erä-merkkivaatteisiin pukeudun vain unelmissani. Komeilla metsästystrofeilla ja suurilla saalismäärillä en pääse ikinä kehumaan Jägermeister ja konjakkilasin ääressä kaveripiirin illanistujaisissa, kyllä potuttaa!

Näiden kaikkien hienouksien ja upeiden kokemusten sijaan istun yhtä persaukisen, parhaan kaverini kanssa tulille metsästysseuramme majan rantaan halvinta grillimakkaraa käristämään. Kiinalainen, alennusmyynnistä ostettu lippis peittää harmaantuneen kuontaloni. Isältä peritty, kauluksesta rispaantunut flanellipaita toimii ihokkaana. Pojan kouluajalta kaapin nurkkaan jäänyt haalistunut vihreä anorakki peittää etupainoisen vartaloni gamo-värillään. Aikaa sitten arkikäytöstä poistetut henkselilliset halpisfarkut roikkuvat jalassa, sekä pohjiltaan sileiksi tallatut kumiterät toimivat eräjalkineinani näin kuivana kesänä suht moitteettomasti. 15-kesäisenä saamaani Balalaikkaan ostin virnuilevalta asekauppiaalta viimeiset 70 mm:n patruunapesään käypäiset vismutti-paukut. Nekin jäivät sorsa-aloituksessa ampumatta, kaakana lensivät sorsat.

Arvooppa, oliko meillä Antin kanssa sittenkin lystiä sorsan mehtuulla, ihan välillä naaroo kätkätettiin, vaikkei sorsoo suatukaan!

Kommentit

  • Veikko Kastinen

    Eläpä mittään Ari, minä maksoin noin 35-vuotta metsästäjäkorttia vai mikä sen maksun nimi olikaan, enkä ikinä päässyt harrastuksessa aseen ostoonkaan. Hyvään tarkoitukseen kai maksuni menivät. Olen eri mieltä esim. susipeloista metsästäjien kanssa, mutta ei riista tai kalat häviä ihmisen niitä metsästämiseen tai pyytämiseen, niiden elinolosuhteet on se pointti.
    Pienihän se metsästyskortin maksu oli mutta jos maksajia on runsaasti niin onhan silläkin merkitystä.
    Harrastus missä viihtyy tuo terveyttä ja nauru jos mikä on terveellistä, sitäkin on tarjolla ihan ohjattuna (naurujooga).

Jätä kommentti

*