Ottaako vai ei?

Tein syksyllä päätöksen lähteä toisen lonkkannivelen vaihtoleikkaukseen. Tämä tuntui selvältä ortopedin tutkittua niveleni. Koin kivut sellaisiksi, että varaosaa tarvittaisiin. Alkoi leikkausjonossa odotteleminen. Odottavan aika on tunnetusti pitkä, varsinkin kun tuntuu jomottavan vähän sinne sun tänne. Tätä remonttia ennakoi pari vuotta aiemmin kotikaupungissani vaikuttanut alan lääkäri, joka uusi vastaavan nivelen toiselle puolelle, kuskin pukilta katsoen oikealle ja kovat kivut hävisivät sen siliän tien. Muutama kuukausi toipumisaikaa ja eläkeukko harrasteli taas kaikenlaista ilman pillereitä, ilman särkyjä. Vuoden verran mentiin kivuitta ja sitten toinen puoli alkoi oirehtia edellisen malliin.

Odottelin kutsua leikkaukseen puolisen vuotta. Ensin tietysti asiaan kuuluvat laboratoriokokeet, sydänfilmit ja röntgenkuvat. Vielä yksi käynti pääkallon paikalla ennen operaatiota monttöörin tutkailtavana ja kahden viikon päästä olisi aika osan vaihtoon. Esikäynnillä homma sujui hyvin, ei pitkiä odotteluja ja kohta kohde olikin itse pääpukarin väänneltävänä. Hiukan kiireiseltä valkotakkinen remonttimies tuntui, mutta asiallisesti maallikon silmin katsottuna tarttui koipeeni, käänteli ja väänteli. Kyseli tuntoja. Jossakin vaiheessa tuumasin, että nyt vihlaisi oikein kunnolla, kyllä hän sen huomasi kuulemattakin. Käsi poskella hän katseli röntgenkuvia ja tuumasi: “En leikkaisi vielä, nivelessä on ruston reunassa repeämä, se aiheuttaa ääriasennossa kivun. Nivelpinnat ovat vielä melko hyvät. Venyttelyllä ja liikeratoja varovasti laajentamalla saattaisit selvitä vielä jonkin aikaa ilman riskejä sisältävää leikkausta”.

Sanamuoto ei ehkä ollut ihan tarkasti tuommoinen, mutta tulkitsin noin. Muuttuneessa tilanteessa valitsin tarjotuista vaihtoehdoista osan vaihto-operaation siirron myöhempään ajankohtaan, sen sijaan että pysyttäisiin alkuperäisessä aikataulussa, senkin vaihtoehdon lääkäri antoi. Minun kriteerini siirrolle olivat kevät ja sen riennot näilläkin edellytyksillä minkä kivut nyt suovat, ja mahdollisuus arvioida tilannetta uudelleen, jos tilanne pahenee.

Hjallis Harkimo aprikoi aamun postauksessaan suhtautumistaan mahdollisesti esiintulevaan lakiesitykseen armokuolemasta eli eutanasiasta. Kohtapuoliin tilanne tämänkin operaation kohdalla on, että asiakas pähkää, jos sittenkin siirrettäisiin sitä myrkkypiikkiä hiukan myöhempään, minä nyt koetan kuitenkin vielä pärjäillä.

Entistä virkaa hoitaessani omalla kohdallani oli edessä kysymys, joka myöskin Hjallista askarrutti, eli tasa-arvoinen avioliittolaki ja siihen liittyvä kirkollinen vihkiminen. Onnekseni eläkkeelle pääsy poisti minulta tämän pähkäämisen virantoimituksessa, koska kai siellä kirkossa suntiota olisi tarvittu mukana näissäkin vihkimisissä, vaikka varsinaisen homman hoitaakin pappi, jos hoitaa?

Elämä on täynnä valintoja. Joskus onnistun, joskus taas en. Joskus valinnan hoitaa aika, joskus – raha.

Jätä kommentti

*