Anna äänesi kuulua. Perusta blogi!

Ovatko jääkiekko ja vapaaottelu urheilua?

Meillä oli pikku poikana nyrkkeilyhanskat, otettiin keskenämme matseja. Oltiin kovia poikia! Isoveli opetti ja hän meille hanskat joskus hankkikin. Kerran vintillä sitten tapahtui se, mitä ei osattu odottaa. Naapurin poika täräytti toista naapurin poikaa naamaan sellaisen tällin että taju lähti. Isä kuuli ja näki yläkerrassa tapahtuneen, tuli ja otti hanskat, pisti tuvan uuniin ja sen pituinen oli se nyrkkeilysessio ja lopullisesti meidän huushollissa.

Tyrmätty tuli tajuihinsa ja ei hänelle jäänyt ilmeisesti pysyvää vammaakaan, mutta niin säikähtivät katsojat kuin lyöjäkin tapahtunutta, kai lyötykin että halut nyrkkeilyyn loppuivat meidän osaltamme tähän. Onko niin, että tänä päivänä ei enää säikähdetä eikä oteta oppia mistään? Eletään virtuaalimaailmassa jossa hakataan ja tapetaan, toivutaan, jopa noustaan kuolleista. Kentällä ja narukehässä ihmiset ovat vain pelinappuloita ja -hahmoja. Pitäisikö löytyä isä, joka ottaisi pojilta hanskat, pelivälineet pois?

Ymmärrän hyvin puolustautumisen opetuksen. Ymmärrän oikeanlaisen aseen käytön puolustettaessa itsenäisyyttä, rauhaa ja järjestystä. Poliisin pampun käyttö on ymmärrettävää jos muu ei auta ja häiriköinti ei käskemällä lopu. Kovia otteita vastaan ei auta kuin vielä kovemmat otteet. Mutta että urheilussa leikitään toisen terveydellä jopa hengellä? Yksilölajit, kovatkin ja vaikka dopingilla höystettynä sallittakoon, kunhan vahingonteko kohdistuu vain itseen ja vahingot korvaa ja kärsii tekijä itse. Mutta onko näitä kahjoja pakko näyttää telkkarissa ja kuvata joka mahdolliseen lehteen ja muihin medioihin?

Pikku poikiin uppoaa kaikki toiminta ja hurja meininki, tiedän, muistan ja ymmärrän. Harrastin nyrkkeilyn lisäksi muitakin hengelle ja terveydelle hupia leikkejä lapsuudessa ja nuoruudessa, kärsin niistä kropassani nyt vanhemmiten. Mutta onko nykytyylin jääkiekkokaan tai vaikkapa vapaaottelu enää urheilua? Vietkö omia lapsen lapsia noihin karkeloihin, joissa illasta toiseen veri roiskuu ja aivo- ja muut vammat ovat, jos ei ihan jokapäiväisiä, niin ainakin helkatin yleisiä.

Tiedän osan yleisöstä haluavan terminaattoreita, ramboja, kovia poikia ja kai tyttöjäkin kentille ja kehiin. Jotkut samaistuvat näihin voittajiin ja voittamattomiinko?

On sellainen sanonta, että jokaiselle hevoselle löytyy kengittäjä tai kuski ja jokaiselle voittajallekin voittaja. Monesti on niin, että sen tajuaa liian myöhään. Eihän minulle satu, tämähän on urheilua ja tässä on säännöt. Noudatetaanko sääntöjä? Hiljaisesti hyväksytään niin valmennuksessa kuin seurojen johdossakin pienet ylilyönnit, varsinkin silloin kun haetaan väkisin voittoa tai pitää eliminoida vastapuolen tärkeä pelaaja.

En haluaisi olla Kovasen Tommi, joka ei odottanut aivovammaa jääkiekossa. Enkä Makwan Amirkhani, joka ei vielä ole löytänyt sitä viimeistä voittajaa kohdalleen. Haluan kuitenkin ajaa vanhaa moottoripyörääni, koska en ole sillä vielä kaatunut. Terveitä päiviä elämääsi!

Jätä kommentti

*